Rude Boys

- 38 -

Jaemin ajaa ja minä istun Taeyongin kanssa takapenkillä. Olemme olleet hiljaa siitä lähtien, kun astuimme autoon. Taeyong selaa puhelintaan ja Jaemin ajaa mittarin mukaan sataakolmeakymppiä yön ajaksi hiljentynyttä valtatietä. Kumarrun kohti auton etuosaa kun tummat valojen täplittämät maisemat alkavat kyllästyttää. "Sinä huijasit minua", sanon Jaeminille hieman tympäätyneen kuuloisesti. Hän ei vastaa vaan katsoo minua taustapeilistä ilmeettömästi.

"Esititkö sinä ihan tahallaan, että sinäkin aiot kuulustella minua?" kysyn äkäisemmin. Taeyong nostaa katseensa puhelimestaan. "Mitä sinä sanoit niille?" Taeyong kysyy eikä anna Jaeminin puhua. "Minulla on kyllä muistiinpanot, mutta en ole vielä lukenut niitä", hän jatkaa. "Kerroin kaiken. Jopa Busanista ja siitä salaisesta naisesta siellä", vastaan. "Että ne tietäisi kaikki heikot kohtasi. Siksi minä olen näin hyvässä kunnossa", jatkan.

Taeyong katsoo minua hetken silmät isolla, mutta rentoutuu sitten. "Aivan kuin. Sinä valehtelit Kris Wullekin päin naamaa, vaikka minä lukitsin sinut samaan tyrmään sen kanssa", hän sanoo ja hymyilee. "Et ikinä menisi puhumaan koko EXOn kuullen", hän lisää päätään pudistaen. Mulkoilen häntä ja nojaan pääni ikkunaan. "Silloin se oli pahinta mitä olet minulle tehnyt. Vanginnut tyrmään, se ei satuta ketään. Sitäpaitsi EXO ainakin osaa kohdella vieraita paremmin kuin sinä", vastaan.

Taeyong vain istuu hiljaa, joten päätän jatkaa ennen kuin tunnen oloni epämukavaksi hänen painostavan katseensa alla. "Minä en ollut missään tyrmässä vaan tavallisessa huoneessa kun heräsin. Ja minulta ei vuodatettu pisaaraakaan verta, toisin kuin Kris Wulta. Se oli juuri ja juuri hengissä, kun toit sen kuulusteltavaksi", sanon hampaideni välistä. Vaikka olen toisaalta helpottunut, että minut haettiin pois EXOn kynsistä, olisi varmaan ollut kaikkien kannalta parempi antaa minun olla.

"Tiedätkö mitä, sinä jätit muutaman seikan huomioimatta. EXOlla tuskin on mitään syytä olla vihainen, toisin kuin minulla oli. Lisäksi Wu oli mies. Edes minä en satuta naisia", Taeyong sanoo melkein närkästyneesti. "Anteeksi mitä? Mikä minä sitten sinun silmissä olen?" kysyn uskomatta korviani. Tuoko muka ei satuta naisia? Kaikkea kanssa!

"Milloin minä satutin sinua, kun nappasin sinut ensimmäisen kerran?" hän kysyy. "En yhtä ainutta kertaa", hän sanoo. Yritän muistella useamman kuukauden takaisia tapahtumia, mutten saa päähäni yhtään kertaa, jolloin Taeyong olisi käyttänyt väkivaltaa minua kohtaan. Hän pelasi tunteillani, hän yritti myrkyttää minut, hän huusi minulle, mutta ei satuttanut oikeasti. "Yhden kerran", sanon, kun kipeä muisto kaivaa tiensä esiin. 

Taeyong näyttää itsekin hämmentyneeltä. "Mitä tarkoitat?" hän kysyy. "Xiaojun", sanon. Vaikka nykykäsitykseni hänestä on hieman erilainen, väreet kulkevat ihollani. Hetken pystyn jopa tuntemaan hänen kosketuksensa ja jo kauan sitten parantuneet haavat. Taeyong  hymähtää. "Se en tietääkseni ollut minä, jos Xiaojun teki jotain", hän sanoo. "Viimeksi sanoit, että se oli nimen omaan sinun vika. Että sinä satutit minua typerän mafialaisesi avulla", sanon. Vaivoin haudatun muiston palautuminen saa minut melkein vihaiseksi.

"Entä toisella kerralla? Kun hain sinut Suomesta, monestiko olen satuttanut sinua?" Taeyong kysyy. "Tuo on tyhmin kysymys ikinä. Ensimmäisestä päivästä lähtien", sanon. Näytän hänelle käsiäni. "Minun ranteet oli verillä, ja unohditko tämänkin?" sanon osoittaen sidettä kyynärtaipeen yläpuolella. "Sinä itse revit ranteesi auki. Mutta tuosta...", Taeyong sanoo ja koskettaa sidettä. "Minun on varmaan otettava vastuu. Yhden kerran koko aikana olen oikeasti satuttanut sinua. Eikö ole uskomatonta?" Taeyong sanoo.

En tiedä, mitä tuo mies ajaa takaa, mutta hänen täytyy joka tapauksessa olla järjiltään. "Tiesitkö, että henkinen kipu on fyysistä pahempaa. Henkinen kipu ei hellitä, vaikka haavat paranee. Ja sinä satutat minua koko ajan. Aina, kun näen sinut. Aina, vaikken näkisikään. Minusta tuntuu, kuin pitäisit päätäni veden alla ja annat minun hengittää niin, että juuri ja juuri jään vielä kitumaan", sanon. En näe enää autoa. Näen veden, joka virtaa kasvoillani, kun yritän haukkoa ilmaa. Jostain syystä Taeyong pyyhkii peukalollaan vettä poskeltani.

