else

45- koti

jessen nälökulma

makaan eliaksen kainalossa hikisenä ja onnellisena. taustalla kuuluvat musiikki ja puheensorina jäävät täysin pimentoon kuullessani eliaksen sydämensykkeen, pääni ollessa hänen rintakehällä ja tuntiessani eliaksen sormenpäiden piirtelevän pieniä ympyröitä selkääni. en tiedä miten päädyimme taas sänkyyn, bileiden ollessa täysillä käynnissä lukossa olevan oven takana. tällä kertaa sentään viihdyimme muiden ihmisten keskuudessa pari tuntia, ennen santun makuuhuoneeseen päätymistä. hoipertelimme eliaksen kanssa molemmat semmoisessa kunnossa tänne, että hyvä että edes onnistuimme siinä. meidän hommailusta puhumattakaan. nyt oloni on kuitenkin todella hyvä, vaikka humala ei olekaan lähtenyt minnekään. kyllä se vähän laski meidän urheilusuorituksemme aikana, mutta arvelisin silti että jos nyt nousisin ja yrittäisin kävellä suoraan, en onnistuisi siinä. eliaksen pitäessä minua tiukasti itseään vasten, päättelen että onnekseni emme ihan hetkeen ole nousemassa.

"jesse" elias sammaltaa hiljaisesti korvani juureen.

"mitä?" kysyn ja kun en hetkeen kuule vastausta, nostan pääni hänen rinnaltaan ja siirrän kysyvän katseeni hänen silmiin.

"mä- mä rakastan sua" elias mumisee ja katsoo poispäin hieman ahdistuneen näköisenä. irrottaudun hänestä ja siirryn istumaan sängynreunalle. päässäni pyörii vain eliaksen sanat kun hieraisen kasvojani. tunnen kuinka sänky painautuu alaspäin eliaksen tullessa taakseni istumaan. "sano jotain" hän pyytää laskien leukansa olkapäälleni ja kiertämällä kätensä ympärilleni. pyristelen hänen otteestaan, nousen ylös ja alan pukemaan vauhdilla vaatteitani päälle. elias katsoo ahdistuneena vierestä, ja kun olen saanut puettua hän kysyy että minne olen menossa ja sanoiko hän jotain väärää.

"mä lähden kotiin ja ei, sä et sanonut mitään väärää. mua vaivaa se mistä syistä sä päätit sanoa sen juuri nyt" vastaan turhautuneena.

"mitä sä oikein höpiset? mä en tajua yhtään mitään" elias sanoo ottaen kädestäni kiinni. tarkastelen hetken hänen kasvojaan, kuin etsien merkkejä siitä että hän oikeasti rakastaisi minua. ja kyllä, hänen katseensa kertoo paljon, mutta hänen olematon tasapaino ja viinan hajuinen hengitys saa kuitenkin uskoni horjumaan.

"niinpä" hymähdän tympääntyneesti ja irrotan käteni hänen kädestään. lähden ulos huoneesta pakottaen itseni olla katsomatta taakseni. tiedän että hän on varmasti surullinen, enkä haluaisi juuri nyt olla hänen lohduttajansa. jos hän oikeasti rakastaa minua, hän voisi sanoa sen vähän paremmassa tilanteessa, selvinpäin. hän on aikaisemminkin puhunut tunteistaan humalassa, enkä kestä sitä. en tiedä puhuiko äsken elias vai eliaksen humala. ainut asia mitä toivon, olisi että hän voisi sanoa samat asiat ilman promilleja veressä. sitten epäilyksilleni ei olisi tilaa.

tiedän että on paskamaista jättää toinen tuollaisen tilanteen jälkeen yksin, mutta juuri nyt en kestä olla hänen lähellään. toivon että elias tajuaisi mitä tarkoitin sanoillani ja että hän tajuaisi sanoa ne sanat niin että ne tulisi suoraan hänen sydämestään. työnnyn ihmisjoukon keskellä kohti eteistä, ja sinne päästessäni yritän etsiä takkiani ja kenkiäni. hetken kyykittyäni lattianrajassa löydän kenkäni ja pujotan ne jalkoihini. takkia etsiessä santtu tulee eteiseen erittäin humalaisena. hän ottaa olkapäästäni tukea pysyäkseen pystyssä ja katsoo minua ihmeissään.

"mihin sä olet lähdössä?" hän kysyy hetken tuijoteltua minua, minun yrittäessä edelleen löytää takkiani sadan muun joukosta.

"kotiin" vastaan lyhyesti sillä juuri nyt en ole juttutuulella. löydän viimein takkini ja alan laittamaan sitä päälle.

"missä elias on?"

"sun huoneessa" vastaan selittämättä mitään sen tarkemmin ja avaan ulko-oven lähteäkseni. "voitko tarkistaa onko sillä kaikki hyvin?" kysyn kuitenkin ennen kuin lähden. vaikka oloni on juuri nyt hämmentynyt eliaksen sanoista ja tunteeni ovat aivan sekaisin, haluan tietää kuitenkin että hänellä on kaikki hyvin. santtu nyökkää vastaukseksi ja astun ulos kirpeään pakkaseen. ennen kuin kerkeän laittaa oven kiinni, santtu työntää kätensä oven väliin.