Rude Boys

- 19 -

Tulen siihen tulokseen, että Chenle on mukava, eikä sitä pidä ottaa vakavasti. Hän härnää vuorotellen kaikkia, jotka vain sattuvat kohdalle. Ehkä hän tekee sen, koska tietää, ettei kukaan voi tehdä hänelle mitään. Muuten saattavat jäädä rahat holviin, eikä kukaan tiedä sen oven koodia. Pyörimme autotallissa kolmestaan, minä, Jaemin ja Chenle, samalla kun Renjun valittaa meille. Olemme kuulema vain tiellä, mutta eipä Renjunkaan sen enempää hyödyksi ole.

"Hei, vihdoin mekin törmätään!" sanoo eteeni tyhjästä ilmestynyt mies. "Olen Jungwoo, ja tuo on Taeil", mies sanoo osoittaessaan lyhyempää kaveriaan. "Ollaan hypitty liikaa muualla, mutta minkäs teet, kun on kiire. Tultiin just, mutta tänään pitäis vielä jaksaa mennä myöhemmin muitten kanssa", hän sanoo huokaisten. "Kiva juttu, mutta säikäytit Minjin", Jaemin sanoo. "Sori!" Jungwoo sanoo ja häipyy kohti hissejä. Taeil hymyilee ja nostaa kätensä tervehdykseen, ja lähtee sitten itsekin. "Ne kaksi hoitelee siis eniten juoksevia asioita", Jaemin sanoo. "Ja juoksee ilmeisesti itsekin", sanon.

"Vuhuu!" Renjun huutaa nostaessaan paperin ylös. "Valmista! Käydään äkkiä syömässä, ennen kun pomo keksii että ruokatauko meni jo", hän sanoo ja hyppelee hyräillen tiehensä. Chenle livistää hänen peräänsä. Kun ei tee elettäkään liikkuakseen, mutta Johnny ottaa häntä kädestä. "Kuulitko? Let's go! Mulla on nälkä", hän sanoo. Kun arpoo hetken paikallaan, mutta Johnny saa tahtonsa läpi, ja hekin lähtevät. Jäämme Jaeminin kanssa kahden. "Toivottavasti pomo ei saa kuulla, että nuo jätti autolastillisen aseita vahtimatta", Jaemin sanoo minulle.

"Mitä te suunnittelette?" kysyn. Jaemin tuijottelee eteensä. "En tiedä, saisinko kertoa, mutta kerron nyt kuitenkin", hän sanoo. "Meillä on pari pienempää porukkaa muualla Koreassa. Nyt Incheonin ja Busanin yksiköt on tulossa tänne. Tiedät varmaan, että meidän piti tehdä yhteistyötä yhden mafian kanssa, mutta ne peruutti kaiken. Siitä hyvästä me hoidellaan ne", Jaemin sanoo innokkaan kuuloisena. "Pääsen pitkästä aikaa näkemään Sunchania ja Shotaroa", hän jatkaa. "Ketä ne on?" kysyn. "Ne tulee Busanista, mutta asu aiemmin pari vuotta täällä meidän kanssa", hän sanoo.

"Tunnetko muita?" kysyn. "En tunne, mutta tiedän. Lucas Incheonista, muiden tuttu, mutta minä ja Jisung ollaan oltu sen verran vähän aikaa, ettei me tunneta sitä", Jaemin vastaa. "Se lähti jo ennen kun minä ja Jisung tultiin", hän sanoo. Nyökkään, vaikken olekaan ihan varma ymmärsinkö. "Kauanko te sitten olette ollu?" kysyn. Luulin, että he olivat tulleet ihan vasta, mutta Jaeminin puheiden perusteella he ovat olleet jo pidempään. "Pari vuotta", Jaemin sanoo. "Mutta teitä vahitaan yhä?" kysyn. "Pidetään silmällä", Jaemin korjaa. 

"Kauanko sinun pitäisi tuntea joku, ennen kun voisit luottaa siihen täydellisesti? Entä tilanteessa, jossa sinulla on vihollisia, jotka saattavat yrittää liittoutua sinun kanssa, että saisivat sisäpiirin tietoja tai aiheutettua muuta vahinkoa?" Jaemin kysyy hetken päästä. "Aivan", vastaan. Minulle tulee hieman tyhmä olo. "Parempi pelata varman päälle. Tosin pomo luottaa jo meihin, mutta tekee tämän vain muodon vuoksi. Ja kaiken varalta", hän jatkaa. "Mutta eipä meitä kukaan nytkään vahdi", hän sanoo vielä ja katselee ympäriinsä. "Tuota lukuun ottamatta", sanon ja osoitan valvontakameraa huoneen nurkassa.

