Mä lupaan yrittää - Oleksi

44. Mä meen Porkolle

Mä en jaksa. Tää syksyn ilma ei auta mun fiilistä sitten ollenkaan. Sataa kaatamlla, ja mua vituttaa ihan helvetisti. Ja mulla on ihan vitun ikävä Aleksia. Mä en edes ole voinut jutella sen kanssa, koska äiti tarkistaa meidän viestit joka päivä. Tämä on ihan hirveätä.

Yhtäkkiä kuuluu jyrähdys. Sen jälkeen tulee salama. Ukkonen. Mun ensimmäinen ajatus on tottakai Aleksi. Aleksi Aleksi Aleksi. Mitä vittua mä teen? Pärjääkö se muka yksin siellä? Miksi tää vitun ukkonen tuli just nyt?

Ehkä se pärjää ilman mua. Mieleeni tulee kuitenkin kuvia Aleksista, kun hän oli niin helvetin peloissaan. Niin vitun rikki. Aleksi sykerössä tärisemmässä. Aleksi kun salama valaisi huoneen. Ja mä muistan myös mun lupauksen itselleni. Että mä lupaan olla aina Aleksin tukena, kun ukkostaa.

Ja mä aion pitää lupaukseni.
Tapahtu mitä tapahtu.

Menen alakertaan eteiseen. Laitan kengät jalkaani, ja takin niskaan.

"Mihin sä olet menossa?" äidin kylmä ääni kysyy takaani. Säpsähdän pienesti, mutta pystyn pitämään pään kylmänä.

"Mä meen Porkolle", sanon tyynesti.

"Muista, että mä tiedän, jos oot menossa sen nulikan luokse", äiti sanoo hyisesti. Mua vituttaa se, että äiti sanoo Aleksia nulikaksi. Mutta se vitutus on pakko niellä.

"Joo, mä tiedän", sanon, ja lähden ulos. Päämääränä Porkon koti. Ajan läpi sateisen kaupungin, kunnes pääsen Porkolle. Avaan oven ja huudan Joonasta. Hän tulee ovelle, ja katsoo mua kummastuneena.

"Vaihdetaaan takit", sanon. Joonaksen kyseenalaistus kasvaa, mutta hän antaa takkinsa. Otan omani nopeasti pois, ja otan Joonaksen takin päälleni. "Mä muuten otan myös sun mopon", sanon, ja varastan Joonaksen avaimet.

"Sä jäät mulle tästä velkaa", Joonas sanoo.

"Joo joo, tässä on nyt tärkee tilanne päällä", sanon ja lähden ulos. Otan Joonaksen mopon ja lähden sillä kohti Aleksia. Nyt se äidin kusipää kaveri luulee, että Porko on menossa Alelle. En mä. Sama valaisee tien, ja mä laitan tähän ikä loppuun masiinaan enemmän vauhtia. Pysähdyn Aleksin pihaan. Koputan ovelle. Kukaan ei tule avaamaan. Pohdin hetken, mutta päätän vain avata oven. Se ei ole lukossa.

"Aleksi!" huudan pimeään taloon. Hiljaisuus vastaa mulle. Kuiskauskin kuuluisi täällä.

"Olli", kuulen heikon  itkun vaimentaman äänen. Juoksen olohuoneeseen, josta se kuuluu. Telkarin sininen valo tuo karmivan hohdon huoneeseen. Sohvalla tärisee Aleksi.

Voi pientä.

Oli oikea päätös tulla tänne.

Menen hänen viereensä, ja otan hänet syliini. Vedän hänen rauhoittavaa tuoksua nenäni. Ihanaa olla taas kotona.

"Kaikki on hyvin, mitään pahaa ei tapahdu", lohduttelen. Silittelen tämän hiuksia. Mulla oli ihan sairaan ikävä sua. Kaikkea sussa

Sanoja: 390

A/N

Tässä nyt itellä on menossa tällänen, en jaksa kirjottaa paskan vertaa, joten joo. Siinä myös syy lyhyelle ja paskalle luvulle. Kyl se moti sieltä jostain löytyy. Ehkä. Also, en jaksa mitään ja oon henkisesti aika todella väsyny mut elämä on tms