Rude Boys

- 30 -

Kun herään, toiset ovat jo keittiössä. Taisin nukkua sikeästi, koska tuntuu, kuin olisin ihan vasta sulkenut silmäni, mutta oloni on kuitenkin huomattavasti virkeämpi. Venytän kireitä lihaksiani ja nousen sitten. Kävelen ulos huoneesta ja saan hyvän huomenen toivotukset kaikilta kolmelta. "Huomenta", vastaan hymyillen. "Paljonko kello on?" kysyn sitten. "Yli puolen päivän", Shotaro vastaa. "Nukuttiko?" Jaemin kysyy. Nyökkään ja istun pöytään toisten seuraan. Haluan nauttia jokaisesta hetkestä täällä, koska sitä ei koskaan tiedä, milloin joudun taas palaamaan kartanoon.

"Minji?" Sungchan sanoo saadakseen huomioni kun olen tunkemassa suuhuni jo kolmatta leipää. "Miten sinä olet viihtynyt mafian talossa?" hän kysyy, kun kohotan katseeni kuuntelemisen merkiksi. "No siinä ei hirvittävästi ole viihtymistä, kun asuu Taeyongin kanssa samassa huoneessa", vastaan. "Miten niin?" Sungchan ihmettelee. "Sehän on mukava tyyppi", hän sanoo. Pudistelen päätäni. "Ei ole", sanon ja näytän ranteitani, joista olen vain hetki sitten poistanut siteet. "Nämä on pienimmät arvet, mitä olen siltä saanut", sanon.

"Sillä miehellä on vissiin rankkaa", Shotaro sanoo katsoessaan käsiäni. "Sillä miehellä?" kysyn uskomatta korviani. "Entä minulla sitten. Sä et tiedä miten raskasta on olla sen tunteiden purkajana", sanon. "Varmasti sekin on raskasta, mutta Taeyong ei yleensä mene noin pitkälle. Sillä on jotain huonosti", Jaemin sanoo. "Taeyong? Taeyongilla on joku huonosti?! Eikö sua kiinnosta yhtään mitä se tekee mulle? Mulla on vittu sen kusipään takia enemmänkin kuin joku huonosti!" huudan. Minusta tuntuu yhtäkkiä petetyltä.

"Minji, kaikki ei pyöri sinun ympärillä. Minä kyllä suojelisin sinua vaikka Taeyongilta, mutta jos sillä on vaikeaa, minulla on oikeus olla huolissaan", Jaemin selittää, ja hänen äänensä tuntuu tavallista kovemmalta. "Ai suojelisit? Epäonnistuit siinä jo kauan sitten. Etkö sinä tiedä, että se raiskasi mut?" kysyn. Asian ääneen sanominen saa pitkään patoutuneet tunteet esiin, ja kyyneleet alkavat valua silmännurkista molemmille poskille. "Miten en tietäisi?" Jaemin kysyy. Hän katsoo minua kylmästi. Nyt minä näen ensimmäisen kerran sen Jaeminin, joka on osa mafiaa.

Hän tiesi. Hän tiesi koko ajan, mutta ei tehnyt mitään auttaakseen. Hän ei ikinä kysynyt miten voin, hän ei edes katsonut minuun. Hän oli kuin häntä ei kiinnostaisi pätkääkään, ennen kun Taeyong käski hänen viedä minut pois. Vaikka hän tiesi. Ja sitten hän väittää tykkäävänsä minusta. Onko kaikki valhetta? Kaikki hyvä, mitä Jaemin on tehnyt minulle? Jokainen eilisillan hetki, kun olin hänen kanssaan. "Oletko sinä valehdellut minulle kokoajan?" kysyn. 

"Tuo on naurettavaa", Jaemin sanoo melkein vihaisesti. "Mitä sinä oletat että olisin tehnyt? Joka kerta kun joku raiskaa jonkun, pitäisikö minun olla paikalla kertomassa, että minä muuten tiedän mitä sinulle tehtiin?" hän kysyy. "Sinä sanoit... Se mitä sanoit..." yritän, mutta Sungchanin ja Shotaron edessä en pysty jatkamaan lausettani loppuun. "Mutta eilen sinä sanoit..." sanon kyynelteni lomasta. "Ei mikään ole muuttunut eiliseen verrattuna", Jaemin vastaa ja pudistelee päätään. "Sinä vain et ymmärrä, että olen tuntenut Taeyongin paljon sinua pidempään."

"Joten olet sen puolella, vaikka se satuttaisi minua", kysyn. Jaemin painaa silmänsä kiinni ja vetää henkeä. "Minä en ole kenenkään puolella. Ymmärrätkö?" hän sanoo ja nousee seisomaan. Hän tuijottaa minua, ja koko turvallisuuden tunne, jonka hän on aina tuonut tullessaan on kuin ilmaa. "Minusta vain Taeyong on joutunut kokemaan pikkasen enemmän kuin sinä", hän sanoo tunteettomasti. Sitten hän kävelee sohvalle istumaan jättäen minut itkemään ruokapöytään. "Mikä vittu teillä kaikilla on?!" huudan.

