else

20- poikaystäviä

kävelen kohti koulun pukuhuoneita santun ja viljamin kanssa. koulua on tältä päivältä jäljellä enää vain kaksi tuntia, liikunnan kaksoistunti. vielä hetki sitten rakastin liikuntatunteja, mutta nykyään ne ei kiinnosta yhtään. jalkapallon lopettamisen jälkeen olen tajunnut itsestäni sen, että en oikeastaan edes pidä kilpailemisesta. ja sitä urheilu yleensä on. kilpailet aina joko muita, itseäsi tai omaa kuntoasi vastaan. pelasin jalkapalloakin vain isäni mieliksi, että hän voisi edes joskus olla ylpeä pojastaan. yritin saavuttaa hänen hyväksynnän ja olla kerrankin jossain asiassa parempi kuin muut, jotta hän ei pääsisi sanomaan kuinka olen joka asiassa huonompi kuin muut.

onneksi päätin jatkaa terapeutilla käyntiä, sillä siellä löydän itsestäni ja elämästäni vastauksia. olin ennen se lyöty, muiden hyväksyntää tavoitteleva poika, mutta nyt olen päässyt pala palalta tutustumaan oikeaan minääni. se on ollut helpottavaa tajuta, että tämä on minun elämäni ja saan elää sen juuri niin kuin haluan, välittämättä siitä miten joku toinen haluaisi minun elävän. tästä lähtien haluan olla täysin oma itseni. en halua hävetä ja pelätä muiden reaktioita siihen kenestä tykkään. olen onnellinen jessen kanssa ja jos joku ei osaa olla onnellinen puolestani, niin se voi sitten painua helvettiin elämästäni. en tarvitse elämääni mitään turhanpäiväisiä hännystelijöitä jotka eivät hyväksy minua sellaisena kuin olen.

käännymme käytävälle jonka varrella pukukopit ovat. näen käytävän päässä enkelin. enkeli on pukeutunut ylisuureen vaalean harmaaseen huppariin, tavallisiin vähän löysiin mustiin farkkuihin ja harmaisiin vansseihin. hänen nenällään lepää uudet kultasankaiset pyöreät silmälasit, jotka korostavat  täydellisesti hänen ruskeita silmiään. joku päivä saan näyttää kaikille että tuo poika on minun enkelini.

sen jälkeen kun kolme viikkoa sitten jesse tuli luokseni pahoinpideltynä, olemme viettänyt paljon aikaa kahdestaan. kolmeen viikkoon mahtuu kaikenlaista. me ollaan juteltu kaikesta tärkeästä ja myös vähemmän tärkeästä, tutustuttu paremmin toisiimme, riidelty, nukuttu öitä yhdessä, halailtu, vähän myös pussailtu, ja mitä parasta, ruben on virallisesti jättänyt meidät molemmat rauhaan. kyllähän häntä välillä näkee koulussa, mutta ei hän muuta tee kuin vain mulkoilee pahasti. ehkä hän tajusi, että on ihan mulkku jätkä ja että jesse ansaitsee paljon parempaa. jessen mustelmat ovat onneksi hävinneet ja kylkiluutkin ovat alkaneet hiljalleen parantua. neljä päivää sitten juttelimme jessen kanssa meistä. olimme samaa mieltä siitä, että olemme säätäneet jo tarpeeksi kauan. niinpä minusta tuli virallisesti jessen poikaystävä, ja jessetä minun poikaystäväni. siitä asti minulla on ollut kasvoillani joku hiton kestohymy. tuntuu että mitä tahansa nyt tulisi vastaan, hymyni ei häviäisi.

hitto. se on oikeasti mun poikaystävä.

sanomme santun kanssa viljamille heipat kun hän lähtee jo kotiin päin, ja menemme pukukoppiin. harmikseni pukukopissa on meidän lisäksi muitakin, joten nyt ei ole oikea aika kertoa santulle. haluan kertoa jessestä ensin vain läheisilleni, sen jälkeen voin kertoa vaikka koko maailmalle. itseasiassa taidan olla niin onnellinen, että haluaisin oikeastikin kuuluttaa koko maailmalle miten minä olen maailman onnekkain ihminen kun saan olla jessen kanssa. vaihdan farkut college housuihin ja vedän hupparin pois jättääkseni päälleni vain t-paidan ennen kuin lähden kävelemään liikuntasalia kohti. ärsyttävää, että syksyllä sataa niin usein taivaan täydeltä vettä, että joudumme taas homehtumaan liikuntasalissa. sentään meidän koulun liikuntasalin kokoon on panostettu, eikä se ole semmoinen hikinen pieni huone.

