else

4- pingispallon kokoinen fritsu

herään aamulla jäätävään päänsärkyyn. avaan silmät ja tajuan että en ole omassa huoneessa, enkä muista nähneeni huonetta aikaisemmin. kuulen tuhinaa vierestäni ja käännän katseeni nähdäkseni kenen viereen olen päätynyt. jessen? mitä vittua? katson peiton alle ja mieleeni palaa mitä eilen illalla tapahtui. ei helvetti.

nousen sängystä mahdollisimman varovasti herättämättä poikaa, jotta voin katsoa kelloa. kahtakymmentä minuuttia vaille seitsemän. mietin pitäisikö painaa pää takaisin tyynyyn ja jatkaa unia, vai lähteä kotiinpäin. muistan että olin kotoa lähtiessäni unohtanut avaimet joten kotiin en siis ainakaan lähde. puen äkkiä vaatteet päälle ja hipsin ovelle. kuuntelen oven läpi onko talossa ketään hereillä, mutta onnekseni en kuule mitään. avaan oven varovasti ja hiivin portaat alas eteiseen. kun olen laittamassa kenkiä jalkaan, kuulen portaista askelia. laitan kengät pikavauhtia jalkaan ja häivyn etuovesta mahdollisimman hiljaa. suuntaan matkani santun luokse.

otan pienen kiven jalkojeni juuresta ja heitän sen santun ikkunaan. hetken päästä ikkuna avautuu ja santun uninen pärstä ilmestyy avoimesta ikkunasta.

"tule avaamaan ovi" sanon hiljaa etten varmasti herätä hänen vanhempia. hän näyttää peukkua ennen kuin katoaa ikkunasta. kävelen omakotitalon ovelle ja odotan kunnes hän avaa oven. jätän kengät eteiseen ja kävelemme portaiden vieressä olevaan santun huoneeseen. hän hieraisee silmiään, pyyhkiäkseen unisuuden silmistään. hän katsoo kasvojani hetken ihmeissään, kunnes hänen katse siirtyy kaulaani ja hänen huulille kohoaa virne.

"meinasin kysyä jo että miksi et ole kotona, mutta tärkeämpi kysymys on että kenen luona sä oikein olet ollut? äijällä on pingispallon kokoinen fritsu kaulassa!"

"yhden tyypin vaan, ei mitään tärkeää. meinasin että jos voisin tulla tänne nukkumaan kun unohdin eilen avaimet kotiin ja sinne taloyhtiön ovenavaus palveluun voi soittaa vasta joskus kymmenen aikaan" selitän ja katson häntä kysyvästi.

"totta kai sä voit tänne jäädä, mutta saat nukkua mun vieressä kun en tähän aikaan aio mitään patjaa ruveta värkkäämään" hän sanoo hymyillen. "heittikö se mimmi sut pihalle vai mikset sä sinne jäänyt?"

"jotain sen suuntaista" huokaan ja kävelen suoraan sängylle ja pujahdan peiton alle. pyydän vielä laturia santulta ja sen saatuani laitan puhelimeni latautumaan. tiedän että kaverini eivät ole ahdasmielisiä tai mitään, mutta silti jotenkin ahdistaa kertoa kenen vierestä aamulla heräsin. ja eihän sitä ikinä tiedä. vaikka joku vaikuttaakin suvaitsevalta ihmiseltä, totuus voi kuitenkin olla jotain ihan muuta. eikä me oikeastaan ikinä edes olla tällaisista asioista puhuttu. santtu tulee viereeni sängylle ja suljen silmäni.

herään uudestaan yhdeltätoista siihen että santtu kuorsaa aivan liian kovaan ääneen. päätän olla herättämättä häntä, joten lähden hiljaa huoneesta eteiseen päin. suljen ulko oven perässäni ja kaivan puhelimen taskustani. soitan taloyhtiölle ja sieltä sanotaan että talonmies tulee avaamaan oven minulle noin puolen tunnin päästä.

yhtäkkiä mieleeni palaa taas auroran pettäminen. tiedän että en rakastanut häntä kun vain ystävänä, eikä hänen uskottomuutensa satuttanut tunteitani sen suuremmin. eilenkin vain vitutti. ehkä se kolahti jollain tavalla egooni, että hän teki niin ja suuri ihmisjoukko sai tietää asiasta kanssani samaan aikaan, mutta en edelleenkään ole tuntenut surua tai vihaa. haparien muistikuvien mukaan olin eilen illalla jessellekin haukkunut auroraa. toivon että hän ei ajattele että olisin aurorasta mustasukkainen tai mitään, sillä se olisi kaukana totuudesta. en halua että hän luulee että olen jotenkin kiintynyt ex-tyttöystävääni.

eilisen tapahtumien jälkeen, vietin loppuillan jessen kanssa auroran takapihan terassilla. juttelimme säästä ja kaikesta muusta yhtä turhasta, samalla kun kaadoin viinaa kurkkuuni hieman reilummalla kädellä. jotenkin jessen kanssa oli helppo olla ja en haluaisi että meidän tutustuminen alkaisi huonolla pohjalla.

