"Kutsutaanko myös Joel?" Joonas kysyy innoissaan. Olemme nyt Joonaksella, ja aioimme kutsua Aleksin tänne piristämään minua. Sitten Joonas keksi kutsua Joelin, josta hän on tällä hetkellä ihan haipeissa. Joo ja mysteeri poitsun nimi on siis Joel.
"Jooo! Mä en oo vielä nähnyt sitä, ja parhaan ystävän velvollisuuksiin kuuluu tarkastaa, minkälaisten ihmisten kanssa sä hengaat", sanon tärkeän kuuloisena.
"Miks mä en oo koskaan saanut tehdä vielä niin?" Joonas valittaa mulle.
"Koska mä hengailen vaan sun ja Aleksin kanssa, ja sä ite tutustuit alunperin Aleksiin, joten...", selitän. Joonas nyökkää hymyillen ilkikurisesti. Ovikello soi.
"Kumpaa veikkaat? Aleksi vai Joel?" kysyn, samalla kun kiidämme alas portaita.
"Satavarmasti Aleksi, Joel tuo jonku sen frendin mukaan, ja hakee sen vielä mopolla, niin sillä saattaa kestää", Joonas sanoo. Mun hymy levenee, ja mä avaan oven huomatakseni, että sen takana on Aleksi vitun Kaunisvesi. Hyppään hänen kaulaansa, josta hän vähän horjahtaa, mutta ottaa tukevamman asennon.
"Mulla oli ikävä mun pikku-Aleksia", kuiskaan tuon korvaan. Aleksi kiertää kätensä mun ympärille, ja mä vedän tuon tuttua, turvallista, ja huumaavaa tuoksua sieraimiini. Voiko sanoa, että joku ihminen on sun safe place? Koska Aleksi on mun.
"Mullakin oli ikävä mun Olluska polluskaa", Aleksi kertoo, ja pussaa minua nopeasti poskelle. Perhosia lepattelee mun vatsassa, ja mä en kestä. IHANAA! Aleksi on ihana. Hän todella on.
"Noniin, ootte söpöjä, mutta tulkaapas pois siitä ovelta joku päivä", Joonas sanoo nuivasti, mutta kuulen hänen äänessään hymyn. Astumme sisään, ja mä otan Aleksin takin pois, kuin herrasmies konsanaan. Se saa Aleksin vaaleille poskille pienen punan, ja pehmeille huulille hymyn.
Mä oikeasti rakastan sitä, kun saan Aleksin iloiseksi. Se tekee mutkin iloiseksi. Okei, mä oon niin kusessa tuohon blondiin. Okei, hänkin on (kai) minuun, joten se on hyvä asia.
"Tänne tulee myös Joel, ja sen joku random kaveri", Joonas sanoo. Aleksi alkaa väännellä käsiään hermostuneena. Aleksi ei tykkää ihmisistä. En tykkää minäkään. Otan hänen kädestään kiinni, ja puristan rauhoittavasti.
"Se menee hyvin, vaikka tottakai muakin vähän jännittää. Tai siis ne on ihmisiä", kuiskaan Aleksille, joka naurahtaa pienesti.
"Hyvä kun molemmat ollaan introverttejä", Aleksi toteaa. Se on kyllä totta.
"No ainakin molemmille on täysin ok jäädä sisälle katsomaan Netflixiä ilman ahdistavia ihmiskontakteja", sanon.
"Enkö mä sitten ole ihmiskontakti?" Aleksi kysyy hymyillen.
"Sä et ole ahdistava ihmiskontakti", sanon. Ovikello soi, ja Joonas rynttää eteiseen nopeasti kuin vain Joonas ihastuneena voi. Ei hän ole myöntänyt, että hän on ihastunut, mutta kyllä sen näkee. Sori Joonas, kukaan ei usko sua.
"Sieltä tulee meidän ahdistavat ihmiskontaktit", Aleksi sanoo hiljaa hymyillen pienesti.
"Oletko sinä valmis kokemaan ihmisten syvän pelon?" kysyn Aleksilta ylväästi.
"Sun kanssa mä olen valmis mihin vaan", Aleksi sanoo vähintään yhtä ylväästi kuin minä.
"Eikun sitten menoksi! Kohti myrskyjä ja niiden ohi", sanon Aleksille hiljaa. Tuo hymähtää, ja ottaa mun kädestä tiukemmin kiinni. Pussaan häntä otsalle. Suloinen ihminen.
Sanoja: 444
A/N
Mitä vittua tyypit 3K, eikä!! Tää on kummaa. Kiitos ihan vitusti jokaiselle lukialle!! Seuraava luku sit Aleksin pov. Mut joo puspus kaikki lukijat, ootte best <333
YOU ARE READING
Mä lupaan yrittää - Oleksi
FanfictionOleksi tarina. Jätkät on tässä nuoria. Ei ole totta. Ei mielensäpahoittajille. Ei kai muuta. Tää on mun eka ficci, joten älkää tappako mua. Oon vasta kirjoittelian alku, ja teen tätä lähinnä omaksi huviksi. En laita tw:tä joten lukekaa omalla vastuu...
