else

15- paniikkikohtaus

on tavallinen maanantai aamu. ilma on viilentynyt jo huomattavasti elokuun vaihtuessa syyskuuhun. kävelen kohti koulua ja tunnen perhosia vatsassani. en ole nähnyt jesseä kokonaiseen viikkoon. emme ole jutelleet edes puhelimen välityksellä, mutta odotan silti hänen näkemistään.

viime viikon maanantaina santtu raahasi minut niihin bileisiin ja tiistaina herättyäni päätin, että en menisi kouluun enää koko loppuviikkona. se oli hyvä päätös, nimittäin en nähnyt jesseä koko viikon aikana ja fritsut kaulastani ovat vihdoin hävinneet. toivon että hän pystyy antamaan minulle anteeksi sen, että peruin suunnitelmamme. tiedän kuinka innoissaan hän oli tulossa luokseni, ja niin olin minäkin. olen myös miettinyt pääni puhki, että kertoisinko jesselle bileiden tapahtumista ja tulin tulokseen että kerron. eihän mitään ihmissuhdetta voisi rakentaa valheen pohjalle ja haluan muutenkin olla rehellinen. jos en kertoisi, hän kuitenkin kysyisi, että miksi en ole ollut koulussa.

päästessäni matikan luokan ovelle huomaan olevani myöhässä. koputan oveen ja kuulen opettajan korkojen kopinan lähestyvän ovea. "elias sinä olet myöhässä kymmenen minuuttia" opettaja sanoo minulle tuimasti.

"sori" sanon ja vilkaisen luokkaan. santtu viittoo minua istumaan tyhjälle paikalle viereensä takariviin, mutta pyöräytän hänelle silmiä ja vilkaisen luokan etuosaan. huomaan jessen istuvan yksin ikkunan vierellä ja suuntaan askeleeni hänen luokse. istahdan penkille hänen viereen ja tunnen perhosten vain lisääntyvän vatsassani. hän tekee tehtäviä niin keskittyneesti, ettei edes huomaa minua. hänellä on päällä harmaat college housut ja tavallinen musta huppari. harmaan pipon alta työntyy oransseja kiharoita ja silmälasit lepäävät hänen nenällään .hän näyttää yksinkertaisesti niin hyvältä, että en saa katsettani irti hänestä.

"jesse" kuiskaan hiljaa toivoen saavani hänen huomionsa. hän ei hievahdakaan, vaan pitää katseensa tiukasti kirjassa. "jesse" kuiskaan uudestaan vähän kovempaa. jospa hän ei vain kuullut?

"älä puhu mulle" hän kuiskaa takaisin kääntämättä katsettaan pois kirjasta. miksi hän ei halua puhua minulle? olenko tehnyt jotain? vai onkohan hän kuullut jo bileiden tapahtumista? toivottavasti ei, nimittäin haluaisin selittää hänelle kaiken ihan itse. en halua että hän olisi kuullut jostain muualta ja nyt luulisi että en olisi aikonut kertoa hänelle. tunnen taas olevani maailman suurin kusipää. voisin syyttää tapahtumista santtua, mutta loppupeleissä siinä ei olisi mitään järkeä. olisin ihan hyvin voinut olla juomatta niin paljoa ja lähteä ajoissa takaisin kotiin. kadun sitä iltaa ihan älyttömän paljon.

"miksi?" kuiskaan epätoivoa äänessäni.

"mä sanoin jo sulle että älä vittu puhu mulle. mä en haluaisi edes nähdä sua, mutta tietenkin mun tuurilla me ollaan samassa koulussa. onneksi meillä on sentään vain yksi yhteinen tunti viikossa" hän kuiskaa vihaisesti kovaan ääneen ja tunnen kuinka muutama silmäpari kääntyy katsomaan meitä. en kuitenkaan välitä siitä. ainoa asia mistä välitän, on se että jesse on vihainen. hän on vihainen eikä halua nähdä minua.

tunnen kuinka koko aamun leijailleet perhoset vatsassani löytävät tiensä sydämeeni ja muuttuvat teräviksi lasinsirpaleiksi. ne painuvat sydämeeni kivuliaasti ja saa sen vuotamaan verta. rintaani puristaa ja käteni alkavat täristä hallitsemattomasti. tuntuu kuin kaikki muu ympäriltä katoaisi ja jään kaksin ahdistukseni kanssa. miksi hän ei anna minun puhua ja selittää? ne hetket jotka kerkesin viettää hänen kanssaan, oli ehdottomasti parhaita hetkiä muutamaan vuoteen. hänen seurassaan oli niin helppo olla. minulla on ollut häntä kauhea ikävä, enkä todellakaan odottanut tämmöistä kohtaamista hänen kanssaan. tiesin että hän olisi minulle vihainen ja että olisin hänelle selityksen velkaa, mutta en ajatellut että hän olisi näin kylmä minua kohtaan. eikö jesse ikävöinyt minua ollenkaan?