Jaemin ottaa minua kädestä ja vetää nurkan taakse. "Sokea piste. Täältä ei näe edes kamerat", hän sanoo. Katson Jaeminiä, ja hän vastaa katseeseeni hymyillen. Tunnen ihoani nipistelevän, kun kylmät väreet leviävät ympäri kehoani. Olen yhtäkkiä hyvin tietoinen, että olen miehen kanssa kahdestaan kellarissa, vieläpä sellaisessa kohdassa, mistä kukaan ei näe meitä. Sydämeni hakkaa, ja tunnen vatsanpohjassani jännityksen. Ei minulla ole mitään syytä tuntea näin, eihän?

Jaemin kutsuu minut syömään huoneeseensa. Hän loihtii minulle herkullisen aterian, joka vetäisi varmasti vertoja äitini ruualle, ellei hän olisi ammatiltaan kokki, joka pyörittää melko suosittua ravintolaa. "Tämä on hyvää!" sanon. "Kiitos", Jaemin vastaa ylpeän näköisenä. "Miten sinä olet oppinut kokkaamaan?" kysyn. Jaemin kohauttaa olkiaan. "Olen aina pitänyt ruuasta, varsinkin jos se on hyvää", hän sanoo hymyillen. "Mutta vielä enemmän pidän siitä, kun saan tehdä hyvää ruokaa jollekin toiselle", hän lisää. 

En tiedä, miten vastaisin, joten painan pääni ja lappaan lisää ruokaa suuhuni. Taeyong tulee keskeyttämään ruokahetkeni. "Minji sinä jäät muuten kohta yksin loppupäiväksi", hän sanoo. "En nimittäin ota sinua mukaan, mutta minulla ei ole varaa jättää ketään tänne", hän jatkaa. "Siis ihan yksin?" kysyn. "Entä jos tänne tulee joku?" kysyn. "Sitten soitat minulle", hän vastaa ja antaa minulle puhelimen. "Tällä pystyy soittamaan vain minulle, ei edes hätänumeroon", hän sanoo arvaten ajatukseni. "Kauanko teillä kestää?" kysyn. "Ollaan ehkä huomenna aamulla takaisin", hän vastaa.

"Ja Jaemin, sinä tiedät hommasi", Taeyong sanoo samalla, kun työnnän puhelimen housujeni taskuun. "Minä luotan sinuun", hän sanoo ja lähtee. "Mitäs minä sanoin", Jaemin sanoo hetken päästä. "Se luottaa minuun", hän jatkaa voitonriemuinen virne kasvoillaan. "Ainut vain... En tiedä aionko olla sen arvoinen", hän sanoo. "Mitä? Oletko sinä sittenkin joku vihollinen?" kysyn. "Alat heti epäilemään minua", Jaemin sanoo syyttävästi. "Mitä sinä sitten olet suunnitellut?" kysyn häneltä. Toinen vain kohauttaa olkiaan. "Näet sitten", hän sanoo.

Jaemin lähtee viimeisenä. En ole varma, miten suunnitelma menee, enkä välttämättä haluaisikaan, mutta yhden asian tiedän: Jaeminin tehtävä on tärkeä, mutta vaarallinen, eikä vihollismafia saa huomata hänen tuloaan. Olemme taas autotallissa. Hänen aikansa on tullut, ja suoraan sanottuna minua pelottaa. En halua kenellekään sattuvan mitään, mutta lisäksi minua pelottaa jäädä yksin. Entä jos kukaan ei tule. Jos olen loppuun asti tämän talon vankina. Puren huultani, kun Jaemin heittää tavaransa auton takapenkille ja valmistautuu lähtemään.

Jaemin tulee kuitenkin vielä luokseni. Hän ei näytä epäröivän hetkeäkään ottaessaan kasvoni käsiinsä ja suudellessaan minua. Eikä mitenkään kovin hellästi. Hän suutelee, kuin se olisi hänen viimeinen tekonsa. "Mitä...?" kysyn, kun hän perääntyy. "Tein sen, koska minulla ei ole mitään menetettävää", hän selittää. "Miten ei ole mitään menetettävää?" kysyn. Jaemin katsoo minua hetken ja silittää peukalollaan poskeani. "Koska me ei nähä enää", hän sanoo. Katson häntä kysyvästi. "Miksi?"

"Tapahtuuko sinulle jotain? Kuoletko sinä? Vai aiotko sinä oikeasti pettää Taeyongin?" kysyn. "Ei minulle mitään käy", Jaemin vastaa. "Mutta taidan silti tehdä aika paskasti Taeyongille", hän sanoo. Taeyongille. Ei pomolle. Onko sittenkin totta, että Taeyong ei ole hänen pomonsa, ja nyt Jaemin aikoo pilata hänen suunnitelmansa? "Jaemin mitä vittua sinä aiot?" kysyn. Jaemin hymyilee, mutta näen tyynen kuoren alla jännityksen. "Jotain, mitä en saisi tehdä, mutta en tule ikinä katumaan", hän sanoo silmät innostusta loistaen.