Rude Boys

- 47 -

Seuraan Taeyongia Markin työhuoneeseen. "Haluatko pihalle?" Taeyong kysyy herättäen pöydällä torkkuvan miehen. "Ai häh? Joo", Mark vastaa ilmeisen pihalla jo valmiiksi. "Minne?" hän kysyy. "Jenon tilalle. Ole siihen yhteydessä, kun haluat vaihtaa. Sitä taitaa jo vähän väsyttää, mutta ilmeisesti sinuakin. Ota vaikka parin tunnin unet ja vaihda sitten. Tai miten lystäät", Taeyong sanoo. Mark kurtistaa kulmiaan. "Nyt oli kyllä maailman historian löysimmät ohjeet. Mutta selvä homma", hän sanoo.

Taeyong pyytää Suhon lahjoittamat kirjeet ja Mark kaivaa ne pöydän laatikosta. Sitten menemme Taeyongin huoneeseen tarkoituksena nukkua, mutta emme ehdi kauaa valmistautumaan, kun Taeyong saa jo muuta mieleensä. "Itseasiassa, minulla oli muutakin näytettävää", hän sanoo. Huokaisen ja vedän sukat takaisin jalkaan, jotka olin jo ehtinyt potkia lattialle. "Melkein unohdin", Taeyong sanoo ja johdattaa minut sitten alakertaan. Tällä kertaa menemme ulos etuovesta.

Taeyong avaa piharakennuksen oven. Sen, missä minä jo kerran olen käynytkin. Taeyong käy päästämässä koirat sillä välin, kun minä istuudun sohvalle. Se on pehmeämpi kuin muistelin. Sitten kuulen jo kynsien raavintaa lattiaa vasten. Isä- ja äitikoirat Eodum ja Haneul tulevat ensimmäisenä, mutta niitä seuraa enää vain yksi pennuista. Vaikka se on kasvanut paljon viime näkemästä, tunnistan sen hieman normaalia lyhyemmästä kuonosta, joka näyttää jääneen pieneen irvistykseen. Silti pentu näyttää energiseltä ja oikein onnelliselta.

"Missä muut on?" kysyn. "Myin ne", Taeyong vastaa. Naurahtan. "Ai mafian pomo myy koiranpentuja?" kysyn virnistäen. "Entä tämä?" kysyn ja rapsutan viimeistä pentua korvan takaa. "Ajattelin että pitäisit siitä", Taeyong vastaa. "Alun perin sinun piti nimetä se, mutta en mahtanut mitään. Siitä tuli nyt Saja. Näyttääkin ihan leijonalta kuin irvistää noin", hän jatkaa. Saja, leijona. Nimi on todella suloinen, ja kieltämättä sopii pennulle. "Haluatko sen?" Taeyong kysyy. Aikooko hän todella lahoittaa sen minulle? En pysty pidättelemään hymyä. "Oikeasti?" kysyn ja mies nyökkää.

"Miksi sinä saat vuorotellen minut rakastumaan sinuun ja vuorotellen vihaamaan sinua?" kysyn. "Minä olen sanonut jo. Koska minä rakastan sinua. Ja koska minulla ei ole kokemusta siitä, en ole vielä kovin hyvä. Ja vaikka minä yritän parhaani, onnistun vain hämmentymään uudestaan ja uudestaan, miksi tunnen näin. Miksi ajattelen näin, miksi tunnen koko kehoni vieraalta, kun puhut minulle, katsot minua tai olet edes samassa huoneessa kuin minä. Välillä tulen toimeen sen kanssa, välillä tappelen vastaan, mutta epäonnistun ja sitten vihaan itseäni", Taeyong sanoo ja kävelee hitaasti eteeni.

"Ja sitten oli vielä se yksi kerta... Tiesin, että se on väärin jo, kun sain siitä ajatuksen. Valmistauduin uskotellen itselleni, että pääsen siitä yli jos olen muka tekevinäni niin, mutta en pystynyt estämään itseäni. Tein mitä halusin, eikä auttanut vaikka järki huusi minua lopettamaan. Minä olin tottunut ottamaan sen mitä haluan, etkä sinä ollut kuin joku typerä tyttö. Typerä tyttö josta satuin vain pitämään hitosti", Taeyong sanoo. 

On hetken hiljaista. "Kun sanot sen noin... Ei se muisto siitä yhtään paremmaksi muutu, mutta vaikutat viattomalta, et niin pahalta. En tosin vieläkän aioa antaa sitä anteeksi", Minji sanoo. "En aio pyytää anteeksi. Saat vihata minua siitä ihan loppuun asti" Taeyong sanoo. "En minä halua vihata sinua. Ainakaan tänään", vastaan. Nostan käteni miehen poskelle. On ihmeellistä, että minä voin tehdä mieheen sellaisen vaikutuksen. Pelottavalta mafian pomolta menee pasmat sekaisin, eikä minun tarvitse kuin hengittää. 

