else

39- pähkinä

kuukausi vierähti hitaasti, mutta silti niin nopeasti. lokakuussa satanut ensilumi on jo sulanut pois, eikä tulevista lumisateista ole tietoakaan. mutta ehkä se on hyvä. haluan nauttia syksyn tunnelmasta vielä hetken ennen kuin maan peittää valkoinen hanki. lehdet on tippuneet puista ja lämpömittari kertoo ulkoilman olevan jo reippaasti pakkasen puolella. päivisin on miinus kymmenen astetta tai jopa enemmän. en edes halua ajatella kuinka kylmä öisin on. 

kuukauteen on mahtunut paljon kaikenlaista.

jessen tultua oulusta takaisin syksysaareen, puhuimme asioista ja nyt välillämme on kaikki hyvin. pyysin anteeksi silloista käytöstäni ja jesse kertoi ymmärtävänsä. hän sanoi että hän olisi varmasti menettänyt järkensä vastaavassa tilanteessa vielä pahemmin. pahoittelin myös että pilasin hänen järjestämän yllätyksen, mutta jesse vakuutti että minun ei tarvitse pahoitella. hän otti kaiken vastaan paremmin kun ajattelin. niiden kolmen päivän ajan, jotka hän oli oulussa, ehdin jo uskotella itselleni että hän ei halua nähdä minua puhelustamme huolimatta. ajoin itseni melkein hulluksi. en liikkunut niiden päivien aikana huoneestani muualle kuin syömään ja vessaan. kävin mielessäni läpi kaikki mahdolliset tilanteet jotka voisi tapahtua.

jesse voisi tulla takaisin, mutta jättää minut täysin huomiotta ja unohtaa olemassaoloni. tai hän voisi jäädä ouluun eikä ikinä tulla takaisin. tai sitten hän tajuaisi ,että en ole sellainen, joka hän haluaa minun olevan ja etsisi itselleen jostain paremman poikaystävän. tai sitten hän olisi jo löytänyt jo uuden poikaystävän oulusta.

onneksi vihdoin kolmen päivän totaalisen puhelinhiljaisuuden jälkeen jesse soitti minulle ja kertoi olevansa kotona. hän sanoi että purkaisi tavaransa jonka jälkeen haluaisi nähdä ja jutella. puhelun lopussa hän kertoi ikävöineensä minua, mutta hän oli myös sitä mieltä että ehkä pieni välimatka välillämme oli vain hyväksi, molemmat saivat ajatella asioita yksin. olin helpottunut kuullessani että hänellä oli ikävä minua. tyhmät ajatukseni pyyhkiytyivät ahdistukseni mukana pois, ja tilalle tuli toivoa. toivoa siitä että hän haluaisi sopia kaiken ja jatkaa eteenpäin yhdessä. olin iloinen että hän oli saanut ajatella rauhassa, mutta minä en ollut pystynyt. en ollut käsitellyt auroran raskautta ja tulevaa isyyttäni yhtään eteenpäin. olin edelleen aloitusruudussa. en ollut edes sisäistänyt asiaa vielä. ainoa asia mitä olin pystynyt miettiä, oli jesse. että palaisiko hän luokseni vielä vai ei. pitäisikö hän minua ihan kauheana ihmisenä, hirviönä?

jessen tuella lopulta käsittelin myös sen että minusta oikeasti tulee isä. puhuimme auroran kanssa asioista, oikeastaan enimmäkseen riitelimme. hän ei suostunut puhumaan muuta kuin siitä, että lapsi oli minun, hän oli käynyt ensimmäisessä ultrassa ja hän oli jo yli neljännellä kuulla raskaana, ja että hän haluaa minun olevan mukana lapsen elämässä. hän sanoi että ei selviäisi yksin. nyt hänen mahansa näkyy jo niin selkeästi, että sitä ei pysty peittämään enää edes liian isoilla huppareilla, joilla hän ilmeisesti aiemmin oli peittänyt silloisen pienemmän mahansa. en edelleenkään ole erityisen innoissani lapsesta, mutta olen hyväksynyt asian. ehkä lapsen syntyessä palaset loksahtelevat paikoilleen ja pystyn ajattelemaan isyyttä positiivisemmassa valossa.

vaikka aurora ei ole ollutkaan kauhean keskustelevainen minua kohtaan koko kuukauden aikana, huomaan hänessä muutoksen. hänen yleinen negatiivinen asenne jokaista asiaa kohtaan on selkeästi muuttunut positiivisemmaksi. hän vaikuttaa siltä, että hän olisi raskauden myötä kasvanut henkisesti. hän ei enää liiku hänen kavereidensa kanssa, jotka ovat koulun pahimpia juorukelloja ja muutenkin todella myrkyllisiä ihmisiä. aurora on lopettanut myös tupakoinnin ja alkoholin käytön. hän on alkanut panostamaan opiskeluun ja on muutenkin jotenkin positiivisemman oloinen. jotenkin hän säihkyy ja näyttää onnellisemmalta kuin mitä olen häntä ikinä nähnyt. vaikka välillämme onkin tapahtunut kaikkea paskaa, olen iloinen että hän voi paremmin.