else

25- anteeksi

katson edessäni olevaa punaista omakotitaloa. olen käynyt täällä vain kerran aikaisemmin, silloin jesse toi minut tänne nukkumaan kun olin jättänyt vahingossa avaimet kotiin. tulen muistamaan sen aina. silloin näin jessen ensimmäistä kertaa ikinä. en ollut ikinä aikaisemmin kiinnostunut kenestäkään niin paljoa yhden katsekontaktin takia. toki olen kiinnostunut ihmisistä kaverimielessä, mutta se oli kuin rakkautta ensisilmäyksellä. kliseistä joo, mutta se mitä siitä seurasi, todistaa että ne kaikista kliseisimmätkin asiat voi toteutua. jutellessani hänen kanssaan, tunsin vatsassani perhosia. se oli hämmentävää ja ahdistavaa, mutta myös ihanaa. hänen vieressään oli ihana nukkua, mutta illalla ollut ahdistus pahentui herättyäni kamalassa krapulassa, joten lähdin sanaakaan sanomatta pois. en nähnyt jesseä sen jälkeen kahteen viikkoon, koska yritin vältellä häntä. tiedän, lapsellista. sitten törmäsin häneen koulussa matikan tunnilla ja salaa toivoin, että hän olisi kanssani samalla luokalla. petyin pahasti kun tajusin, että hän olikin vasta lukion kakkosella. tajusin että näkisin hänet jatkossa vain sillä yhdellä kyseisellä maanantain matikan tunnilla johon oli sekoitettu kakkosia ja kolmosia. olen aina vihannut maanantaita, mutta silloin maanantaista tuli yksi lempipäivistäni. istuin aina luokan takarivissä, jotta sain salaisesti huomiota herättämättä katsella eturivissä istuvaa enkeliä.

päätän ottaa itseäni niskasta kiinni ja kävellä viimeisetkin askeleet ovelle. koputan oveen varovasti, en tiedä mitä minulla on vastassa. jesse on kertonut että hänellä on iso perhe ja toivon sydämeni pohjasta, että se olisi jesse joka avaa oven. ovi avautuu ja sen takaa kurkkaa ihan jessen näköinen pieni tyttö. hänellä on täsmälleen saman väriset hiukset kuin jessellä, ja naamassa pisamia. kiinnitän huomiota hänen paitaansa jossa on frozenista tutut anna ja elsa. pikkusiskoni rakastaa frozenia.

"moi. onko jesse kotona?" kysyn ujon oloiselta tytöltä.

"kuka sä olet?" mitäköhän tuohon pitäisi vastata? olin hänen poikaystävänsä, mutta en tiedä olenko enää. viimeksi kuin puhuimme, sanoin hänelle sanoja jotka kuulostivat siltä kuin jättäisin hänet. en minä niitä tarkoittanut niin, mutta en ihmettelisi jos hän niin ajattelee. olin silloin vaan niin pihalla kaikesta, että tarvitsin pienen hengähdystauon asioiden ajattelemiseen.

"jessen kaveri" päädyn vastaamaan.

"se on sen omassa huoneessa" tyttö vastaa ja väistyy ovelta sen verran että pääsen eteiseen.

"mikä sun nimi on?" kysyn tytöltä samalla kun otan kenkiä pois.

"lilja, mikä sun?"

"elias"

"no elias, tule niin vien sut jessen huoneelle" lilja ottaa minua kädestä ja lähtee vetämään minua kohti portaita. en viitsi pilata tytön iloa kertomalla, että osaan jessen huoneelle itsekin, joten annan hänen vetää minua perässään. näen olohuoneessa vielä kolme muuta oranssihiuksista lasta ja keittiöstä kuuluvan keskustelun perusteella lasten vanhemmat ovat tekemässä ruokaa.

"sulla on muuten hieno frozen paita" sanon tytölle yrittäessäni viedä ajatuksia muualle siitä, että näen oikeasti kohta jessen.

"kiitos" lilja hihkaisee innoissaan. "mistä sä tiedät frozenin?"

"mun pikkusisko rakastaa niitä elokuvia" kerron.

"onko sulla pikkusisko? minkä ikäinen se on? voisikohan se olla mun kaveri?" lilja puhua pälpättää niin nopeasti, että perun ajatukseni siitä että hän olisi ujo.

"joo, iiris on vasta kolme ja puoli vuotta"

"no höh. se on ihan liian nuori mun kaveriksi" hän sanoo pettyneenä. kasvoilleni nousee hymy kun huomaan että jopa hänen ilmeet ovat samoja kuin jessellä. "mutta sä voit olla mun kaveri?" tytön ilme kirkastuu.