Rude Boys

- 33 -

Minji nk.

Ympäriltäni kuuluu hyrinää. Yritän ymmärtää, missä olen ja mitä tapahtuu, mutta jokin estää minua liikkumasta. En ehdi avata silmiäni, kun kaikki katoaa taas. Kun herään uudestaan, tajuan makaavani sängyssä. Tunnen jotain naamallani ja yritän ottaa sen pois, mutta käteni ovat liian voimattomat siirtämään sitä. Sitten tajuan, että siitä menee lenkki pääni ympäri, että se pysyisi paikoillaan. Ehkä se saa olla siinä. Ei se ainakaan kovin paljoa siinä haittaa. Avaan silmäni ja nostan päätäni tyynystä.

Huone on pieni ja siellä on kaksi muuta sänkyä. Vieressäni surisee happilaite, joka syöttää minulle hapekasta ilmaa kasvoillani olevan maskin kautta. Ehkä sen on sitten ihan hyvä olla siinä. Punnerran itseni istumaan, mutta jäätävä kipu iskee päähäni, ja menen nopeasti takaisin makuulleen. Myös toinen tykyttävä kipu pyrkii tietoisuuteeni vasemmassa kädessä kyynärtaipeen yläpuolella. Side peittää leveän kaistaleen kädestäni, ja jossain kohtaa näkyy verta. On parempi olla kurkistamatta sen alle, päättelen. 

Nukun vielä hetken, ja kun herään, Haechan katselee minua huoneessa olevalta tuolilta. "Nukuitko hyvin?" hän kysyy. En vastaa vaan tuijotan häntä. Happimaski on kadonnut. "En halua edes tietää mitä sinä menit pomolle puhumaan", hän sanoo ja kävelee ovelle. "Minji on hereillä", hän huutaa niin, että minuakin sattuu korviin. "Ehkä parempi, jos joku viisaampi huolehtii sinusta", hän sanoo selitykseksi ja istuu takaisin alas. "Onko kaikki hyvin?" Haechan kysyy. "Ei ainakaan ihan kaikki", sanon käheällä äänellä ja vilkaisen kättäni. Haechan hymyilee. "Ainakin jaksat vielä vitsailla", hän sanoo.

"Miksi sinä olet täällä, jos et edes osaa hoitaa minua?" kysyn. Tällä kertaa ääneni toimii hieman paremmin. "Eikö täällä saa käydä potilaita katsomassa?" Haechan ihmettelee ja nousee, mutta peruuttaa heti muutaman askeleen jälkeen takaisin. "Mitäs muutakaan kuin katsomassa joko sinä kuolit", hän sanoo. Mulkoilen häntä, mutta minua ei hänen vitsailut hengestäni haittaa. Se on vain häen tapansa kertoa, että hän oli huolissaan. "Harmittaako kun et päässyt näkemään miten minä kaaduin?" kysyn muistellen ensimmäistä tapaamiskertaani. 

Haechan pudistelee päätään hymyillen. Sitten hän kaivaa taskustaan mustan muovisen jutun ja nostaa sen suulleen. "Älä sano, että sinäkin poltat sisällä", sanon ja suljen silmäni. "Ei tämä haise", hän vastaa ja puhaltaa vapehöyryjä huoneeseen. "No sinulla on sitten aika jännän hajuista hajuvettä", sanon ja nousen istumaan. Silloin Jaemin kävelee huoneeseen ja työntää minut takaisin makuulleen. "On parempi levätä vielä hetki", hän sanoo. "Sinä voit mennä haistamaan vittu", sanon. "Ai nyt heti?" hän sanoo toista kulmaansa kohottaen otettuaan sanani liian kirjaimellisesti. 

"Mikä teitä vaivaa?" Haechan kysyy. Jaemin kääntyy katsomaan häneen, kuin olisi vasta nyt huomannut hänen paikallaolonsa. "Minjillä ainakin on selkeästi hapenpuutetta, ja minua vaivaa se, että tuo suuttui minulle Busanissa, sitten vaikutti olevansa ihan sujut, mutta on ilmeisesti taas muistanut vihansa", Jaemin sanoo. "Minä näin kun sinä juoksit häntä koipien välissä karkuun Taeyongin huoneesta", sanon. "Minä menin hakemaan apua, koska yksin en mahda pomolle mitään", Jaemin puolustautuu. "Miksi sinä et enää kutsu sitä nimeltä?" kysyn. Jaemin vetää hitaasti henkeä ja puristaa silmänsä kiinni, ja Haechan katsoo meitä suu raollaan. "Sinä kutsut pomoa nimeltä?" hän kysyy ja katsoo vuorotellen minuun ja Jaeminiin. Taisin puhua liikaa.

