else

28- rusetti

jessen näkökulma

katson itseäni peilistä ja olen tyytyväinen siihen mitä näen. soitin tänään paniikissa eliakselle, että mitä minun pitäisi laittaa illalliselle päälle, mutta hän vain nauroi ja sanoi että minun pitäisi laittaa jotain mitkä ovat mukavat päällä. ilkeää. ja jos pukeutuisin sen mukaan, menisin collegehousuilla ja hupparilla, mutta ei poikaystävän perhettä voi mennä semmoisissa vaatteissa tapaamaan. silloin pitää panostaa ja tehdä hyvä ensivaikutelma. päätin eliaksen sanoista välittämättä pukea valkoisen kauluspaidan ja mustat farkut. pöyhin hiuksiani paremmin ja lisään kaulaani vielä mustan rusetin, sillä kravatti olisi jo vähän liian juhlallinen. katson kelloa joka näyttää puoli viittä. jos lähtisin jo nyt, kerkeäisin käydä kaupassa ostamassa jotain eliaksen äidille. elias kyllä sanoi että ei tarvitse, mutta minut on kasvatettu niin että jos mennään kylään, niin viedään samalla jotain tuliaisia.

eteisessä laitan mustat vanssit jalkaan ja huikkaan äidille heipat. kauppaan kävelee kymmenen minuuttia ja kaupalta eliakselle suunnilleen saman verran. aikaa siis on, mutta ei ihan kauheasti. mitä minä vien hänen äidille? muistan kun näin kerran hänet kun olin eliaksella ja hän vaikutti ihmiseltä joka pitää kukista. kukkia siis, mutta minkä värisiä? olen niin huono tämmöisissä, entä jos ostan vahingossa hänen inhokki värisiä? ehkä vaaleanpunaiset ruusut olisivat hyviä koska ne merkitsevät onnellisuutta?

heidän alaovellaan talosta tulee juuri sopivasti joku nainen ulos niin pääsen sisälle ilman että joudun soittaa ovisummeria. kiipeän raput oikeaan kerrokseen ja jään heidän oven taakse seisomaan. kello näyttää minuuttia vaille kuutta. minuutin päästä pitäisi painaa ovikelloa. koko matkan kävellessäni tänne, yritin tsempata itseäni. minua jännittää, sillä kukaan ei ole ikinä esitellyt minua perheelleen. entä jos eliaksen äiti ei tykkääkään minusta? pitäisiköhän sittenkin vain juosta kotiin oman peiton alle turvaan ja ilmoittaa eliakselle olevani kipeä? ei. pakko tämä on tehdä. ja voihan meillä olla kivaa, aivoni vain yliajattelevat minkä kerkeävät.

tasan kuudelta painan ovikelloa ja olen hermoraunio. yritän hillitä jännityksestä täriseviä käsiäni siinä onnistumatta. kuulen askelia oven toiselta puolelta ja toivon että se on elias. hänen näkeminen saisi ahdistukseni hiipumaan vähemmäksi. ovi avautuu ja luojan kiitos se on elias. hän hymyilee minulle ja antaa sen jälkeen katseensa kiertää asuvalintaani. hän katsoo vartaloani nälkäisesti joka saa itsetuntoni kohoamaan pilviin ja punan kohoamaan kasvoilleni. näytän varmaan tomaatilta. eliaksella on päällä mustat farkut ja yönsininen kauluspaita, hänkin näyttää todella hyvältä. huomaan hänen poskessaan haalean mustelman, mutta päätän olla kysymättä asiasta vaikka kovasti haluaisin. hän kyllä kertoo minulle mistä se on tullut jos hän haluaa. kun elias vihdoin nostaa katseensa takaisin silmiini, pystyn nähdä hänen kasvoillaan hennon punan. hän vetää minut halaukseen ja kuin taikaiskusta, ahdistukseni on hävinnyt.

"sä näytät ihan helvetin hyvältä" hän kuiskaa ja nuolaisee hennosti korvaani. ele saa kehoni syttymään tuleen.

"niin säkin" vastaan ja annan pusun hänen poskelleen.

"söpö tuo rusetti" elias sanoo viittoen minut samalla eteiseen.

"ei kai se ole liikaa?" kysyn ja tunnen kuinka ahdistus meinaa tulla takaisin. enhän minä edes tajunnut sitä vaihtoehtoa, että voisin olla ylipukeutunut.

"ei ole" elias sanoo ja puristaa olkapäätäni rauhoittaakseen minua. "se täydentää sun asun"

"millä tavalla?" kysyn.

"näytät kuumalta noilla vaatteilla ja rusetti tuo siihen jotain viattomuutta" hän selittää.

"viattomuutta?"