Mä lupaan yrittää - Oleksi

47. Voinko mä jäädä tänne?

Aleksi nk.

Mua vituttaa, ärsyttää itkettää. Paska olo. Olli lähti ehkä nelkyt minaa sitten ja mulla on niin ikävä sitä. Ja samalla siinä sellanen vitutus siitä, kuinka paska ihminen Ollin äiti on. Mä olen niin vitun surullinen Ollin puolesta. Se vähiten ansaitsi mitään paskaa.

Ovikello soi. Siellä on varmaan porukat iloisina fiiliksineen ja hymyileen. Vihaan tätä. Ja vanhempani eivät edes tiedä Ollista. On paskaa valehdella heille elämäni parhaasta asiasta. Vituttaa. Menen silti ovelle ottamaaan heidät vastaan. Avaan oven, ja... ja siellä on mun oma Ollukka.

"Olllu!" huudahdan.. Hänen kasvonsa piristyvät hieman. Huomaan hänen silmissään silti kyyneliä "Mitä on tapahtunut?" kysyn hiljaa. Hän tulee peremmälle vaitonaisena.

"Mä en enää jaksa äitiä. S-se pitää mua s-siellä vaaan k-kotiorjana. Ei s-se rakasta m-mua", Olli sanoo särkyneellä äänellä. Minusta rehellisesti tuntuu, että pahinta koko maailmassa on nähdä Ollin särkynyt katse.
Kuulla, kuinka vitusti sitä sattuu. Menen hänen luokseen ja halaan häntä tiukasti. Olli pitää minusta kiinni, kuin hukkuva pelastusrenkaasta, ja itkee mun olkapäätä vasten.

"Shyy, ei mitään hätää. Sä voit jäädä tänne. Ei oo rakas mitään hätää. Mä pidän susta huolen tästä edespäin. Kaikki hyvin. Mä rakastan sua", lohduttelen. Itku vähitellen laantuu pieneksi nikotteluksi, kunnes sitäkään ei ole.

"Voinko mä jäädä tänne? Ainaki hetkeksi?" Olli kysyy varovaisesti. Nyökkää hymyillen pienesti. Menemme mun huoneeseen Olli laittaa ison reppunsa, ja koulurepun nurkkaan. Heittäydymme sängylle, ja menemme söpösti sylitysten.

"Olli, sä oot parasta, mitä mulle on pitkään aikaan tapahtunut", sanon, ja silittelen tuon pehmeitä hiuksia. Hän sivelee mun poskea rauhoittavasti.

"Niin sinäkin rakas", Olli sanoo. Mahassani muljahtaa kivasti, kun Olli kutsuu minua nimellä rakas. Se muistuttaa minua siitä, että Olli ihan oikeasti rakastaa minua. Jäämme tuijottamaan toisamme pitkäksi aikaa. Olli on upea.

"Miten mulla on noin komea poikaystävä?" kysyn tuolta. Olli punastuu aavistuksen, ja hymähtää.

"En kyllä osaa sanoa muru, mutta mulla on ainakin maailman söpöin poikaystävä", Olli sanoo. Punastun, ja painan pääni hänen rintaansa vasten. Olli alkaa tekemään pientä keinuttelevaa liikettä, joka rauhoittaa kummasti.

"Aleksi me tultiin ja-", ovi avautuu, ja äitini astuu sisään. Hän katsoo meitä järkyttyneenä. "Onko tiellä jotain kerrottavaa?" hän kysyy kiusallisen hiljaisuuden jälkeen.

"Ehkä", kuiskaan

Sanoja: 350

A/N

Tuttuun tapaan sori lyhyestä luvusta. Ei oo motia.