"Kuka kutsuu minua nimeltä?" kuuluu ovelta. Taeyong kävelee sänkyni viereen ja katselee meitä kysyvästi, ihan kuin olisi joku tavallinen iltapäivä muiden joukossa. Ainut vain, etten oikeasti tiedä paljonko kello on, eikä huoneessa ole ikkunoita, joista voisi tarkistaa. "Ei enää kukaan. Jaemin on oppinut uudestaan sanan 'pomo' ja minulle et ole enää mitään", vastaan ja käännyn katsomaan toiseen suuntaan. Taeyong kuitenkin kääntää pääni väkisin takaisin. "Älä...",  Jaemin aloittaa, mutta epäröi hetken. "..koske siihen", hän jatkaa itsevarmemmin.

Taeyong katsoo Jaeminia ja näyttää ajattelevan, että miten sinä uskallat komennella minua. "Minulla on sinulle tekemistä", hän kuitenkin sanoo minulle. Haechan näyttää samaan aikaa siltä, että olisi mieluusti jossain muualla, mutta myös uteliaalta. Miten Jaemin uskaltaa puhua noin pomolle? Miksi pomo vain ohittaa sen, kuin siinä ei olisi mitään väärää? Ja onko Jaeminilla oikeasti tapana puhua pomosta nimeltä? Haechanista tuntuu, kuin hän olisi jäänyt jostain isosta jutusta paitsi. Tai kuin hän itse olisi ollut potilaana taju kankaalla.

"Saat mennä Xiaojunin mukaan", hän sanoo. Se kuulostaa oikeastaan mukavalta. Kun juttelin viimeksi Xiaojunin kanssa hän ei vaikuttanut hullummalta. "Se on vaarallista", Jaemin sanoo huolestuneena. "Minne?" minä kysyn. "Täälläkö sitten ei?" Taeyong kysyy naurahtaen ja sivuuttaa kysymykseni täysin. "Jaemin teepä vaiho Jisungin kanssa", hän sanoo sitten. "Ja Haechan seuraa minua." Haechan nousee ylös tyytyväisenä, ettei hänen ulkopuolisuuden tunteensa jatkunut tuon pitempään. "Odota täällä, kunnes Xiaojun hakee sinut", Taeyong sanoo. Sitten minä jään hetkeksi yksin. 

Jisung tulee, mutta emme puhu paljoa. Kysyn häneltä, mitä tapahtui sen jälkeen, kun menetin tajuntani. Hän vain sanoo, ettei tiedä mitään, koska oli nukkumassa. Hän kuitenkin kertoo minulle, että on kulunut vain puolitoista vuorokautta, ja nyt on aamupäivä. "Oletko muuten nauttinut viimeajoista?" hän kysyy yhtäkkiä. Minua kysymys hieman hämmentää. "Tarkoitan siis, että varmaan tekee hyvää, kun saa olla välillä ajattelematta yhtään mitään", hän selventää. Hymyilen hieman, kun tajuan mitä hän tarkoittaa. "Muuten olisin kyllä, mutta koska olin tiedoton, en muista siitä mitään", vastaan.

Jisung auttaa minulta happilaitteen pois ja tuo jotain syötävää. Sitten hän käskee minun venytellä ja nousta istumaan, että pystyisin mahdollisesti hyvinkin pian kävelemään. Hän tyrkkää minulle särkylääkettä, mutta ei näytä järin varmalta, mitä lääkettä olen jo kenties saanut. "Ei siitä varmaan kauhean vaarallisia sivuvaikutuksia tule. Se on vain buranaa", hän sanoo. Pääni tykyttää sen verran, että suostun ottamaan riskin. "Jos kuolen, se on edelleen Taeyongin vika. Sovitaanko niin?" kysyn ja kulautan pillerin kurkusta alas. Jisung nyökyttelee lattian suuntaan.

Ei kestä kauaa, ennen kuin Yangyang astuu huoneeseen. "Noniin, ylös ja ulos!" hän kuuluttaa. Katsomme, sekä minä että Jisung, häntä yllättyneenä. "Minji nyt tuli lähtö. Vauhtia", hän sanoo. "Et sinä ole Xiaojun", sanon. Yangyang nauraa. "Totteletko vain niitä, joiden kanssa olet hengaillut?" hän kysyy. "Hän käski minun hakea sinut, että päästään heti menemään. Mutta voin minä hakea hänetkin, jos minun sanani ei riitä", hän jatkaa ja kohottaa kulmiaan. Pudistan päätäni. Minä luulin Yangyangia hiljaiseksi sen perusteella, mitä olen häntä kauempaa katsonut, mutta hän onkin harvinaisen suulas tapaus. Nousen ja yritän saada jalkani kantamaan. "Autanko?" Yangyang kysyy, muttei odota vastausta vaan ottaa minut käsikynkkään ja lähtee taluttamaan kohti uutta hullua tuntematonta.