Mä lupaan yrittää - Oleksi

25. Punaiseksi

Olemme sohvalla makoilemassa. Kummallakin on jo vaatteet päällä, ja me vain halailemme, ja vaihdamme söpöjä pieniä pusuja välillä.

"Teetkö mulle ruokaaaa?" Aleksi kysyy hymyillen söpösti.

"Yritätkö sä nyt hommaa musta jonkin kotiorjan?" kysyn muka loukkaantuneena, ja lopetan hiusten silittelyn.

"Joo, duh. Sitä varten mä sut poikaystäväksi halusin. En siksi, että tykkäisin susta ihan hitosti, tai siks että oot mun mielestä hauska, huomaavainen, komee, ja upee ihminen, vaan jotta sä tekisit mulle ruokaa", Aleksi sanoo hymyillen enkelimäisesti.

"Oot ilkee", sanon, ja mutristan huuliani.

"Ja sä oot laiska. Mun maha haluaa ruokaa. Hopi hopi", Aleksi määrää. Ihme diktaattori. Saatana, ei pitäisi hankkia poikaystävää.

"Mä haluun sitten myös palkan", ilmoitan vaativasti. Aleksi kohottaa kulmiaan.

"Ja se palkka ois?" Aleksi kysyy.

"Paljon haleja, paljon pusuja", sanon vaativasti, ja katson Aleksia järkkymättömästi. Jos minun pitää tehdä ruoka, niin kai minä sentään saan pusuja.

"Kuulostaa ihan kohtuulliselta", Aleksi ilmoittaa. Minä lähden varovaisesti sohvalta, ja menen keittiöön. Ikävä Aleksia. Jo nyt. Vittu. Vahvasti menee

"Olliiiii", Aleksi huutaa sohvalta. Onneksi olohuone ja keittiö on ns. yhdistetty, niin mä ainakin näen söpön poikaystäväni.

"No mitä Aleksiiiii?", kysyn samanalisella lapsekkaalla äänensävyllä.

"Tuli ikävä", Aleksi sanoo hiljaa söpösti punastuen.

"Rakas, oot ollu siinä yksin about puoli minuuttia", sanon hymyillen lempeästi.

"Joo joo, mutta tajusin just, että oikeesti en saa koskea suhun tyyliin puoleen tuntiin, kun teet sitä saakelin ruokaa", Aleksi valittaa, laittaa kädet puuskaan ja mutristaa huuliaan. Söpö.

"No entä jos teen jotain nopeeta, tyyliin munakasta. Onko se hyvä? Ei ehdi tulla ihan kauhee ikävä", ehdotan. Aleksi nyökkää sohvalta, ja mä alan duunailee munakasta

—

"Tossa ois herralle ruokaa", sanon, ja ojennan munakas lautasen Aleksin käteen. Menen istumaan hänen viereensä. Me alamme katsomaan jotain leffaa, ja syömään munakkaitammme.

"Täähän on ihan hyvää", Aleksi sanoo yllättyneenä.

"Miks noin yllättynyt? Luulitko, että oon paska kokki?" kysyn dramaattisesti. Pyöräytän silmiäni muka loukkaantuneena, ja liikahdan kauemmas Aleksista, joka törkeästi mollasi mun kokkaustaitoja.

"Olliii, en mä niin sanonuuu. Pliis, älä nyt oo möksis. Oot paljon kivempi, kun et ole möksis pöksis", Aleksi maanittelee. Söpöä, mutta en edes suostunut katsomaan häneen. Se kyllä saattaa johtua myös osittain siitä, että jos katsoisin Aleksia, en voisi enää olla mökö sille. Niin söpö se on. Ei sille voi oikeen mitään.

"Mä nyt oon toosi möks", sanon lapsellisella äänellä. Yhtäkkiä Aleksi vetäisee minut nopeasti, mutta hellästi katsomaan itseään. Olen hetken hämilläni. Ja sitten nuo pehmeät huulet kohtaavat omani. Vastaan suudelmaan vähän viiveellä, koska olen hämmentynyt. Noh vastaan siihen kumminkin, ja... Aleksi tuntuu ja maistuu niin hyvältä. Hän on todellakin täydellinen.