-

viimeisen lukiovuoden ensimmäinen koulupäivä. sää on jo kylmentynyt syksyn tullessa ja kesästä ei ole tietoakaan. istun matikan luokan perällä vp:n vieressä, akun ja santun istuessa edessämme sekä tatun, jeren ja viljamin istuessa vp:n vieressä toisella puolella. katson ulos ikkunasta, pääni ollessa täynnä ajatuksia. jesse, viimeinen vuosi lukiossa, valmistuminen, jesse, matikan tunti ja neliöjuuri, henna, jesse. ovelta kuuluu varovainen koputus ja kaikkien oppilaiden katseet nousevat kirjoista. opettajamme mirja avaa oven ja luokkaan astuu jesse. kukapa muukaan.

"tässä on uusi oppilas jesse purokoski" mirja sanoo jonka jälkeen viittoo jesseä istumaan. hän kävelee eturiviin, ikkunan viereen. hän hymyilee ja kiertää katseellaan muita oppilaita. kun meidän katseemme kohtaa, jään automaattisesti tuijottamaan noita kauniita silmiä. hätkähdän hieman ja käännän katseeni pois. supinaa rupeaa kuulumaan ympäri luokkaa. onko oikeasti noin iso juttu että kouluun tulee uusi oppilas? en voi olla miettimättä onko jesse toisella vai kolmannella luokalla. toivottavasti kolmannella jotta olisimme samalla.

ajatukseni keskeytyvät kun vp nojaa hieman minua kohti "elias eikös tuo ole se jonka kanssa sä lähdit sieltä bileistä?" hän kuiskaa hieman liian kovalla äänellä.

nostan katseeni kirjasta ja tunnen jessen katseen kasvoillani kun käännän katseeni kohti vp:tä. "joo kait se on, en muista siitä illasta mitään"

"mä muistan kun sulla oli se pingispallon kokoinen fritsu kaulassa" vp naurahtaa.

"joo, kai mä jonkun mimmin luokse silloin taisin päätyä" naurahdan itsekin kiusaantuneena.

siirrän katseeni luokan etuosaan ja huomaan jessen katsovan minua pettynyt ilme kasvoillaan. kyllä minä muistan. päädyin hänen luokse. tahtomattani sykkeeni nousee sydämeni lyödessä nopeampaa kun mietin sitä iltaa. kaikki tuntui niin täydellisen hyvältä. sen illan jälkeen olen miettinyt vain sitä, kun sain herätä jessen vierestä. saattaisi olla mahdollista että heräisin useamminkin hänen vierestään, ellen olisi tällainen idiootti. lähdin hänen vierestään törkeästi sanomatta mitään ja sen jälkeen olen vältellyt paikkoja joissa voisin vahingossa törmätä häneen. mietin pääni sisällä aivan liikaa, että mitä ihmiset sanoisivat kun kertoisin että olen kiinnostunut pojasta.

kello soi tuntien loppumisen merkiksi ja nousen ylös tuolilta. minun täytyy puhua jesselle. olen hänelle selityksen velkaa siitä, miksi vain lähdin ilmoittamatta mitään hänen edelleen nukkuessa. jesseä ei näy enää luokassa joten kävelen nopeasti ovelle nähdäkseni käytävään. näen jessen vähän matkan päässä lokeroiden edessä. otan askeleen eteenpäin mennäkseni jessen luokse, mutta tuttu iloinen hihkaisu saa minut kääntymään ympäri. "elias!"

nostan kasvoilleni tutuksi tulleen tekohymyn. "no moi" vastaan ennen kuin henna suutelee minua. vetäydyn pois katsoakseni jesseä mutta häntä ei näy enää missään. käännän katseeni kun henna ottaa kädestäni kiinni vetääkseen minut mukanaan sohvalle istumaan. ajatukseni kulkevat jessessä samalla kun henna selittää innoistaan jonkun sarjan uudesta kaudesta. vastaan välillä vain joo tai siistiä jotta hän luulisi että kuuntelen. mitäköhän jesse ajattelee minusta?

tutustuin hennaan viikko sitten, kun me kirjaimellisesti törmättiin kaupassa. ajatukseni olivat silloin niin sekaisin, että kun henna flirttaili, päätin flirttailla takaisin. siitä asti hän on roikkunut perässäni kuin joku takiainen. se on ärsyttävää, mutta toisaalta en ole tehnyt mitään sen eteen että hän jättäisi minut rauhaan. olen niin hukassa itseni kanssa. en minä voi olla homo. en vaan voi. mitä kaverinikin sanoisivat jos saisivat tietää?

kävelen asfalttitiellä pitäen hennan kädestä kiinni ja kuunnellen hänen höpötystä, kuinka hänen lempi huulipunansa on loppumassa. tai no en minä häntä kuuntele, sillä ajatukseni ovat jossain aivan muualla. en tiennyt että jessellä on silmälasit. hän näytti niin söpöltä ja viattomalta ne päässä tullessaan ulos luokasta. mutta sitten näin kenen kanssa hän oli. rubenin. he juttelivat luokan edessä jostain, ennen kuin ruben lähti leveä hymy kasvoillaan pois. se jätkä ei ansaitse sellaista hymyä, tai varsinkaan sen hymyn syytä, mikä se nyt sitten ikinä olikaan. hän peuhasi tyttöystäväni kanssa selkäni takana vaikka kuinka kauan, vaikka varmasti tiesi auroran olevan varattu.

"kuunteletko sä mua ollenkaan?" henna kysyy heiluttaen kättänsä naamani edessä.

"sori" vastaan tylysti. "muistin just että meille on tulossa tänään vieraita joten et voikaan tulla meille"

"okei no heippa sitten" henna sanoo loukkaantuneena mutta painaa kuitenkin poskelleni hellän pusun.