Mä lupaan yrittää - Oleksi

15. Ihastunut

Herään aamulla. Vautsi Vau ihmeellistä. Täällä tuoksuu hyvälle. Haukottelen, ja availen silmiäni. Aleksin huone on hämärä. Yhtäkkiä tajuan, että jonkun kädet ovat ympärilläni. Käänähdän katsomaan. Aleksihan se siinä on tuhisemassa vaaleat hiukset levällään pitkin tyynyä. Hymyilen hieman. Ihana Allu.

Sitten säpsähdän ajatuksiani. Kuulostan ihastuneelta. Mä en voi olla ihastunut. En ole koskaan ihastunut yhteenkään tuntemaani ihmiseen (julkkis ihastuksia ei nyt lasketa), mutta se johtuu siitä, että en ole antanut kenenkään tulla tarpeeksi lähelle.

Mä en voi olla ihastunut. Vai voinko?

En mä tiedä. Aleksin kanssa kaikki tuntuu vaan eriltä. Ei mulla ole mitään tietoa ihastumisesta, en mä ole koskaan ihastunut, mutta mitä ne kuuluisat perhoset tekee mun vatsassa, kun Aleksi vaan vaikka hipaisee mua. Mitä ne vatsan oudot, mutta ihan mukavat muljahdukset tekee, kun mä vaan puhun sille. En mä koskaan ole ihastunut, mutta mä oon kuvitellut ihastumisen aina tällaisena. Ja se on pelottavaa. En mä tiedä haluanko mä olla ihastunut. Vaikka eihän sitä yleensä multa kysytä.

Silti.

On pelottavaa, että mä olen ihastunut Aleksiin. Tai siis, en mä siihen ole ihastunut.

Kai...

Oispa joku lemmentohtori, joka tietäis mun tunteet paremmin kuin mä. Joonas. Se tuntee mut paremmin kuin kukaan. Edes minä. Liikahdan lähteäkseni, mutta muistan, että Aleksi nukkuu vieressäni. Hitto. Onko epäkohteliasta vaan lähteä?

"Huomenta Olli. Nukuitko sä hyvin?" tuo kysyy. Käännyn katsomaan hänen sinisiä vastaheränneitä silmiä. Mahassani muljahtaa mukavasti. En saa hetkeen ääntä lähtemään, kun katson vain tuota täydellisyyttä.

"Ööh, ihan hyvin nukuin. Sä?" kysyn vastapainoksi.

"Hyvin. En heränny yöllä, vaikka se on aika helvetin yleistä, että teen niin. Sitten en saa unta, ja kyllästyn elämään", Aleksi sanoo.

"Hyvä. Tai siis ei hyvä, että sulla on tollasii univaikeuksia, vaan että sulla ei tänään niitä ollut", selitän. Aleksi hymyilee.

"Jep. Onks sulla tänää mitään pläänejä?" Aleksi kysyy.

"Itse asiassa joo. Lupasin alkaa Porkoa... Joonasta siis", sanon, vaikka eihän me Porkon kans olla mitään sovittu. Aina vaan tullaan sisälle koputtamatta, ja hyökätään toisen huoneeseen.

"Aa, okei. Monelta suunnilleen?" Aleksi kysyy hieman pettyneenä. Pääni sisällä hymyilen itsekseni. Aleksi haluaa, että olen täällä pidempään. Hän oikeasti haluaa olla minun kanssani. Historian kirjat esille, tämä on erikoislaatuista. 

"Suunnilleen kahdeltatoista. Paljonko kello on?" kysyn nuoremmalta.

"Liikaa. Se on jo yksitoista. Saan pitää sut täällä vaan enää tunnin", Aleksi sanoo, ja laittaa kädet puuskaan leikkien vihaista. Suloinen hän vain on.

"No mut hei. Tunti on enemmän kuin ei mitään. Lisäksi, mehän nähdään huomenna koulussa", yritän piristää Aleksia. Tuo hymyilee minulle.

"Mentäiskö syömään aamuskaa?" Ale kysyy minulta.

"Aamuskaa?" kyseenalaistan.

"Siis aamupalaa. Mentäisiinkö syömään AAMUPALAA?" Aleksi kysyy painottaen sanaa aamupala. Hymyilen vähän.

"Joo mennään vaan syömään AAMUPALAA", sanon. Nousemme sängystä, laitamme vaatteet päälle, käymme pesasemassa hampulit, ja suuntaamme kohti keittiötä. Kumma kyllä, just nyt ei tunnu pahalta ajatus syömisestä. Ehkä tänään on hyvä päivä. Niitäkin tulee joskus. Silloin mä en edes ajattele syömistä ahdistavana. Tai siis tottakai ajattelen. Se ei vaan niinä päivinä tunnu ylitsepääsemättömältä. 

Sanoja: 453

A/N

Ui jumpeliini, seuraava luku on kiva, mä lupaan. Also, sori lyhyest luvust :(