kyyneleet kohoavat silmiini ja tuntuu kuinka keuhkoistani loppuisi ilma. säpsähdän tajuten, että olen edelleen luokassa muiden ihmisten ympäröimänä. minun on aivan pakko päästä täältä pois. nousen ylös ja juoksen ovesta ulos lähimpään vessaan. rukoilen että siellä ei ole ketään. huomatessani että vessa onneksi on tyhjä, lukitsen oven ja laskeudun seinää pitkin maahan istumaan.

annan kyyneleiden valua poskilleni ja yritän haukkoa happea. silmissäni alkaa sumentua hapenpuutteen takia ja tunnen oloni heikoksi. mitä minulle tapahtuu? kuolenko minä? kun näkökenttäni alkaa muuttua mustaksi, tunnen kuinka vartaloni alkaa antamaan periksi ja liu'un makaamaan lattialle selälleen. yritän huutaa apua, mutta suustani kuuluu vain hiljaista ja epämääräistä muminaa. kuulen vaimeaa koputusta, mutta olen jo liian syvällä pimeydessä pystyäkseni reagoimaan.

kuulen vaimeaa puhetta ja joku ravistelee olkapäitäni. tunnistan tutun hajuveden tuoksun, jonka tiedän kuuluvan jesselle. yritän puhua, mutta suustani tulee edelleen vain epämääräistä muminaa. yritän nostaa käteni jessen kädelle, mutta se ei liikahdakaan. minua ahdistaa, että en saa kehoani toimimaan ja tunnen kuinka kyyneleet nousevat silmiini. yksi niistä karkaa poskelleni. en tiedä onko silmäni kiinni vai auki, mutta kun jesse pyyhkäisee peukalollaan kyyneleen poskeltani, huomaan että näkökenttäni alkaa palautua normaaliksi. räpäytän silmiäni ja kyyneleitä valuu poskilleni vielä enemmän. hengitykseni on nopeaa ja pinnallista ja huomaan että koko vartaloni tärisee.

jesse vetää minut istumaan lattialle eteensä ja ottaa minut lämpimään halaukseen. painan pääni hänen rinnalle ja tartun hänen huppariinsa puristaen kangasta käsieni välissä. tunnen oloni turvalliseksi. turvalliseksi hänen kanssaan. hän silittää selkääni hitaasti pitkin vedoin ja hengitykseni alkaa tasaantua kehoni yhä täristessä.

"mi-mitä mulle tapahtui?" kuiskaan hetken päästä hiljaa hänen hupparia vasten.

"sä sait paniikkikohtauksen" hän vastaa irroittamatta otettaan minusta. paniikkikohtaus? en ole muistaakseni ikinä ennen saanut paniikkikohtausta. miksi juuri nyt? olen aina yrittänyt välttää tunteideni näyttämistä, varsinkin negatiivisten, ja tässä minä itken ja tärisen jessen halatessa minua. en ymmärrä miksi hän edes on siinä? hän sanoi ettei halua minun puhuvan hänelle. minulla on todella ristiriitainen olo hänen sanoistaan ja teoistaan, mutta juuri nyt millään muulla ei ole väliä kun vain sillä, että saan tuntea jessen lämmön lähelläni.

yhtäkkiä minua alkaa nolottaa. haluaisin vain nousta ylös ja lähteä pois, mutta kehoni on liian turta. vaikka jesse onkin lähelläni, en olisi halunnut että kukaan, ei kukaan, näkisi minua tällaisessa tilassa. en usko että jesse haluaa olla minun lähelläni ja hän vain sattui olemaan ainoa lähettyvillä, saadessani paniikkikohtauksen, joten hän tunsi itsensä velvolliseksi auttaa. toivon vahvasti, että hän ei tule ikinä kertomaan tästä kenellekään.

jessen silittäessä edelleen selkääni, oloni alkaa pikkuhiljaa muuttua paremmaksi. henkisesti, sekä fyysisesti. hengitykseni on tasaantunut normaaliksi, eikä kehoni tärise enää. väsymys kuitenkin nousee pintaan, joten päätän sulkea silmäni ja antaa itseni vaipua uneen.