else

23- yksin

ilmassa tuoksuu sateen jälkeinen raikkaus ja syksystä huolimatta keli on yllättävän lämmin. satunnaiset tuulenpuuskat kahisuttavat puiden lehtiä, mutta muuten on aivan hiljaista. pilvettömällä taivaalla paistaa aurinko jonka vieressä hohkaa kaunis sateenkaari.

lempeä ja hidas suudelma maistuu minttupurkalta ja jesseltä. yhdistelmä on päätähuimaava ja ihmettelen että olen edelleen pystyssä eivätkä polveni ole pettäneet. suudelma viestittää toisillemme huuliemme kautta että kaikki on vihdoin hyvin, kaikki on hyvin kun meillä on toisemme.

irtaudumme suudelmasta ja painan otsani hänen otsaansa vasten. katsomme täydellisessä hiljaisuudessa toisiamme ja vain olemme. hiljaisuus on kaukana kiusallisesta, päinvastoin. tuntuu kuin imisimme toisistamme jokaisen pienenkin yksityiskohdan ja tiedon. 'silmät on sielun peili'. ehkä se vanha kliseinen sanonta onkin totta.

olen maailman onnellisin kun joku jessen kaltainen haluaa olla kanssani. hän vaan on kaikin puolin niin mahtava ihminen. tunnen hänen kanssaan oloni vihdoin kokonaiseksi. aivan kuin olisin palapeli jonka viimeinen hukassa oleva pala on jesse. onneksi se pala ei ole enää hukassa, vaan suoraan edessäni katsomassa minua noilla maailman kauneimmilla ruskeilla silmillä.

vain nopea silmänräpäytys ja yhtäkkiä olemmekin koulun käytävällä. en ajattele asiaa sen kummemmin vaan painan jessen huulille pienen suukon. kaikki käytävällä olevat ovet avautuvat yhtä aikaa kuin taikaiskusta ja yhtäkkiä käytävälle on kerääntynyt paljon ihmisiä jotka katsovat meitä pilkkaavasti. ihmisjoukon etualalla, suoraan edessäni seisovat kaikki kaverini, joista jokainen katsoo minua kylmästi, santtu kaikkein pahiten.

tunnen kuinka kurkkuuni nousee pala ja käännän katseeni takaisin jesseen. katson häneen pelokkaasti, kuin apua pyytäen. sen sijaan että jesse ottaisi minua kädestä ja kertoisi että kaikki on hyvin, hän katsoo minua kylmästi ja sanoo 'sä jätit mut joten saat pärjätä ihan yksin'. vaikka tuon kuuleminen sattuu, vedän hänet silti halaukseen. en kestä noita katseita yksin. jesse kuitenkin haihtuu kuin tuhka tuuleen ja huomaan halaavani ilmaa.

pala kurkussani kasvaa isommaksi kun yritän nielaista sitä alas ja esittää että en murtuisi kaikkien katseiden edessä. tunnen kaikkien pilkkaavat katseet itsessäni ja yritän lähteä tilanteesta pois. kun en saa jalkojani liikkeelle, katson jalkojani ja huomaan että ne on sementoitu lattiaan kiinni. suljen silmäni ja yritän miettiä mitä oikein tapahtuu, mutta se oli virhe. nyt ihmiset ympärilläni ei vain tuijota minua vaan he huutelevat minulle.

"katso tänne hintti"

"vitun homo"

"hyi sä olet ällöttävä"

"kuole"

"kaikki vihaa sua"

"pitäisikö sun mennä terapiaan, että susta tulisi normaali?"

"toi on sairasta"

tunnen kuinka suljettujen silmäluomieni välistä valuu kyynel poskelleni. en kestä tätä. haluan pois.

"hei katsokaa se rupesi itkemään" joku huutaa jostain ja käytävän täyttää ilkeä nauru. käytävän päässä oleva ulko-ovi aukeaa ja näen leevin astuvan käytävään. hän katsoo ympärilleen ja minut huomatessaan hän lähtee kävelemään suoraan kohti minua. hetken kestänyt hiljaisuus täyttyy hiljaisesta supinasta kun kaikki miettivät ihmeissään kuka hän on. leevin kasvot ovat peruslukemilla enkä osaa lukea hänen tunnetilaansa yhtään.

"oletko sä eliaksen isä?" jostain kauempaa kuuluu tytön hiljainen ääni.

toivon sydämeni pohjasta että hän voisi nyt olla se isä jonka tarvitsen ja olen aina tarvinnut, se luotettava ja turvallinen aikuinen joka puolustaa omaa lastaan. toiveisiini ei tälläkään kertaa vastata, hän on edelleen se sama kusipää kuin aina ennenkin. hiljaisuuden täyttää leevin ivallinen nauru. "ei tommoinen homo ole mun poika" hän sanoo ja tönäisee minut lattialle.