Mä lupaan yrittää - Oleksi

11. En mä tunne sitä

Puhdistan rauhassa Alen haavoja, kunnes jokainen niistä on käyty läpi. Välillä Aleksi on inahdellut puhdistusaineen kirvellessä, mutta liion emme ole puhuneet.

"Kiitos Olli", Aleksi sanoo, kun olen puhdistanut jokaisen haavan, pessyt tuon kasvot, ja hakenut viltin.

"Eipä kestä... Kuka se oli? Ja onko se tehnyt noin aikaisemmin?" kysyn Aleksilta, joka menee vaikeaksi. Voi paska, en haluaisi hänen ahdistvan. Ojennan käteni, ja hipaisen rauhoittavasti hänen hiuksiaan. Perhoset lehahtavat vatsaani. Aleksi katsoo minua sinisillä silmillään kommastuneena, ja jotenkin sokaistettuna. Mun käsi elää jotain omaa elämäänsä ja alkaa silittämään tuon pehmeitä hiuksia.

Voi luoja hän on tosiaan suloinen kuin mikä.

Kuulostan ihan ihastuneelle.
En ole.

Ihastunut siis.

"Mi-mitä sä sanoit siis?" Aleksi kysyy silmät ummessa. Näyttää siltä, että hän tykkää hiusten silittelystä... ehkä pitäisi tehdä sitä useammin.

"En mä enää muista... eiku ai nii. Kuka se oli? Ja onko se tehny niin aikaisemmin?" muistelen. Aleksin silmät rävähtävät auki, ja hän katsoo minua varuillaan taas.

"E-en mä tiedä s-sen nimeä, en mi-minä ole koskaan siihen törmännyt aikaisemmin. Tää oli e-eka kerta", Aleksi änkyttää, ja mä huomaan, että se valehtelee mulle päin naamaa.

"Ei sun oo pakko kertoa. Kysyin vaan, koska tollanen on väärin, ja jos se on tehny sitä aikaisemmin, niin siitä pitäisi ilmoittaa", sanon rauhallisesti, ja silittelen hieman hänen hiuksiaan.

"En mä tunne sitä", Aleksi väittää edelleen, silti hänen silmänsä puhuvat eri kieltä.

"Okei sitten. Haluatko sä jotain syötävää?" kysyn, ja päätän jättää aiheen siihen. Aleksi saa kertoa jos hän haluaa. Minä en häntä siihen painosta.

"Joo, itse asiassa on jo aika nälkä", Aleksi sanoo helpottuneena aiheen vaihdoksesta, ja yrittää nousta. Minä estän sen ja katson häntä kuin hullua.

"Sä et lähde mihinkään. Sulle voi sattua vaikka ja mitä. Sä voit kaatua portaissa tai ihan muuten vain. Itse asiassa jo nuo mustelmat ovat tarpeeksi hyvä syy kävelettömyydelle. Minä menen. Mitä sä haluat?" kysyn Aleksilta, joka punastuu.

"Leipää vaikka. Ja teetä, kurkku on vähän karhean tuntuinen", Aleksi pyytää.

"Okei mä tuon ne sulle tuota pikaa. Sopiiko?" kysyn Aleksilta, joka näyttää siltä, että haluaisi sanoa jotain, mutta ei kuitenkaan ihan uskalla. Hymyilen rohkaisevasti.

"Mmm, voisinko tulla sun kanssa? Haluaisin olla sun tota mukana", Aleksi sanoo ja punastuu rajusti. Minäkin punastun, mutta tunnen jotain kummallista sisälläni. Jokin tunne läikähtää siellä. Ilo.

"Jos kannan sut mun sylissä, niin sattuuko se sua liikaa?" kysyn Aleksilta joka pudistaa päätään nopeasti. Menen hänen sänkynsä viereen, ja otan hänet syliini varovaisesti. Aleksi kietoo kätensä mun kaulaan, ja katsoo mua. Perhoset lepattavat siipiänsä mun vatsassa.

Mitä helvettiä mulle on tapahtumassa?

Sanoja: 394

A/N 

Sori lyhyestä luvusta :(