Rude Boys

- 6 -

Havahdun unesta, ja minulla kestää hetki tajuta missä olen. Taeyong nukkuu täysin liikkumatta, mutta pitää minut yhä paikoillaan raudanlujalla otteellaan. Katson häntä. Miten tuo mies voi näyttää nyt niin viattomalta. En voi olla miettimättä, miten hän on päätynyt tuohon. Hän voisi elää tavallista, turvallista elämää, mutta hän on valinnut päinvastaisen. Miten pahasti pitää elämässä mennä, että päätyy mafian pomoksi. Ylipäätään se, että elää mafiassa, mutta että on kaikkein pahin. Kaikkein pelottavin ja vaarallisin.

Ajatukseni harhailevat. Miten Jenokin on tänne päätynyt. Ehkä hänetkin napattiin, kuten minut. Ja hän juoksi karkuun, että minulle ei kävisi samoin. Muistan mitä Yuta sanoi minulle: 'Tietäisitpä miten vittuuntunut se on, kun sinä oot täällä.' Hän ei siis olisi halunnut minua tänne. Huomaan hymyileväni surullisena. Yritän saada ajatukset muualle. Katselen Taeyongin suljettuja silmiä, tuuheita kulmia ja tasaisesti ajettua leukaa. 

Pian huomaan tuijottavani hänen kauniisti kaartuvia huulia, jotka näin jälkeenpäin ajateltuina olivat yllättävän hellät. Hän todennäköisesti alusta lähtien vain pelotteli minua. Jos hän olisi oikeasti meinannut tehdä jotain, hän olisi ollut paljon kovakouraisempi. Muussa tapauksessa kaulani ei olisi tasaisen vaalea , ja vielä todennäköisempää, huuleni eivät olisi koskemattomat. Katson taas miehen suljettuja silmiä, ja mietin mitä niiden takana liikkuu nyt.

Seuraavan kerran havahdun, kun huoneessa on valoisaa. Olen yksin sängyssä, eikä Taeyongia näy. Hän on ilmeisesti lähtenyt jo aikaisemmin huoneesta. Nousen ja aion pukea maahan heitetyt vaatteeni, mutta en näe niitä missään. Sen sijaan sängyn päädyssä tasolla on nätisti viikattuna paita ja housut. Otan ne ja puen päälleni. Ne tuoksuvat uudelta ja istuvat hyvin. Menen katsomaan itseäni kokovartalopeilistä, joka nojaa seinään vaatehuoneen oven vieressä.

Musta huppari ja mustat collegehousut eivät ole se, mitä yleensä puen, mutta ne näyttävät hyvältä päälläni. Nostan leukaani ja pyöritän päätäni puolelta toiselle. Kuten ajattelinkin, ei yhtään punaista jälkeä. Käyn vessassa, joka on suurempi, kuin viiden kopin julkinen naistenhuone. Pesen kasvoni viileällä vedellä ja menen sitten ulos käytävään.

Törmään melkein saman tien Jaeminiin. Hän näyttää väsyneeltä, ja hiukset ovat upeasti pörrössä. "Hei! Sä näytät nukkuneelta", hän sanoo, ihan kuin se olisi jotenkin huono juttu. "Yleensä, kun joku on yötä pomon huoneessa, se tulee sieltä ulos tämän näkösenä", hän sanoo ja osoittaa itseään. "Mitä sä sitten teit viimeyönä?" kysyn häneltä. Toinen laskee leukansa alas ja tuijottaa minua kulmiensa alta, tutun virnistyksensä kera. "Ootko ihan varma, että haluut tietää", hän kysyy matalalla äänellä. 

Pudistan nopeasti päätäni. "En ehkä", sanon. Toinen nauraa. "Älä huoli", hän sanoo. "Mä en tehnyt mitään sellasta. Mutta mites te?" Katson häntä et-ole-tosissasi -ilmeellä. "Siis säkö oikeesti haluat tietää jokaisen yksityiskohan, mitä Taeyong tekee huoneessaan naisten kanssa?" kysyn. "Pomo", hän vastaa. "Se on pomo. Enkä mä halua tietää mitä se tekee, vaan mitä sulle tehään", hän jatkaa. "Me nukuttiin", kerron. "Ihan vaan nukuttiin nukuttiin, eikä silleen, miten sä ajattelet sen."

Jaemin mutristaa huuliaan. "Hei, en mä oo niin epäilyttävä", hän sanoo. Minusta taas tuntuu, että kaikki mitä hän tekee tai sanoo on epäilyttävää. En ole ennen tavannut noin omaperäisen eloisaa ihmistä. "Mihin sinä muuten oot menossa?" hän kysyy. Kohautan olkiani. Oikeasti olin etsimässä ulko-ovea, mutta sitähän en aio kertoa. "Kunhan kattelin ympärilleen. Mulla jäi nimittäin eilen kierros kesken, ku Taeyong sai raivarin", sanon. 

Jaemin tuijottaa minua suurilla silmillään. "Älä kutsu sitä nimellä. Sano mielummin vaikka pomo...", Jaemin sanoo. "Se ei oo mun pomo", keskeytän hänet. "Silti! Sitä paitsi kannattaa varoa, miten puhut siitä. Ja kenelle. Jos se olis sattunu kuulee, miten sä siitä puhut mulle, MÄ oisin voinu saada selkäsaunan", Jaemin jatkaa. "Mitä?" sanon yllättyneenä. "Koska mä en rankase sua siitä, että sä halveksit mun pomoa mun kuullen", hän vastaa.

