else

8- se poika

jessen näkökulma

herään siihen että olen hiestä märkä. ruben on puoliksi päälläni, hänen päänsä ollessa rintani päällä. kuulen hänen raskaan hengityksensä, josta päättelen hänen nukkuvan vielä. bileet eilen oli ihan kivat, vaikka aluksi en tuntenutkaan oloani mukavaksi. loppuillasta kun porukka alkoi vähentyä, minulla oli hauskaa. tanssimme, joimme ja pelasimme pullon pyöritystä. kun olimme lähdössä, kuulimme etupihalta jonkun huutavan nimeäni. ei vaan jonkun, vaan eliaksen. kun menimme katsomaan mitä hän mekkaloi, hänen kohdalla terassin vieressä nurmikolla oli oksennusta ja hän makasi sammuneena terassilla. ruben ja santtu kantoivat hänet yläkertaan vierashuoneeseen.

kun he tulivat takaisin alakertaan, ilmoitin käyväni vessassa, mutta oikeasti menin eliaksen luokse. hän nukkui suloisesti, enkä voinut olla silittämättä hänen poskeaan. miksi hän huusi minua? pieni toivonkipinä ilmestyi mahaani perhosina. valtavana määränä kutittelevia perhosia. alakerrasta ruben huusi minua ja sillä hetkellä tajusin olevani ahdistavassa tilanteessa. viihdyn rubenin seurassa kyllä, hän on mahtava persoona. mutta edessäni nukkuva poika vetää minua puoleensa kuin magneetti. haluaisin vain kuulla häneltä mitä hän ajattelee. jos hän ajattelee minusta samalla tavalla kuin minä hänestä, olisin valmis unohtamaan rubenin. en minä rubenia halua kokonaan menettää, haluaisin silti edelleen olla hänen kaverinsa.

minulla ei ole vielä kavereita syksysaaressa. ainoa kaverini, paras kaverini inkeri asuu oulussa, missä asuin koko lapsuuteni. muistan edelleen kun kuukausi sitten vanhempani kertoivat, että isä on saanut töitä syksysaaresta ja muutamme koko perhe. en halunnut jättää inkeriä, olemme olleet parhaita kavereita viisi vuotiaista asti. siitä päivästä lähtien kun tutustuimme, olemme olleet kuin paita ja perse. hän oli oikeastaan ainoa kaverini oulussa, ihan niin kuin minäkin olin hänen. siksi en olisi halunnutkaan lähteä, en halunnut jättää häntä aivan yksin. mietin edelleen joka päivä, että onkohan hän saanut uusia kavereita lähdettyäni. toivottavasti on.

ajatukseni keskeytyy kun ruben haukottelee. pujotan sormeni hänen hiuksiinsa ja toivotan hänelle hyvät huomenet. "huomenta" ruben vastaa matalla aamuäänellään ja antaa poskelleni pusun hymyillen. "voidaanko vaan jäädä tähän koko päiväksi?" hän kysyy.

"käy mulle, mun sisarukset on tainneet vallata alakerran, joten ei kauheasti kiinnosta mennä sinne" naurahdan.

makoilemme sängyssä melkein tunnin ja juttelemme kaikesta turhasta. niin kuin kuuluuko ananas pitsaan ja tuleeko leivän päälle ensin kinkku vai juusto. minun mielestäni ananas kuuluu ehdottomasti pitsaan ja on sanomattakin selvää, että leivän päälle tulee ensin juusto ja sitten vasta kinkku. ruben tekee yökkäys ääniä vieressäni kun kerron että otan pitsaani aina ananasta.

yhtäkkiä ovelta kuuluu koputus ja nousen äkkiä sängyn reunalle istumaan, kauemmaksi rubenista. "miksi sinä jesse olet vieläkin sängyssä, kello on jo yksi päivällä?" äitini kysyy vihaisesti mutta hänen katseensa pehmenee kun hän huomaa rubenin. "kukas hän on? onko tämä se poika joka silloin livisti meiltä?" hän kysyy virnistäen.

ruben katsoo minua hämmentyneenä "hän on ruben" vilkaisen rubenia nopeasti ja jatkan "ei ole se sama". äitini katsoo meitä hetken kysyvä ilme kasvoillaan, ennen kuin ilmoittaa että tunnin päästä olisi välipala. hän lähtee huoneesta ja vedän hermostuneena käteni hiusteni läpi. olin hetkeksi jo unohtanut eliaksen mutta äitin piti pilata se ja muistuttaa minua hänestä. eihän hän sitä tarkoituksella tietenkään tehnyt, mutta ärsyttää silti. tunnen vihaisen katseen selässäni kunnes kuulen rykäisyn.

"miksi sä siirryit kauemmaksi musta kun sun äiti tuli? ja kuka poika?" hän kysyy vihaisena.

