else

24- viestejä

loppuviikosta pakotin itseni kouluun ja se meni yllättävän hyvin. etsin kaappini perältä vanhan mp3-soittimeni ja kuljin kaikkialla kuulokkeet korvissa, en halunnut kuunnella muiden kuiskailua. tunneilla istuin eturivissä, sillä tiesin että kaverini eivät istuisi muualla kun vain luokan takarivissä. välitunneilla piilouduin muiden katseilta vessaan. santtu ja vp kyllä yrittivät muutaman kerran tulla luokseni, mutta lähdin aina pois paikalta. totta kai olisin ollut mieluummin kavereideni kanssa kuin yksin, mutta se ei vaan ollut mahdollista. en halunnut kuulla niitä sanoja.

en halua olla tommoisen homon kaveri.

jessekin yritti kaksi kertaa puhua minulle. vaikka olisinkin halunnut puhua hänen kanssaan ja pyytää häneltä anteeksi, en vain pystynyt siihen ja livistin vain äkkiä pois tilanteesta. ei hän sen jälkeen enää varmaan enää jaksanut yrittää. tiedän että tein hänelle paskasti, mutta tuskin hän enää kaiken jälkeen haluaisi olla kanssani. vaikka jessen silmiä koristikin huonoista yöunista kielivät silmäpussit, hän oli silti yhtä kaunis kuin aina ennenkin. ei varmaan ole mitään, mikä tekisi hänestä minun silmilläni katsottuna vähemmän kauniin. hän on yksinkertaisesti kauneinta mitä olen koskaan nähnyt.

istun olohuoneen sohvalla sisarusteni kanssa katsomassa televisiosta pikkuveljeni valitsemaa disney leffaa. äiti lähti syömään jonkun miehen kanssa ja pyysi minua vahtimaan sisaruksiani. hän kiven kovaa väitti että ne ei olisi treffit, mutta kyllä se pieni hymy mitä hän yritti peitellä, paljasti hänet. toivon todellakin että äiti löytäisi jonkun miehen elämäänsä. hän ei ole leevin jälkeen edes miettinyt miehiä, tai varsinkaan niiden tapailua. tiedän että hänen on vaikea luottaa ihmisiin kaiken jälkeen, ihan niin kuin minunkin on. hän vain ansaitsisi ihanan ja luotettavan kumppanin, jota toivon tämän kyseisen miehen olevan.

"katso elias, tämä on ihan mun lemppari kohta tässä elokuvassa" pikkuveljeni matias hihkaisee.

"siistiä" sanon teeskennellyllä innostuneella äänellä. en ole edes kiinnittänyt huomiota mitä elokuvaa katsomme, sillä mieleni on täynnä ajatuksia.

nimittäin nyt se on virallista. minulla ei ole enää isää. olen vakuuttanut kaikille kolmen vuoden ajan, että olen ihan fine sen asian kanssa että isäni ei ole elämässäni mukana, ja että en edes tarvitse häntä. todellisuudessa olen eniten yrittänyt vakuuttaa sitä itselleni. olen yrittänyt työntää ajatusta päähäni, mutta ei se ole niin helppoa loppujen lopuksi. todellisuudessa olen koko kolmen vuoden ajan odottanut, että leevi ottaisi minuun yhteyttä ja kertoisi että hänellä on ikävä minua. että hän olisi pahoillaan kaikesta mitä on minulle tehnyt, ja että hän olisi kasvanut ihmisenä. että hän olisi muuttanut tapansa oman perheen vuoksi. että hän haluaisi olla minulle hyvä isä, tukea minua kaikessa, hyväksyä minut sellaisena kuin olen, tehdä kanssani asioita mitä normaalisti pojat tekevät isiensä kanssa ja ihan vain olla taas mukana elämässäni. vaikka hän onkin ihan kauhea ihminen, minulla on ollut häntä ihan kauhea ikävä. vaikka hän onkin tehnyt kamalia asioita, oli meillä hyviäkin hetkiä. niitä hetkiä ei ollut paljoa, mutta silloin pystyin hetken kuvittelemaan, että kaikki olisi normaalisti. että kaikki jatkuisi hyvänä eikä hän enää satuttaisi minua.

vaikka hän onkin suorastaan ihmishirviö, tunnen silti syyllisyyttä. minun takiani hän menetti perheensä. tiedän että hän ei edes välitä meistä, mutta silti tuntuu pahalta. jos minä en olisi silloin yhtenä iltana raivostunut hänelle ja herättänyt vahingossa nukkuvaa siskoani, hän ei olisi käynyt kimppuuni. hän ei olisi kuristanut minua eikä äiti olisi jättänyt häntä. meidän jo valmiiksi rikki olleen perheen lopullinen hajoaminen oli minun syytäni. osa aivoistani jatkuvasti yrittää kertoa minulle, että se oli hänen oma vikansa ja se olisi muutenkin tapahtunut ennemmin tai myöhemmin. leevi kohteli meitä huonosti, eikä se ollut meidän vika. mutta silti syyllisyyteni on noita ajatuksia isompi.