Auto hidastaa ja pysähtyy sitten tien reunaan. "Pitääkö minun jäädä kävelemään? Vai joko te lopetitte?" Jaemin kysyy. "En oikeasti kestä teidän kanssa koko matkaa", hän sanoo. "Turpa kiinni Jaemin", sanon. "Mitä sinä hidastelet? Minä haluan nukkumaan", jatkan. Varon vilkaisemastakaan Taeyongia, joka taas on naulinnut katseensa minuun. "Siinäs kuulit. Kaasu pohjaan kuin olisi jo", Taeyong sanoo. Jaemin tekee työtä käskettyä.

Loppumatkan olemme hiljaa. Minä katson ikkunasta pihalle ja kuuntelen auton tasaista hyrinää. Heijastuksesta näen Taeyongin taas katsovan puhelintaan, aivan kuin siellä olisi jotain arvokasta. Muistelen viimeaikojen tapahtumia ja joku kaikessa häiritsee minua. Kuin jotain puuttuisi, tai joku olisi pielessä. Käyn kaiken läpi uudestaan ja uudestaan, siitä lähtien kun menimme Jaeminin kanssa takaisin Seouliin. Silti en saa kiinni siitä jostakin, joka jäytää alitajuntaani.

Olemme yllättävän nopeasti takaisin Taeyongin talolla. Kömmin autosta väsyneenä ja seuraan toisia hissiin. "Pidetään huomenna kokous puolilta päivin", Taeyong sanoo Jaeminille. "Ilmoita kaikille", hän käskee. Jaemin nyökkää ja poistuu sitten ensimmäiseen kerrokseen. "Mites se tyttö?" hän kysyy. Taeyong nostaa kätensä otsalleen. "Ai niin. Minä huolehdin siitä", hän sanoo."Sinä menet huoneeseeni", Taeyong sanoo minulle. "Onko selvä?" Hän painaa hissin kolmannen kerroksen nappia ja astuu ulos ennen kuin ovet sulkeutuvat. 

Minä jään yksin. Kuka tyttö? En jää odottamaan, vaan painan kakkoskerroksen painiketta, jotta voin jättäytyä siinä pois. Jos täällä on joku muukin, joku toinen tyttö minun lisäkseni, aion etsiä hänet käsiini. Minulla on tuuri, kun en törmää keneenkään juostessani rappukäytävään. Niitä on turvallisempaa käyttää, kuin hissiä, jos en aio jäädä kinni.

Räpyttelen silmiäni yrittäessäni tottua hämärään. Olen juuri aikeissa laskeutua portaita, kun ovi aukeaa alapuolellani. Rappusissa on nyt joku muukin. Jos hän kuulee minut tai lähtee kiipeämään ylöspäin, olen kusessa. Onnekseni hän on matkalla kellariin. Laskeudun aivan seinän viereen, ettei hän vain näkisi minua, jos sattuisi vilkaisemaan ylöspäin. Sitten tajuan, että hän on Taeyong. Tyttö on samassa kellarissa, missä minäkin vietin ensimmäisen yöni täällä.

Kuljen porras portaalta alas, kunnes pääsen kellariin saakka. Huomaan pienen vankihuoneen oven olevan auki, joten hiivin lähemmäs, jotta kuulen paremmin. "...joten ajattelin hoidella sinut nopeasti alta pois", Taeyong sanoo tylysti. "Älkää, älkää! Olkaa kiltti! Minä lupaan olla hiljaa, kukaan ei saa koskaan tietää mitään! Minä rukoilen teitä. Päästäkää minut!" tyttö itkee. Eikä kuka tahansa tyttö, vaan No Hanbyeol. Minun paras ystäväni.

Astun ovelle. Taeyong seisoo selin minuun, ja Hanbyeol on polvillaan maassa pelosta täristen. "Miksi puutut asioihin, jos sitten olet noin raukkamainen?" Taeyong kysyy äkäisen kuuloisesti. Aivan, kuin Hanbyeolin heikkous ärsyttäisi häntä. "Jos yrität jotain, sinun pitäisi tietää mihin ryhdyt eikä katua ja märistä sitten armahdusta. Vitun paskahousu! Eikö kukaan kertonut, että tuollaisen hyödyttömän likan on turha pitää odotuksia kovin korkealla?"

"Ja tiedoksesi, täällä tommosia sanotaan likoiks. Itkeviä pikkutyttöjä, jotka ei osaa aikuistua pakottamallakaan." Muistan yhtäkkiä Yutan sanat joistain liian kauan sitten tapahtuneesta tilanteesta. Ja että Taeyong vihaa likkoja. Hanbyeol näyttää pienemmältä, kuin tiesin olevan mahdollista. Hän puree huultaan niin, että se on jo verillä. En ole ikinä nähnyt ketään noin peloissaan. 

"Lopeta!" huudan Taeyongille. "Ja päästä se. Nyt!" Taeyong kääntyy katsomaan minua hämmentyneenä. "Mitä sinä täällä teet?" hän kysyy. "Sinun piti mennä nukkumaan." En vastaa vaan kävelen suoraan hänen eteensä. "Minä sanoin, että päästä se", sanon. En pysty enää hillitsemään itseäni. Sen lisäksi, että joudun näkemään Hanbyoelin tässä tilanteessa, taisin juuri tajuta, mitä alitajunta on yrittänyt minulle sanoa. Ja se saa minut suunniltani.