else

26- noloa

"tule, mennään" jesse sanoo kun olen saanut puettua paidan takaisin päälleni.

"eh" ähkäisen turhautuneena ja jesse katsoo minua kysyvästi. "no ei tämä mun ongelma ole minnekään kadonnut" naurahdan ja osoitan farkkujeni pullottavaa etumusta.

"no ajattele jotain tosi tosi ällöttävää" hän ehdottaa.

"niin kuin mitä? ainoa mitä mä pystyn ajattelemaan nyt on sinä tuolla sun sängyllä voihkimassa mun nimeä" kerron hänelle rehellisesti ajatuksieni juoksusta.

"elias" hän huudahtaa ja punastuu. taas. "ihme perverssi" hän huokaisee muka turhautuneena, mutta ei kuitenkaan pysty estelemään kasvoilleen nousevaa pientä ujoa hymyä.

"koita kestää" sanon ja virnistän.

ajateltuani viisi minuuttia kaikkea epäseksikästä ja ällöttävää, kävelemme vihdoin rappusia alas. en ole aikaisemmin tavannut jessen perhettä ja nyt tapaisin ne kaikki kerralla. toki olenhan minä liljan tavannut, mutta sisaruksia on jäljellä kuusi ja siihen lisäksi vanhemmat. auroran perheen tapaaminen oli helppoa kun vastassa oli vain hänen äitinsä. mutta nyt heitä olisi kahdeksan. kahdeksan. olen yleensä hyvä sosiaalisissa tilanteissa, mutta poikaystävän perheen tapaaminen on ihan eriasia. esitteleeköhän jesse minut edes poikaystävänään? entä jos hänen vanhemmat ei tykkää minusta?

"älä stressaa" elias sanoo hymyillen rohkaisevasti kuin lukien ajatukseni ja ottaa tärisevän käteni omaansa. hymyilen hänelle takaisin ja puristan hänen kättään kiitokseksi. saavumme keittiöön ja kaikkien katseet kääntyy meihin. "tässä on elias, mun poikaystävä" jesse yrittää rikkoa jo hetken aikaa kestäneen kiusallisen hiljaisuuden. hiljaisuus kuitenkin jatkuu kaikkien tuijottaessa minua arvioivasti. minua alkaa ahdistaa, entä jos he eivät edes yritä tutustua minuun? miksi he muuten olisivat vain ihan hiljaa ja tuijottaisivat?

"anteeksi minä hämmästyin niin paljon että en saanut sanaa suustani. jesse ei ole ikinä aikaisemmin esitellyt poikaystäväänsä meille niin tämä on aivan uusi tilanne. kyllähän jesse on minulle kertonut jotain sinusta, mutta en minä nyt ajatellut että hän sinut näin pian esittelisi. jos olisin tiennyt niin olisin tehnyt jotain vähän juhlallisempaa ruokaa kuin makaronilaatikkoa. ja kauhean sotkuistakin meillä täällä" jessen äiti rupeaa selittämään nopeaan tahtiin.

"äiti lopeta se hössöttäminen" jesse naurahtaa vieressäni.

"oi anteeksi melkein unohdin esitellä itseni" hän naurahtaa "minä olen jessen äiti sini, mukava tavata sinut" sini sanoo ja ojentaa minulle kättänsä.

päästän jessen kädestä irti ja kättelen hänen äitinsä kanssa. "elias mäkinen ja kuin myös" esittelen itseni ja hymyilen sinille.

"tulkaapas nyt ottamaan ruokaa jos kelpaa" hän sanoo ja astelee hellan luokse jonka päällä on iso vuoallinen makaronilaatikkoa.

"totta kai kelpaa, täällä tuoksuu hyvältä" kehun.

istun keittiönpöydän ääreen jessen ja liljan väliin. vaikka olenkin sosiaalinen ihminen, nyt en keksi mitään sanottavaa. jessen äiti vaikuttaa ihanalta ja suloiselta ihmiseltä, juuri semmoiselta pullantuoksuiselta kotiäidiltä. toisin kuin jessen isä, jonka painostavan katseen tunnen kohdistuvan minuun pöydän toiselta puolelta. hän ei ole sanonut sanaakaan, ei edes esitellyt itseään joka hieman ahdistaa minua. minä todellakin haluaisin että jessen perhe tykkäisi minusta. laitan haarukallisen makaronilaatikkoa suuhuni ja totean mielessäni, että se on parasta makaronilaatikkoa mitä olen maistanut. mieleeni palaa jessen äidin sanat. olen iloinen että olen ensimmäinen jessen poikaystävä jonka hän on esitellyt perheelleen. ja hän on puhunut minusta äidilleen. toivottavasti pelkkää hyvää, eikä vaikka siitä minun mykkäkoulustani. ehkä vain kysyn jesseltä myöhemmin.