else

27- vävypoikaehdokas

päätin lähteä kävellen kohti kauppaa ja yritän pitää mielessäni mitä ostoslistalla luki. äitini kyllä yritti antaa sitä minulle lähtiessäni, mutta ajattelin tyhmänä että muistaisin listan ulkoa. en vain tykkää paperilapuista jotka jäävät pyörimään taskuihin vielä viikoiksi kaupassa käynnin jälkeen. en edes muista milloin viimeksi olisin oikeasti ottanut listan mukaan kotoa lähtiessä. joka kerta kaupasta lähtiessä ajattelen että sain ostettua kaiken, mutta kuitenkin kotiin päästyäni huomaan että puolet puuttuu. tai ainakin muutama asia.

'laitatko siitä ostoslistasta kuvan?' päädyn kuitenkin lähettämään viestin äidille. tällä kertaa en halua unohtaa mitään. kerroin äidille että jesse tulisi meille tänään, ja äiti tietenkin innostui ja käski minut kauppaan ostamaan ainekset johonkin 'parempaan ruokaan'. ehkä äidissäni ja jessen äidissä on jotain samaa, heidän molempien hössöttäessä tuolla tavalla. kyllä jesselle tavallinen arkiruokakin kelpaisi.

äiti: 'naudan sisäfilee pihvejä 6kpl, perunoita, yrttisuolaa, appelsiinimehua, salaattia, kurkkua, paprikaa'

hän siis tosiaankin aikoo panostaa ruokaan. meillä ei todellakaan ole varaa yleensä syödä kunnon lihapihvejä, mutta näköjään nyt on. ehkä äiti on voittanut lotossa tai jotain.

kun saavun kaupalle, huomaan huppupäisen henkilön nojaamassa rennon näköisesti kaupan seinään, tupakka toisessa kädessä. nikotiinihammastani alkaa kolottaa ja kaivan itsekin askin taskuni pohjalta. en olisi vielä puoli vuotta sitten uskonut jos minulle oltaisiin sanottu, että nykyään olen jäänyt nikotiinikoukkuun ja olen lopettanut jalkapallon. silloin vielä ajattelin että pelaisin tulevaisuudessa ammatikseni enkä todellakaan pilaisi keuhkojani syöpäkääryleillä.

otan askista yhden tupakan ja huomaan kuinka se huppupäinen henkilö lähtee kävelemään minua kohti. hän pudottaa puoliksi poltetun tupakkansa maahan ja kävelee suoraan eteeni. hän ottaa hupun pois päästään ja sen takaa paljastuu ruben. "moi"

"moi?" miksi hän minulle tuli juttelemaan?

"taidatte olla jessen kanssa nyt sitten virallisesti yhdessä?" ruben kysyy. "ainakin vielä" hän lisää virnistäen ennen kuin kerkeän vastaamaan mitään.

"joo, ollaanhan me" vastaan. en ymmärrä mikä häntä vaivaa. onko hän vieläkin ihastunut jesseen? ja miksi hän ajattelee että eroaisimme? jos hän on oikeasti ihastunut jesseen niin ei se minua haittaa. yrittäkööt mitä yrittää, luotan jesseen sataprosenttisesti ja tiedän että hän haluaa olla minun kanssani. eikä hän voi sietää rubenia sen jälkeen mitä ruben hänelle teki.

"kyllä te kohta eroatte, mä tiedän sen" hän virnistää. "koska jesse on mun" vaikka minua häiritseekin tapa millä hän puhuu jessestä, päätän olla hiljaa. luulkoot itsestään liikoja jos haluaa. "kuulitko sä?"

"en" tuhahdan "ja anteeksi, mutta mun pitää mennä nyt kauppaan ostamaan ruokaa mun ja jessen tämän päivän treffejä varten" vastaan provosoiden ja katson tyytyväisenä kuinka rubenin naama venähtää. heitän tupakan maahan ja käännyn ympäri mennäkseni kaupan ovista sisään, mutta aikeeni estää rubenin käsi joka takertuu ranteeni ympärille. käännyn ympäri kysyäkseni mitä hän oikein aikoo, mutta tunnen nyrkin poskellani ennen kuin kerkeän edes avaamaan suutani.

riuhtaisen rubenin käden pois omastani. "mitä vittua?" sähähdän. sinne meni äidin täydellinen ilta. juuri kun edelliset mustelmat kasvoissani alkoivat häviämään, uusi tulee tilalle. vaikka onhan se kieltämättä aika hauskaa että esittelen poikaystäväni äidilleni, kun minulla on musta poski. ja mustan poskeni ollessa vieläpä poikaystäväni eksän kädenjälkeä.

"jesse on mun" hän sanoo matalalla äänellä ja lähtee kävelemään poispäin. mietin hetken että menenkö kauppaan vai lähdenkö rubenin perään, mutta päätän olla viisas ja mennä kauppaan rubenin hakkaamisen sijasta. otan ostoskorin ja tunnen kuinka ihmiset tuijottavat minua. muodostuiko poskeeni mustelma noin nopeasti? otan puhelimeni ja katson naamaani etukamerasta. poskeni on ihan punainen, mutta ei siihen onneksi ole vielä mustelmaa tullut. ainakaan vielä. sitä odotellessa.