meidän liikunnan ope janne on lempi opettajani, niin kuin varmasti monen muunkin. mietin jalkapallon lopettamisen jälkeen, että voisin lopettaa liikunnan kurssin kokonaan, mutta jotenkin koulu ei tuntuisi enää samalta ilman jannen tunteja. hän hymyilee aina ja jaksaa tsempata jos jollain on huono päivä. suurin osa meidän muista opettajista on semmoisia juroja vanhoja kurppia, jotka ei edes tykkää opettamisesta. en ymmärrä miksi ne ei harkitse vakavasti alanvaihtoa, jos heitä ei kerta kiinnosta paskaakaan opettaminen. janne päätti että tänään pelataan kaksi tuntia jalkapalloa, mutta edes se ei saa mun mieltä yhtään matalammaksi.

"miksi sulla on ollut tommoinen hymy jo ties kuinka kauan?" santtu läähättää vieressäni. hän pelaa hyökkääjän paikkaa ja on juossut pallon perässä koko tunnin, niin kuin joku koira tennispallonsa perässä. onneksi pelaan puolustajaa niin ei ole tarvinnut juosta niin paljoa.

"onko sulla joku kiikareissa?" hän jatkaa kun on saanut vähän tasattua hengitystään ja tökkää minua kyynärpäällä kylkeen. pallo on tällä hetkellä toisella puolella kenttää, joten niin on myös melkein kaikki muut oppilaatkin. katson ympärilleni ja huomaan, että ketään ei ole kuuloetäisyydellä. nyt olisi tilaisuus kertoa. päädyn vain nyökkäämään santun odottaessa edelleen vastaustani.

"ohh. kuka?" hän melkein huutaa innostuneena.

"shh" sihahdan ja katson ympärilleni. kukaan ei näytä kiinnittävän meihin huomiota, joten ehkä vain kuvittelin hänen korkean äänenvoimakkuuden. "se on sen verran uusi juttu, että mä en halua huudella sitä vielä ihan kaikille" selitän.

"okei, mutta kerro nyt jo että kuka se oikein on?" hän tuhahtaa, mutta innostuneisuus kuuluu silti hänen äänestään. vanhat typerät ajatukseni yrittävät päästä sumentamaan mieleni, mutta työnnän ne äkkiä pois. jos vain pystyisin, poistaisin ne lopullisesti pääni sisältä. vihaan sitä kuinka välillä ne vain yhtäkkiä pomppaavat takaisin mieleeni ja yrittävät ottaa hallinnan. en halua ajautua taas siihen pisteeseen, että yrittän miellyttää muita ja ajatella vain muiden mielipiteitä.

saan olla juuri sellainen kuin olen. minun ei tarvitse miellyttää muita. saan olla erilainen eikä siinä ole mitään väärää.

käännän katseeni hieman ujona lattiaan ja kuiskaan "jesse". hymy nousee kasvoilleni. olen niin onnellinen, että jopa hänen nimen mainitseminen saa minut vaikuttamaan joltain ihastuneelta 14-vuotiaalta joka kirjoittaa oman nimen perään ihastuksensa sukunimen. tai laittaa oman ja ihastuksensa nimen rakkausprosenttilaskuriin.

tunnen oloni voittajaksi kun vihdoin sain kerrottua santulle. nostan katseeni santtuun ja yllätyn kun näen hänen virnistävän leveästi. "mitä?" tuhahdan.

"mä tiesin, mä vittu tiesin että teillä on jotain" hän hihkaisee iloisena.

"mitä?" kysyn ihmeissäni.

"no kyllähän mä olen nähnyt miten te vilkuilette toisianne koko ajan koulussa. ja me ei olla nähty kolmen viikon aikana kun vaan kerran, koska sulla on ollut mukamas jotain parempaa tekemistä" hän selittää.

kotiin kävellessä oloni on kevyt. tuntuu kuin hartioilta olisi tippunut painava taakka pois. mutta niinhän tavallaan tippuikin. vuosien varrella kerääntynyt tuska tippui pois. tunnen vidoin oloni vapaaksi kaikesta. enää ei tarvitse salailla oikeaa minua ja yrittää miellyttää muita. nyt kun elämäni tärkeimmät ihmiset, eli äiti ja santtu tietävät ja ovat onnellisia puolestani, kenelläkään muulla ei ole väliä. tiedän että tulen kohtaamaan elämäni aikana vielä monia ihmisiä jotka eivät osaa olla onnellisia puolestani, mutta en välitä. en halua enää kuunnella muiden ihmisten mielipiteitä ja alistua niille. haluan olla oma itseni.