"en tiiä, en vaan jaksaisi nyt selitellä äitille mitään meistä" vastaan hieman valehdellen hänen ensimmäiseen kysymykseen. hän katsoo minua hetken hämmentyneenä mutta hänen ilmeensä muuttuu taas vihaiseksi.

"ja?"

"mitä ja?"

"kuka poika?"

elias. "yksi vaan, ei kukaan tärkeä" eipä.

"oletko sä säätänyt muiden kanssa yhtä aikaa kun olet ollut mun kanssa?"

pyöräytän mielessäni silmiä. eihän me edes olla rubenin kanssa yhdessä, joten olen vapaa tekemään mitä vain. eihän se kyllä häntä kohtaan olisi kivasti tehty, mutta totta se on. "en ole. siitä on jo aikaa"

"kuinka kauan?"

"se tuli meille yöksi bileiden jälkeen, kaksi viikkoa ennen koulun alkua" vastaan ja menen takaisin rubenin viereen. huomaan kuinka hänen vihainen katse pehmenee ja tilalle tulee miettivä ilme. olemme hiljaa hetken kunnes hän henkäisee syvään ja pomppaa istumaan.

"elias!" hän huudahtaa.

"mitä hänestä?"

"elias on se poika. mä näin silloin siellä bileissä kun te lähditte yhdessä! miksi se tänne sillon tuli?" ennen kuin kerkeän vastaamaan hän näyttää tajunneen liikaa, koska hänen ilme muuttuu hämmentyneeksi. "siis onko teidän välillä ollut jotain?"

"ei ole. eikä se edes kuuluisi sulle vaikka olisikin ollut" vastaan ja hänen ilmeensä venähtää. "haluatko sä jäädä viikonlopuksi meille?" suustani kuuluu ennen kuin edes tajuan puhuvani. kai tuon oli tarkoitus pelastaa tilanne tai jotain. en halua rubenin suuttuvan minulle tylyistä sanoistani. ilmeisesti se toimi koska hänen kasvoilleen nousee leveä hymy ja hän nyökkää.

-

herään herätysääneen jota en tunnista. ruben on ollut meillä koko viikonlopun, ja nyt on maanantai. vietimme päivät oikeastaan vain makoillen sängyssäni, jutellen ja katsellen elokuvia. lähdimme huoneesta vain muutaman kerran päivässä alakertaan syömään.

ruben kuorsaa vieressäni tyytyväisenä. miten hän ei herää tuohon kauheaan ääneen? tönäisen häntä kylkeen kyynärpäälläni ja hän avaa silmänsä. "auts" hän mumisee ja sammuttaa vimein herätyksensä. käännän hänelle selkäni. tunnen jo nyt kuinka tästä tulee huono päivä. en halua mennä kouluun. joudun näkemään eliaksen jo ekalla tunnilla, ja tekisin mitä vain jotta en joutuisi. päässäni on aivan liikaa kysymyksiä. miksi hän huusi nimeäni? mitä hän tuntee? tunteeko hän minua kohtaan mitään? lista jatkuu loputtomiin, mutta fakta on se että en halua nähdä häntä.

ruben ottaa kiinni lantiostani ja vetää selkäni hänen rintaansa vasten. hän laskee toisen kätensä kyljelleni ja tunnen hänen hengityksen niskassani, ennen kuin hän painaa sinne hellän suudelman. "koulu alkaa vasta kahden tunnin päästä, tässähän kerkeää tehdä vielä vaikka mitä" hän kohottaa päätään ja kuiskaa korvaani. hän siirtää huulensa kaulalleni ja näykkää sitä hampaillaan vähän liian kovaa, saaden suustani karkaamaan inahduksen. hän lieventää kipua nuolaisemalla kohtaa hitaasti ja pehmeästi. hänen kätensä liikkuu kyljeltäni boksereilleni kohoumalle, ja hieroo sitä hellästi.

"onko tämä okei?" hän kysyy yhtäkkiä ja pysäyttää kätensä liikkeen. en vastaa mitään vaan sujautan hänen kätensä boksereideni sisään. hän hymähtää ja siirtää huulensa kaulalleni ja imee sitä hellästi. hän pitää kättänsä paikoillaan boksereissani.

"pliis" inahdan pienesti. hänen huulensa alkavat imeä kaulaani intohimoisemmin ja hän ottaa kaluni käteensä, liikuttaen kättään ylös ja alas. vaikka päivästäni tuleekin varmasti huono, ainakin aamu on hyvä. eihän sitä joka aamu herää ja saa käsihoitoa joltain muulta kuin itseltään.

kun hengitykseni muuttuu nopeaksi huohotukseksi, hän nopeuttaa kätensä liikettä vielä nopeammaksi, ja pian tulenkin jo hänen kädelleen. hän vetää kätensä pois boksereistani ja nuolee kehoni tuotokset kädeltään. olo täysin tyydytettynä, hymyilen hänelle leveästi.