"Olisi ilmeisesti pitänyt jättää kysymättä", Sungchan sanoo. "Noh... tuo oli kyllä odotettavissakin. Molemmat ajoivat eilen pitkän matkan tänne ja ovat varmasti huolissaan muista", Shotaro vastaa hänelle ja alkaa siivoamaan pöytää. Minä taas nousen pöydästä ja marssin rappusiin. En mene ovesta ulos, vaan jatkan seuraavat portaat ylös. Siellä työnnän ruosteisen palo-oven auki ja päädyn kattoterassille. Ulkona on yllättävän kylmä. Aurinko on peittynyt pilvien taa ja kova tuuli puhaltaa päälleni taivaalla harhailevia yksinäisiä vesipisaroita. Taitaa olla sadetta luvassa. Sehän sopii tunnelmaan.

Pyyhin kyneleet poskiltani ja katselen kaiteen yli pusikon takana näkyvälle tielle. Siellä ei aja yhtään autoa. Tämä ei taida olla alueen ainut hylätty tehdas, vaan ehkä koko kylä on ränsistynyt ja unohdettu. Tai ainakin melkein. Täällä asuu ainakin kaksi miestä omassa pienessä läävässään, joilla olemme nyt hetken kylässä. Sade yltyy, mutten anna sen haitata. Sen sijaan nostan kasvoni niin, että vesi pääsee vapaasti tippumaan sille ja huuhtomaan itkuni viimeisetkin rippeet.

Kuulen oven aukeavan ja kohta Shotaro ilmestyy viereeni. "Hei, sinun kannattaa tulla sisälle", hän sanoo. "Täällä vilustuu", hän jatkaa ja odottaa vastausta hetken turhaan. "Minä tiedän ettei mafian kanssa eläminen ole helppoa, mutta en oikein voi päästää sinua poiskaan. Voin kuitenkin vähän helpottaa oloasi, jos tulet mukaan", Shotaro sanoo lopulta. Hän saa mielenkiintoni heräämään, ja kohta löntystän hänen perässään pitkin käytävää kerrosta alempana.

Käytävän varrella on runsaasti ovia, mutta emme astu sisään yhdestäkään. Lopulta olemme kävelleet rakennuksen toiseen reunaan asti, jolloin viimein menemme johonkin huoneeseen. En todellakaan olisi osannut odottaa mitä huone sisältää. Sen sijaan, että siellä olisi jotain kauan sitten varastoitua roinaa, pölyttynyt toimisto tai mafian työhuone täynnä vaarallisia esineitä, minua odottaakin kaikkien tyttöjen unelma. Loputtomasti vaatteita, meikkejä, kasvojenhoitotuotteita ja hiustenlaittovälineitä. Olemme ehostushuoneessa, joka kuuluu ennemminkin suuren teatterin takahuoneistoon kuin mafian asuttamaan hylättyyn tehdasrakennukseen.

Seison hetken oven suussa suu ammollaan. "Onko... Voinko käyttää mitä vain?" kysyn. Shotaro nyökkää naurahtaen. Olen hetkessä unohtanut kaiken muun ja alkanut kokeilemaan kaiken maailman ihonhoitotuotteita. Jostain edessäni olevaan peiliin ilmestyy kuitenkin yhtäkkiä ventovieras nainen ja keskeyttää touhuni. "Hei", nainen tervehtii. "Ja anteeksi jos säikähdit. Tehdäänkö niin, että sinä et kerro nimeäsi enkä minä omaani. On ehkä parempi, ettei tunneta nimeltä", hän sanoo. Se hieman hämmentää minua, mutta tyydyn nyökkäämään.

Nainen houkuttelee minut puoliväkisin leikkaamaan ja blondaamaan hiukseni. Sitten hän loihtii kasvoilleni meikin, jollaista minulla ei koskaan enne ole ollut. Osin siitä syystä, etten ole koskaan ollut kovin kinnostunut meikkaamisesta, eikä ole jaksanut vaivautua harjoittelemaan. "Tämä oli vasta testikerta", nainen sanoo. "Huomenna teen kasvosi uudestaan, jos sopii." Nyökkään. "Lähdenkö minä huomenna?" kysyn, mutta nainen pudistelee päätään. "Minulle ei kerrota mitään. Etkä kerro sinäkään. Lähdet jos lähdet, jos et niin jäät. Äläkä kerro minne olisit lähdössä", hän sanoo. Sitten hän kumartaa hieman ja katoaa takaisin sinne mistä tulikin.

"Loistavaa!" Shotaro sanoo tullessaan huoneeseen. En huomannut hänen lähteneen huoneesta, mutta toisaalta en kyllä häneen paljoa kiinnittänytkään huomiota. "Kuka se nainen on?" kysyn. "Sinun ei tarvitse tietää. Eikä hänen tarvitse tietää kuka sinä olet. Hän tekee töitä sillä ehdolla, ettei tiedä mitään, emmekä me tiedä hänestä mitään. Minäkin tiedän vain sen, että hän on luotettava. Sen vain tiedän, että Taeyong on lähettänyt sen tänne", Shotaro sanoo olkiaan kohauttaen.