"Ai", sanon ja katson lattiaa. "Miks sä et sit rankase mua?" kysyn. Minulle ei tullut mieleenkään, että tämä pikkupoika voisi myös olla vaarallinen. "Koska mä tykkään susta", hän vastaa. Tunnen yhtäkkiä korviani kuumottavan, ja olen tyytyväinen hiuksille, jotka peittävät punoituksen. "Luulit jo!" Jaemin sanoo nauraen. "No ei vaan, sä oot mukava. Oikeestaan musta tuntuu, et oltais oltu kavereita jo pitempäänki", hän sanoo. Yllätyn, miten hän sanoittaa samalla omat tunteeni häntä kohtaan. Kuin kaveri, jonka on tuntenut aina.

Haechan kävelee käytävää pitkin luoksemme. "Mikäs tämä kokous on?" hän kysyy. Jaemin laittaa oikean kätensä hartioilleni, eikä tunnu huomaavan, kun kyyristyn. Tällainen läheisyys, vaikka olisikin mukava tyyppi, ei vieläkään houkuta mafian jäsenten kanssa. "Kuhan juteltiin. Oikeastaan voisin näytellä sulle paikkoja, ku et vissiin oo vielä päässy näkemään", Jaemin sanoo ja virnistää, kun Haechan nostaa toisen kulmansa ylös. "Onko sulla lupa pomolta?" Haecan kysyy.

Jaemin vain kohauttaa olkiaan ja lähtee taluttamaan minua eteenpäin. Haechan kipittää perässämme hissiin. "Ootko ihan varma, että pomoa ei haittaa?" Haechan tivaa roikkuen nyt Jaeminin vasemmassa kädessä. Kun pysähdymme toisessa kerroksessa, Jaemin kävelee hissistä ulos, minua ja Haechania perässään hinaten. Hetkeksi minulle tulee sellainen olo, että olisin yliopistokavereitteni kanssa koulussa, nauttimassa onnellisesta, tavallisen tylsästä elämästäni.

Minun on vaikea kuvitella, että se oli vasta toissailtana, kun minut tänne tuotiin. Tai oikeastaan yönä, koska illalla olin vielä Seoulin keskustassa. Jaemin pysähtyy oven eteen ja avaa sen avaimella. 'Kanslia', lukee oven pielessä. Pöydän takana istuu mies, jonka näin salin pitkässä pöydässä, pähkäilemässä suuren paperipinon kanssa. Olen kuitenkin onnistunut unohtamaan hänen nimensä. Ehkä Taeyongin silloinen kohtaus on siihen osasyyllinen.

"Moi Mark!" Jaemin sanoo ja muistuttaa minua samalla ystävällisesti. "Miten menee?" Jaemin kysyy ja rojahtaa huoneen nurkassa olevaan nojatuoliin. Mark ottaa silmälasit päästään ja laskee ne pöydälle. Hän tarkkailee meitä hetken ja sulkee sitten kansion edessään. "No, tällä hetkellä en oikeen voi keskittyä", hän vastaa. "Ai. No, ehkä sitten ois tauon paikka", Haechan sanoo. "Voit vaikka käyttää sen takomalla tuon päähän järkeä", hän jatkaa ja osoittaa Jaeminia.

Mark nojaa taakse tuolissaan. "Miksi tällä kertaa?" hän kysyy. "Se aikoo esitellä tolle paikkoja, vaikka pomo on meinannut tehä sen itse", Haechan vastaa ja nyökkää minuun päin. "Mutta se jätti sen kesken", Jaemin puolustautuu. "Eikä mua oo kielletty", hän jatkaa ja virnistää. "Varo ettet jää kiinni", Mark sanoo ja katsoo toista kulmat koholla. Jaemin vain nauraa selkeästi teeskenneltyä 'hää hä hää' naurua.

"Eli, Mark huolehtii paperihommista ja muusta tällasesta", Jaemin sanoo, kun muistaa taas, että hänen piti esitellä. "Kaikkein vituttavin työpaikka, nimittäin pomon toimisto on tossa", Haechan sanoo ja osoittaa seinää. "Joten se käyttää Markin vessaa ja keittiötä, jos ei jaksa mennä kolmoseen", hän jatkaa ja virnistää härnäävästi Markille. Mark huitaisee kätensä taakse, kuin lyödäkseen häntä, mutta on liian kaukana, joten päätyy laskemaan nyrkkiin puristuneen kätensä takaisin syliinsä.

"Mennäänkö eteenpäin?" Jaemin kysyy. Nyökkään hänelle, mutta Haechan näyttää kärsivältä. "Hei! Sinä menet nyt saman tien takaisin huoneeseen ja sinä", hän sanoo ja osoittaa minua. "Tuut kattoo mun kanssa sulle jotain parempaa tekemistä", hän jatkaa ja ristii kätensä rinnalleen. "Aivan varmasti", Jaemin sanoo ja menee ovelle. Haechan yrittää taas väittää vastaan, mutta Jaemin ei kuuntele. Menemme käytävään ja olemme törmätä suoraan päin Taeyongia.