else

37- inkeri

jessen näkökulma

herään aamulla siihen, että joku silittää hiuksiani. avaan silmät ja käännän päätäni hieman ylöspäin nähdäkseni eliaksen hymyilevän minulle. olen täysin samassa asennossa kuin illalla nukahtaessani, puoliksi eliaksen päällä, käteni kietoutuneena hänen ympärilleen ja jalkamme sotkeutuneena toisiinsa. nostan pääni hänen rinnaltaan ja painan suukon hänen huulilleen.

"huomenta muru" elias sanoo. onneksi olen turvallisesti sängyllä makaamassa, sillä kehoni muuttui juuri hyytelöksi. en tiedä johtuuko se hänen matalasta aamuäänestään, vai siitä että hän sanoi minua muruksi. varmaan molemmista. elias ei ole aikaisemmin kutsunut minua tuollaisilla hellittelynimillä, hän on sanonut minua ainoastaan enkeliksi muutaman kerran.

"kauan sä oikein olet ollut hereillä?" kysyn.

"varmaan jonkun puoli tuntia" hän vastaa.

"miksi sä et herättänyt mua aikaisemmin? ja paljon kello edes on?" ihmettelen. meillä on tänään koulua, enkä haluaisi olla kauhean montaa tuntia poissa. vaikka kahdestaan oleminen onkin ihanaa, ja vieläpä hotellissa, minun pitää silti pitää kiinni koulumenestyksestäni. en ole ikinä ollut poissa yhdeltäkään tunnilta, ellen ole ollut kipeä.

"olit niin suloinen kun nukuit niin en halunnut herättää" hän hymähtää. "ja en tiedä mitä kello on"

"mutta sehän voi olla jo vaikka kuinka paljon" totean hätääntyneenä.  "etkö sä ole ollut puhelimella ollenkaan tänä aamuna?"

"en"

"miksi?" kysyn ihmeissäni.

"koska sä nukuit puoliksi mun päällä ja olisit varmaan herännyt jos olisin kurotellut mun puhelinta tuolta yöpöydältä. sitä paitsi mieluummin mä sua katoin kun puhelinta"

"ihme tuijottelija" hymähdän hiukan nolostuneesti. piilotan poskilleni nousevan punan painamalla kasvoni eliaksen paljasta rintakehää vasten. eliaksesta on kuoriutunut niin suloinen tyyppi. en olisi ikinä uskonut että hän osaisi olla noin hempeä ja välillä suorastaan ällösöpö.

"hei" elias sanoo ja ottaa kiinni leuastani. hän nostaa kasvoni hänen omiensa eteen ja hymyilee minulle. "älä piilottele itseäsi, sä olet suloinen kun sä punastut" hän toteaa ja painaa hymyssä oleville huulilleni suukon.

"olet ihana" sanon ja painan huuleni takaisin hänen huulilleen. "se kello. voisitko sä katsoa paljon se oikein on?"

"miksi et itse katso jos se kerran on niin tärkeää?" elias kysyy huvittuneena.

"en jaksa liikkua vielä" vastaan virnistäen leikkisästi ja siirryn kauemmaksi hänestä, jotta hän pystyy liikkua. elias tuhahtaa ja ottaa puhelimen yöpöydältään.

"kello on- mitä?" elias sanoo ja kurtistaa kulmiaan hämmentyneenä.

"mitä?" kysyn ja nousen istumaan.

"aurora on soittanut mulle viisi kertaa ja laittanut kaksi viestiä, joista toinen on joku kuva" luulin että he eivät ole enää missään tekemisissä, mutta nähtävästi olin väärässä. mitäköhän asiaa auroralla on eliakselle kun on pitänyt soittaa niin monta kertaa? ja mikä kuva? olen juuri aukaisemassa suutani kysyäkseni Eliakselta, mutta hän nousee sängyn viereen seisomaan melkein paniikissa. hän heittää puhelimen sängylle ja vetää kätensä hiuksiensa läpi. hän kääntää katseensa minuun pelokkaan ja hätäisen näköisenä, enkä taaskaan kerkeä avaamaan suutani, kun hän harppoo jo pitkin askelin vessaan. nousen itsekin sängyltä ja menen hänen perään, mutta hän lukitsee vessan oven jotta en pääse sinne.

"elias?" kysyn hämillään. mitä aurora hänelle laittoi että sai eliaksen noin pahasti pois tolaltaan?

"älä" hän vastaa ja voin kuulla paniikin ja vihan sekoittuen toisiinsa hänen äänessään. mitä oikein tapahtui?