else

17- suojamuurit

"mullakin oli ikävä sua" sanon ja käännyn ympäri, että voin halata jesseä kunnolla. hautaan kasvoni oransseihin, vaniljalta tuoksuviin hiuksiin ja vedän keuhkoni täyteen niiden tuoksua. hänen hiuksensa ovat silkin pehmeät. ne ovat niin pehmeät kasvojani vasten, etten voi olla miettimättä miltäköhän ne tuntuisivat sormieni välissä, minun silittäessä niitä. minun tekisi vain mieli nostaa käteni ja kokeilla, mutta saan kuitenkin pidettyä itseni kurissa. mitäköhän jessekin ajattelisi jos yhtäkkiä vain rupeaisin koulun käytävällä silittämään hänen hiuksiaan? hali alkaa venyä jo kiusallisen pitkäksi, mutta jesse rutistaa minua niin kovaa että en edes yritä vetäytyä pois. toisaalta en kyllä haluakaan. jos saisin päättää yhden paikan missä olisin koko loppuelämän, se olisi ehdottomasti tässä. kliseistä, tiedän, mutta en välitä siitä.

ajatukseni keskeytyvät kun koulujen kellot soivat tuntien loppumisen merkiksi. vetäydyn äkkiä pois jessen läheltä, vaikka en haluaisi. vaikka välillämme onkin vetovoimaa jota emme pysty vastustamaan vaikka kuinka yrittäisimme, en siltikään ole valmis näyttämään ihmisille oikeaa minua. minua, joka tykkää pojista. minua, joka tykkää jessestä. vain ja ainoastaan jessestä. kellään muulla ei ole väliä kuin hänellä. tai niin sen pitäisi olla, mutta alitajuntani huutaa silti että muiden ihmisten mielipiteillä olisi väliä. myös sellaisten ihmisten joita en edes tiedä millään tavalla.

en osaa tulkita jessen ilmettä kun pyydän häntä tulemaan kanssani ulos, mutta sen täytyy olla hyvä merkki että hän lähtee seuraamaan minua. kävelemme koulun tupakkapaikkaa kohti ja huomaan että siellä on kolmen hengen porukka tyttöjä. kahdella heistä on melkein loppuun asti poltetut tupakat sormiensa välissä ja he kaikki nauravat. minua ei kuitenkaan tällä hetkellä kiinnosta vaikka siellä olisi sata ihmistä. minua hermostuttaa ja siihen auttaa nikotiini. kaivan tupakka-askin takin taskun pohjalta ja otan sieltä yhden. tarjoan myös jesselle, joka taitaa olla yhtä hermostunut kuin minä, sillä hänkin ottaa yhden. laitan askin takaisin taskuun ja sytytän meidän molempien tupakat.

"eihän sun pitänyt olla kun vain bilepolttaja?" hän kysyy. käännän katseeni jesseen joka puhaltaa savua keuhkoistaan. en tiedä mitä vastata. enhän minä nyt voi hänelle sanoa että 'niin, en mä olekaan, mutta sun seura ja meidän tuleva jutteluhetki hermostuttaa vaan niin paljon, että mun on aivan pakko saada nikotiinia ennen kuin pystyn ajattelemaan järkevästi'.

"kyllä mä poltan silloin tällöin muutenkin, en vaan bileissä" vastaan ja hymyilen hänelle pienesti. hän hymyilee minulle takaisin ja eksyn hänen silmiin jo miljoonannen kerran tavattuamme.

