Mä lupaan yrittää - Oleksi

42. Lappusia

Timeskip viikko

Aleksi pov.

Mä en tiedä, kauanko mä enää pystyn olemaan erossa Ollista. Joo viikko on aika lyhyt aika, jos vertaa johonkin, mutta on ihan hirveetä nähdä se, mutta vaan nähdä. Ja samalla nähdä kuinka vitun paskana se on. Ei sillä olen minäkin paskana.

Mä en ollut koko viikkona saanut mietittyä muuta kuin Ollia. Mua itketti 24/7. Mulla oli sitä ikävä, ja se ikävä kaivertaa mua sisältä päin koko ajan. Mä en tiedä yhtään kauanko enää jaksan tätä. Mä en pystynyt nukkumaan ilman, että mä puin tyynylle Ollin hupparin, ja halaan sitä.

Katsahdin taas Ollia. Mä katselen sitä aivan liikaa. Mutta en osaa pitää vain silmiäni irti hänestä. No et osaisi sinäkään jos Ollin näköinen ihminen olisi luokkalaisi!  Mua kouraisee sisältä päin aina kun katsoisin sitä. Mutta silti -kivusta huolimatta- mun silmät eksyy aina sen luokse.

Ollin kulmat on kurtussa, hän kirjoittaa jotain vihkoonsa. Joonas on tottakai hänen vieressään, he ovat parhaat ystävät. Minun vieressäni on joku meidän luokkalainen. Bea kai hänen nimensä on. Olli repäisee palan vihkostaan, taittelee sen, ja antaa vaivihkaa sen Joonakselle. Uteliaisuus riistää mua sisältä päin. Tää on ihan vitun perseestä. Joonas katsoo lappua, Olli kuiskaa Joonakselle jotain. Käännän katseeni omaan vihkoon.

"Tässä tää sun teroitin", Joonas sanoo yhtäkkiä. Katson häntä kummeksuen ja otan Joonaksen teroittimen käteen. Hän vinkkaa huomaamattomasti silmää.

"Kiitos", sanon mahdollisimman neutraalisti. Tajuan, että teroittimessa on pieni lappu. Varmistan, että kukaan ei katso, ja otan sen vaivihkaa esille. Sitten luen sen.

Moi Aleksi.
Ihan helvetin kova ikävä sua KOKO ajan. Mutta ainakin nään sut, ja tiedän että sä oot fine. Se on tärkeintä. Äiti on ollut ihan okei, nyt kun ollaan erottu. Onko se koskenut suhun? Oot rakas. Toivottbatsi nähdään mahd nopee, murunen.
Haleja ja pusuja: Olli

Mahani muljahtaa samalla tavalla mukavasti kuin aina kun Olli puhuu minulle tai koskettaa minua, tai jotain muuta sellaista. Yritän olla hymyilemättä lapulle, ja laitan sen taskuuni. Olli miettii edelleen minua. Hän rakstaa minua edelleen.

"Aleksi, kerrotko vastauksen kysymykseen 2.b", opettaja kysyy. Vihaan vastaamista. Tuntuu kuin iso spottivalo siirtyisi minuun, ja koko luokka katsoisi minua tuomitsevasti.

"Öö, lämpö siirtyy tota lämpimästä tohon kylmempää", sanon änkyttäen. Vittu kun mä olen paska kaikessa. Katsahdan Ollia, joka hymyilee minulle rohkaisevasti. Punastun, ja hymyilen takaisin. Ihana Olli. Sitten alan vihkoni reunaan kirjoittamaan vastaus kirjettä Ollin lappuselle.

Hei Olli
Mullakin on ihan sairaan kova ikävä. Et edes tiedä kuinka kova. Mulla on ikävä sun naurua, suudelmia, hymyä, tuoksua, kaikkea sussa. Sun äiti ei ole tehnyt mulle mitään. Ja hyvä että sullakin menee sen kanssa hyvin nyt. Rakastan sua ihan helvetisti. Pidä ittestäs huoli, kun mä en ole siellä
Rakkaudella: Aleksi

Sanoja: 435

A/N

Voi Ollia ja Allua. Ne oli niin onnellisia kahdestaan. Melkein tuntuu pahalta niiden puolesta, mutta tää on kinda hauskaa.