"Ootko enää niin möksis?" Aleksi kysyy irrottautuen suudelmasta. Olen hetken ihan pöllämystynyt. Mitä, kuka missä? Millon mä olen ollut möksis jollekin noin ihanalle? En tiedä, mutta se pitää lopettaa nyt. Muuten on vaarana se, että en saa pusuja.

"Ei sulle voi olla vihanen. Tää on aivan epäreilua", sanon muka vihaisesti.

"Aivan niinku sulle sitten vois", Aleksi mutisee ajatellen varmaan, että en kuullut. Punastun hennosti, ja otan tuon lähemmäs syliini. Aleksi kikattaa vähän, kun pusuttelen hänen naamaansa.

"Oot söpö", sanon tuon tosiasian. Aleksi punastuu vähän. Ai ettää! Hän on niin söpö. En ehkä kestä.

"Mä muutun punaseksi", Aleksi mutisee, ja painaa päänsä minun rintakehääni. Silittelen hänen hiuksiaan.

"Mitä pahaa siinä on? Oot ihan älyttömän söpö, kun oot punainen", sanon, ja voin vaikka vannoa, että hän punastuu kovemmin.

"Lopettaaa! Mä punastun enemmän", Aleksi mutisee rintaani vasten. Haha, arvasin! Nostan hänen päänsä hellästi rintakehältäni, ja katson tuota ihanaa ihmistä. Hän todella on punastunut, mutta se sopii hänelle. Suutelen Aleksia. Ihan vaan, koska haluan, ja hän näyttää ihan syötävän söpöltä juuri nyt.

"Oot täydellinen", sanon, kun irtaudun pitkästä suudelmasta. Aleksin huulet ovat hennossa hymyssä, ja hän on tullut hajareisin istumaan päälleni. Ai että, söpö.

"Kukaan ei oo täydellinen", Aleksi ilmoittaa, ja piirtää sydämiä poskeeni. Sydämeni sulaa ehkä kohta. Ihana Aleksi.

"Sä olet, höpsö", sanon. Silitän hänen poskiaan, jotka saavat kauniin punaisen värin. Jäämme tuohon hetkeen. Ajan käsitettä ei ole. Mitään muutakaan ei ole. Maailma rapisee pois ympäriltämme. Jäljelle jää vain me kaksi.

Katson Aleksin silmiä. Siniset kuin meri. Ei meri sittenkään. Lampi. Sellanen jonka löytää, ja miettii, miksi ei oo koskaan törmännyt aikaisemmin törmännyt mihinkään näin ihanaan. Se saa hymyn huulille. Koska vihdoin on löytänyt sen. Ja aikoo pitää sen sydämessään koko ikänsä. Ihan vain siitä yksinkertaisesta syystä, että se on niin ihana. Täydellinen epätäydellisellä tavalla.

Siirrän käteni hänen tukkaansa. Ja painan huuleni hänen omilleen. Se on täydellistä. Aleksin ujot kädet seikkailevat kehollani, ja saavat mennessään pieniä kipinä vanoja. Hänen huulensa ovat täydelliset omilleni. Kuin ne olisivat luotu toisilleen. Kaikki pahat asiat poistuu päästäni, ja jää vain Aleksi. Ja minä. Me.

Mä tajuan... tää poika on mun poikaystävä.

Ja mä tajuan...

että mä haluan, että se on niin koko loppuelämän.

Paitsi, että joku päivä hänen nimetöntä voisi koristaa sormus.

Sanoja: 770

A/N

Ollihan ajattelee pitkälle... huhuh. Ööm ja tota tunnen itteni tosi sinkuks, kun kirjottelen tätä, tai luen jonku muun tarinoit, joissa Oleksi söpöilee. Mutta ei sille voi mitään, tätä on hauska kirjottaa siitä huolimatta. Ja näköjään kaks vähä pidempää lukuu.