vierestämme kuuluu kikattelua ja herään tuijottelustani. käännän katseeni kengän kärkiini ja tuijottelen niitä niin kuin ne olisivat maailman mielenkiintoisimmat kengät. jäämme kahdestaan tupakkapaikalle kun ne kolme mimmiä saa vihdoinkin poltettua tupakkansa ja lähtevät. kiusallinen hiljaisuus laskeutuu ympärillemme kuin sumu. kumpikaan meistä ei uskalla, tai halua aloittaa keskustelua. tiedän, että jos oikeasti haluan tutustua jesseen, minun pitäisi vain avata suuni ja pyytää anteeksi. jos olisin ihan kuka tahansa muu kuin minä, anteeksipyytäminen olisi paljon helpompaa. joskus tuntuu että minun pitäisi ilmoittautua jollekin anteeksipyynnön harjoittelukurssille tai jotain muuta vastaavaa. lapsena vanhempani eivät pyytäneet ikinä mitään anteeksi. toisten sanomat tai tekemät asiat tapahtui ja niistä oltiin vihaisia. sitten aikaa vain kului ja kului, kunnes asia oli unohdettu ja elämää jatkettiin eteenpäin niin kuin mitään ei olisi ikinä tapahtunut. en syytä vanhempiani, he kasvattivat minut niin hyvin kuin osasivat, mutta olisihan se mukavampaa jos lapsesta asti oltaisiin opetettu kuinka riitoja tulee mutta ne saadaan aina sovittua.

"jesse anteeksi kaikesta, mutta anna mun selittää?" kuiskaan hetken päästä kerättyäni rohkeutta. hän nyökkää.

istun sängylläni jesseä vastapäätä. lähdimme koulusta ja kävelimme hiljaisuuden ympäröimänä luokseni. selitin hänelle juuri kaiken mitä on tapahtunut sen jälkeen kun hän silloin yhtenä iltana lähti tapaamaan rubenia. kerroin kuinka en oikeasti halunnut lähteä, mutta minun oli tavallaan pakko. kerroin kuinka ikävöin häntäja ajattelin kokoillan vain miten halusin nukkua hänen vieressä. kerroin kuinka olin päätynyt harrastamaan seksiä jonkun millan kanssa, jonka olin tavannut santun kautta kyseisenä iltana ensimmäistä kertaa. kerroin hänelle miksi en tullut viikkoon kouluun ja miten odotin kouluun palamista ja hänen näkemistään. kerroin kaiken paniikkikohtauksesta ja siitä miksi pakenin sen jälkeen. kerroin että kävin terapeutilla sen jälkeen ja aion käydä jatkossakin. kerroin miten minulla on kokoajan ollut häntä ihan järjetön ikävä.

oloni on vapautunut ja rauhallinen kun sain kerrottua tämän kaiken jesselle. ja että pystyin avautumaan tunteistani. tuntuu että jo ensimmäinen terapiakäynti auttoi laskemaan suojamuurejani. jesse katsoo minua ilmeettömänä kunnes hänen silmiin nousevat kyyneleet. kun ne putoavat hänen poskilleen, siirryn hieman lähemmäs häntä jotta voin pyyhkiä ne pois. toivon että jesse ei ole minulle vihainen ja voisi antaa minulle anteeksi.

"voitko sä sanoa jotain?" kuiskaan jesselle katsoessani hänen kauniin ruskeita silmiä epätoivoisesti. hiljaisuus välillämme tuntuu ikuisuudelta ja odotan vain hänen sanojaan. hän joko ymmärtää minua ja antaa anteeksi, tai sanoo ettei pysty antamaan anteeksi ja pyytää minua jättämään hänet rauhaan. toivon koko sydämeni pohjasta sitä ensimäistä.

yllätyksekseni hänen silmistään alkaa valua kyyneleitä entistä tiuhempaan tahtiin ja hän suorastaan ryntää syliini. "sun olisi pitänyt kertoa tämä kaikki paljon aikaisemmin" hän sanoo surullisella äänellä pää rintaani vasten. "saat anteeksi" hän vielä jatkaa ja kääntää katseensa minuun.

pyyhin kyyneleet hänen poskiltaan ja silitän hänen poskiaan hellästi peukaloillani. tarkkailen hänen kasvojen piirteitä ja kasvoilleni nousee automaattisesti todella leveä hymy. hän on niin kaunis. hän on niin kaunis myös itkiessään. kun käännän katseeni hänen silmiinsä, tunnen hänen huulensa huulillani. suudelma on hidas ja hellä. siihen sekoittuvat tupakan ja suolaisten kyyneleiden maut. jesse nostaa kätensä varovasti kaulalleni ja uskallan vihdoin siirtää oman käteni hänen hiuksiinsa. ne tuntuvat täydellisiltä sormieni välissä, juuri niin kuin ajattelinkin.