Mä lupaan yrittää - Oleksi

27. Aika söpöä

"Missä helvetissä sä olet ollut?! Sua ei ole näkynyt pitkään aikaan", äitini huutaa mulle kurkku suorana. Musta tuntuu niin pieneltä. Voimattomalta. Säälittävältä. Paskalta.

"Mä olen ollut kaverilla", sanon hiljaa. Piipittäen. Mä olen kuin hiiri. Pahainen, vinkuva hiiri, joka vain on, eikä osaa tehä mitään. Se mä olen.

"Helvetti! Onko sinulla kavereita?" äiti sanoo julmasti, ja nauraa päälle. Kyyneleet nousevat pintaan, ja mua alkaa ahdistamaan. Mä en halua itkeä. Se vaan naurais enemmän.

"Joo, on... Joonas ja Aleksi", sanon hiljaa. Surullista, että oma äitini ei tiedä MITÄÄN mun elämästä. Ei niinku mitään.

"Kuulostaa tyhmiltä. Miks kukaan koskaan haluaisi olla sun kanssa vapaaehtoisesti?" äitini kysyy. Ei anna minun vastata. Naurahtaa, ja lähtee pois. Mä laahustan omaan huoneeseeni.

Tosiaan miks kukaan haluais olla mun kanssa? Joonas ainakin haluaa. Eikö? Se on ollut mun kanssa jo vuosia, miks se ei olisi lähtenyt jo aikaisemmin? Koska se säälii sua. Pieni ilkeä ääni sanoo mun päässä.  Mä en jaksanut mun ajatuksia nyt. En oikeastaan koskaan. Mutta mulla on Aleksi, eikö? Se on mun kanssa yhdessä. Aleksihan on mun poikaystävä. Se haluaa olla mun poikaystävä. Ei se halua, se pelaa sulla, se ei halua sua. Se sama ääni sanoo mun päässä.

Mun puhelin alkaa soimaan, ja mä säpsähdän ihan vitusti. Katson näyttöä. Aleksi soittaa videopuhelua. Tietty rauhan tunne laskeutuu muhun, ja otan puhelimeni hymyillen käteeni.

Minä: Moi, tuliko jo nyt ikävä, vai?

Aleksi: Itseasiassa, joo.

Minä: Aika söpöä. Niin mullakin.

Aleksi: Haha, me ollaan liian ällösöpöjä

Minä: Niin ollaan. Joonaksellakin alkaaa jo mennä moti meihin.

Aleksi: Mutta se ei haittaa, eihän?

Minä:  Ei haittaa.... Voisitko sä hymyillä pikkusen?

Aleksi: Miksi ihmeessä?

Minä: Oot niiin söpö kun hymyilet.

Aleksi: Älää, mä punastun.

Minä: Saakeli tää netti on paska, ja en nää sua kunnolla

Aleksi: Ihan hyvä vaan

Minä: Eipäs ole!

Aleksi: Onpas!

Minä: Ei oleee, sä olet niin hyvän näkönen, höpsö.

Aleksi: Enpäs ole

Minä: Me ei jatketa tätä riitaa. Mä oon oikees. Sovitaanko näin, muru?

Aleksi: No kai sä voit niin ittelles uskotella.

Minä: Oho, se kävi nopeasti!

Aleksi: Sä sanoit mua muruksi! Aivan kun mä sellasta voisin vastustaa. Saakelin manipuloiva paska!

Minä: Pitäisikö käyttää useammin, jos se noin paljon suhun vaikuttaa

Aleksi: Ehkä... se on aika söpöä. Ja saaa mussa oudon -mutta iloisen- fiiliksen.

Minä: Okei, kai mä sit sanon tuon useammin, muru.

Aleksi: Mä punastun, ja se on vaan sun syytä, raksu

Minä: Mäki ehkä punastuin hieman, ja se on sun vika, murunen

Aleksi: Oot liian ihana.

Minä: Sinäkin, muru.

Me jatketaan puhelua about kahteentoista asti, kunnes Aleksia alkaa nukuttamaan. Ei ole enää paskaa äitiä, tai ihmisten menettämisen pelkoa. Aleksi on onnistunut riistämään ne kaikki multa hetkeksi. Ja mä olen ihan vitun kiitollinen siitä. Aleksin kanssa mulla on enemmän hyviä päiviä, kuin huonoja.

Sanoja: 452

A/N

Okei sanotaanko, etten oo tyytyväinen tähän lukuun, mutta antaa olla. Paska mikä paska. Jokatapauksessa, pitäkää hauska päivä muruset<333