Mä lupaan yrittää - Oleksi

8. Keskiverto jäbä

Avaan oven, ja laitan kenkäni turvallisesti kenkätelineeseen. Joonaksen äiti on vain joistakin asioista tiukka. Kengät ovat yksi niistä.

"Olliko?" Kuulen Joonaksen äidin äänen olohuoneesta. Menen olohuoneen ovelle, ja nojaan ovenkarmia vasten. Joonaksen äiti ja isä istuvat sylitysten sohvalla, ja katsovat jotain ohjelmaa.

"Joo minähän tässä. Mites teillä on elämä sujunut? kysyn. Meillä on aina ollut hyvät välit. Joonaksen vanhemmat ovat helvetin rentoja ja mukavia. Tuntuu välillä siltä, että olen heidänkin lapsensa.

Vaikka en ole.

Ja se on vitun surullista. Mieluiten mä olisin.

"Ihan hyvin kai tässä. Töitä on tehty, ja kiirettä on pitänyt, mutta eiköhän tää tästä. Entä sulla? Onko koulunkäynti maittanut? Ja ootko löytänyt ketään kivoja poikia sieltä koulusta?" Joonaksen äiti kysyy kulmia kohottaen. Hymyilen.

Joonaksen vanhemmat tietävät, että olen homo. Vahingossa lipsautin sen ruokapöydässä. Olin ihan paskat housussa, että nyt sitä menee nämäkin ihmiset, mutta he vain hymyilivät minulle, ja kysyivät, onko poikaystävää.

"Koulu menee miten menee. Ja ei ole mitään poikia, meidän luokalle kyllä tuli Aleksi, mutta... en mä tiedä. En mä tarvi ketään. Tai ansaitse", sanon.

"Totta helvetissä ansaitset. Olli sä olet pirun mukava jätkä. Sulta huumoria löytyy, vaikka se onkin mustempaa kuin mun kahvi, sä olet auttavainen, ja syvällä sydämmessäs välität ihmisistä", Joonaksen isi sanoo.

"No joo, aivan sama. Mä menen nyt Joonaksen huoneeseen. Älkää panko siinä sohvalla tai mitään", sanon, ja nuo alkavat nauramaan. Hymyilen ja kiipeän portaat ylös Joonaksen huoneeseen. Avaan oven, ja hyppään Joonaksen sängylle hänen viereensä.

"On se vähän säälittävää, ettet löydä samanikäisiä kavereita, vaan pitää tyytyä mun vanhempiin", Joonas aloittaa vittuilun.

"Kieltämättä säälittävää, mutta ainakaan en atm oo jonkun keskivertoisen jäbän instagramissa kuolaamassa", sanon ja kohdistan merkitsevän katseeni hänen puhelimeensa. Joonas punehtuu aavistuksen verran, ja sulkee puhelimen.

"Ei Niko ole mikään keskiverto jäbä. Se on paljon enemmän. Se on niin söpö ja komea ja kaikkea. Siis oikeasti. Ja sitten se on vielä niin hauska ja upea", Joonas selittää.

"Simp", sanon. Joonas naurahtaen näyttää keskaria, mutta ei väitä vastaankaan.

"Ai niin! Se tulee tänne about 15 minuutin päästä", Joonas ilmoittaa rennosti.

"Mitä helvettiä?! Miksi et sanonut, ettei tänne voi tulla? Mä olen täällä. Saakeli. Saanko mä vetää sitä turpaan, jos en tykkää siitä?" kyselen Joonakselta, joka katsoo minua huvittuneena.

"Ensinnäkin sä et edes sanonut, että tulet tänne. Toisekseen et saa vetää sitä turpaan", Joonas sanoo hymyillen.

"Ensinnäkin sulla pitäs olla kuudes aisti pelkästään mua varten. Toisekseen, miksi en saa. Entä jos se on kusipää?" kysyn ja mulkoilen parasta ystävääni.

"Ensinnäkin miksi mulla pitäs olla kuudes aisti sua varten. Toisekseen, sä et tykkää kenestäkään, joten löisit sitä vaan turpaan ennenkuin se edes astuisi sisään?" Joonas sanoo.

"Ensinnäkin, koska mä olen sun paras ystävä, duh. Toisekseen, ei se niin mene", sanon ja laitan kädet puuskaan.

"Ensinnäkin, sori nyt vaan, mulla ei ole kuudetta aistia sua varten. Toisekseen kyllä se rakas menee just niin", Joonas sanoo.

"Oot ihan tyhmä", sanon ja pyöräytän silmiäni isosti.

"Mielelläni", Joonas vastaa, ja ottaa puhelimensa.

"Älkää sitten nuolko tai mitään. Ihan oikeasti, se olisi kiusallista", käsken.

"Bro, se ei edes tiedä, että tykkään siitä, joten ei, en ala nuolemaan sitä", Joonas sanoo hymyillen.

"No hyvä", sanon vihaisesti.

"Hei, kutsutaan Ale, niin sä et olisi niin yksinäinen", Joonas ehdottaa, ja ottaa puhelimen esille.

"Ei! Se olisi ihan vitun noloa. Mä just tulin sen tukiopetuksesta", sanon Joonakselle, joka näppäilee puhelintaan epäilyttävästi.

"Kutsu meni jo", Joonas sanoo hymyillen enkeli. Puristan silmäni kiinni, ja hengitän syvään.

"Mä. Vihaan. Sua. Yli. Kaiken", sanon painokkaasti.

"Mäkin rakastan sua", Joonas sanoo. Keksin loistavan idean. Katson Joonasta hymyillen. Joonaksen ilme vaihtuu hieman varautuneeseen. Pörrötän Joonaksen hiuksia niin, että jokainen suortuva sojottaa eri suuntaan.

"Olli sä saatanan runkku kusipää. Niko tulee tänne hetkenä minä hyvänsä, ja mä näytän tältä. Voi vittuuu!" Joonas huutaa, ja menee peilin eteen haromaan hiuksiaan jotenkin kivaan muotoon. Ovikello soi, ja Joonas kiroaa elämänsä helvettiin.

"Sun rakkaus tuli näköjään", sanon hymyillen. Joonas katsoo minua murhaavasti. Menemme alakertaan avaamaan oven. Joonas menee edellä, ja minä takana. Niko astuu sisälle hymyillen. Vetäydyn kuoreeni. En osaa olla ihmisten lähellä. Joonas on toki poikkeus.

"Moi, mun kaveri on täällä. Toivottavasti se ei haittaa", Joonas selittää, ja viittoilee minuun. Katson Nikoa arvioivasti. On mun tehtävä varmistaa, että hän on kelvollinen Joonakselle. Rima on korkealla. 

Sanoja: 663

A/N

Tylsistyn.