Mä lupaan yrittää - Oleksi

37. Kylmä

"Olli sä olet ollu koko päivän ihan vitun outo", Joonas kuiskaa mulle huolissaan. Aleksi on vessassa tällä hetkellä. Kun hän meni sinne, hän näytti siltä, että alkaisi ihan kohta itkemään. En kuitenkaan kysynyt, mikä on, ei mua kiinnostanut Aleksi. Eikä sitä varmastikaan enää kiinnostanut mä. Eihän?

"Mä oon ollut ihan normaali", väitän vaikka tiedän, että se ei ole totta. Tiedän sen paremmin kuin hyvin.  Olen tänään ollut ihan helvetin kylmä ja etäinen. Kaikille. Jopa Aleksille. Etenkin Aleksille. Mä olen kääntänyt katseeni kun se on katsonut mua. Kattonu käsiäni, kun se on jutellu mulle. Ollut hiljaa kun mun piti vastata. Kääntäny pääni, kun se on yrittänyt pussata. Ja kun se on kysynyt onko kaikki hyvin, mä olen mutisut joo, ja kääntäny pään. Mä olen ollut kieltämättä ihan vitun paska poikaystävä.

"Et ole, ja sä tiedät sen itsekin. Etenki Aleksille sä oot ollut ihan vitun mulkku. Se on sun poikaystävä", Joonas sanoo. Mä katson sitä. Mun parasta kaveria. Ystävää. Ja mä tiedän, että se puhuu totta. Mä en vaan pysty käsittelemään sitä, mitä tapahtui meillä. Ja että Aleksi oikeasti näki sen. Että Aleksi tietää nyt.

"Aleksi sai tutustua mun äitiin", sanon kylmästi. Joonas ei säpsähdä mun ääntä, ei kurtista kulmiaan, tai mutrista huuliaan. Hän on joutunut tottumaan siihen.  Ja hän ymmärtää sen. Siitä mä tulen olemaan kiitollinen aina.

"Kuinka pahana se oli?" Joonas kysyy arasti. Äiti on aina (okei siitä asti kun äidistä tuli mulkku) ollut mulle arka puheenaihe. Se on vaan niin paskaa puhua siitä.  Joten niinpä me ei puhuta siitä. Jätetään se ilmaan leijumaan. Se on meidän pieni salaisuus. Yksi ainoa asia, josta me ei puhuta avoimesti.

"Mä olin ihan vitun säälittävä läski, joka ei muuta kuin änkyttänyt naurettavasti. Aleksin ei olisi pitänyt nähdä sitä. Nyt sekin ajattelee, että oon vitun säälittävä paska kasa", sanon hiljaa mutisten. Joonas ottaa mut kaverilliseen haliin.

"Ei se ajattele, että sä olet säälittävä. Luultavasti se ajattelee, että sun äiti on säälittävä. Aleksi ei oo sellanen, joka määrittää ihmiset niiden pelkojen perusteella. Lisäksi Aleksi on sen verran hulluna suhun, että sun pitää tehdä kyllä aika paljon väärin, että se ajattelee sua paskana ihmisenä", Joonas sanoo lempeästi hymyillen.

"Kiitos Joonas", mä sanon tukahtuneella äänellä, ja yritän pidätellä kyyneleitä, me olemme kuitenkin herran jestas koulussa. Joonas hymyilee, ja ottaa minut haliinsa.

"Noniin, meneppä selittämään tämä väärinkäsitys sun iki omalle prinssi urhealle", Joonas sanoo hymyillen vilpitöntä hymyään.

"Aleksi!", sanon, ja tajuan sen. "Aleksi", sanon uudestaan meittiväisellä äänellä. "Mä olen ollut ihan vitun kusipää sitä kohtaan" huudahdan, ja lähden juoksemaan kohti paikkaa, josta minulla ei ole mitään hajua. Pakko löytää Aleksi.

Sanoja: 414

A/N

Uuuu, neljäskymmenes luku lähestyy. Ei sillä, ei siin kai mitää erikoista ole, mutta se on vaan siistiä, että olen saanut kirjotettua näinkin pitkälle. Ja mä olen vielä julkaissut tän kaiken paskan. Joo ei mul muuta, ootte murusia<3333