Nousen varpailleni ja suutelen miestä nopeasti. Taeyong katsoo minua, kuin olisin tehnyt jotain tuhmaa. Hymyilen ja suutelen häntä uudestaan, mutta kun peräännyn, Taeyong vetää minut takaisin ja painaa huulensa omilleni. Hän pitää minut itseään vasten, eikä anna minun enää perääntyä. Enkä haluaisikaan. Miehen vahvassa otteessa tunnen olevani maailman parhaimmassa paikassa.

"Sinä todella haluat koetella onneasi?" Taeyong kysyy matalalla äänellä, joka saa perhoset lepattamaan vatsassani. "Vielä kaiken tämän jälkeen?" hän kuiskaa ja suutelee minua uudestaan. Sitten hän katsoo minua silmiin hyvin läheltä, kuin odottaisi vastausta. "Minä haluan sinut", sanon hänelle. Hän naurahtaa hiljaa. "Sinä tiedät, etten pysty hillitsemään itseäni", hän sanoo. "Minä raiskasin sinut", hän jatkaa. "Minä... olen valmis elämään sen kanssa", vastaan. "Olethan sinä sentään mafian pomo. Sinun kuuluukin olla vaarallinen ja pelottava", jatkan.

Taeyong virnistää. "Sitäkö sinä haluat?" hän kysyy. En ehdi sanoa mitään, kun hän on jo vienyt minut mukanaan toiseen huoneeseen. Siellä on suuri sänky, jolle hän laskee minut hellästi. Vedän hänen kasvonsa lähemmäs uuteen suudelmaan, mutta hän pysähtyy muutaman sentin päähän. "Oletko varma?" hän kysyy. "Oletko aivan varma, että haluat jatkaa?" Nyökkään, mutta Taeyong ei liiku. "Olen varma. Haluatko kirjallisena?" sanon. Hymyillen hän antaa minun vetää itsensä taas uuteen suudelmaan.

Hiljainen vinkuna saa minut havahtumaan unesta. Minulla menee hetki paikantaa itseni, mutta sitten muistan kaiken. Hymyilen onnellisena ja katson herättäjääni silmiin. "Huomenta, Saja", sanon ja kurotun silittämään pentua pään päältä. Taeyong on kietonut kätensä ympärilleni ja vetää minua lähemmäs itseään, aivan kuin haluisi pitää minut kokonaan itsellään. "Nukuitko hyvin?" hän kuiskaa niskaani ja saa väreet kulkemaan selkääni pitkin. "Nukuin", vastaan. "Sitten meillä on tekemistä", hän sanoo ja nousee istumaan.

Olisin halunnut jäädä siihen loppupäiväksi, mutta pakottaudun nousemaan. "Ne Taeilin kirjeet", muistan. "Niin ja koko ukko. Se on poliisilla kiinniotettuna ja vapautetaan tänään. Laitan miehet hakemaan sen ennen, kuin se ehtii kadota", Taeyong vastaa. "Tule sitten kun jaksat. Minun pitää jo mennä", hän jatkaa ja lähtee. Minulle tulee yhtäkkiä surullinen olo. Olisin halunnut mennä sisälle hänen kanssaan. Olisin halunnut nähdä hänen käskevän muita mafian jäseniä ja sen jälkeen lukea kirjeitä yhdessä. Olen kuitenkin jo yksin.

Pukeudun ja lähden ulos. Jään seisomaan kuitenkin piharakennuksen eteen. Nyt voisin lähteä. Taeyongilla kestäisi pitkään tajuta se. Voisin juosta metsään, sieltä tielle ja lopulta jonnekin missä on enemmän liikennettä. Joku antaisi minulle kyydin keskustaan. Tällä kertaa en tekisi sitä virhettä, että menisin vanhempieni luo. Menisin suoraan poliisiasemalle. He uskoisivat minua. Minulla on arpia todistusaineistona, aivan kuin pari katoamisilmoitusta ei jo riittäisi. Katson metsää hetken ja lähden sitten kävelemään kohti taloa. 

En löydä Taeyongia mistään. Hän ei ole huoneessaan, eikä työhuonessaan. Kierrän läpi talon kaikki sosiaalitilat ja kokoushuoneet, mutta häntä ei näy. Tyydyn palaamaan hänen huoneeseensa. Hetken kuluttua löydän itseni Taeyongin pienestä kirjastonurkkauksesta. Löydän käsiini joitakin hyviä kirjoja ja selailen niiden lehtiä yrittäen muistaa mitä missäkin tapahtui. Täytyy varmaan ottaa joskus jotain luettavaksi.

Ovi käy. Olen jo hyppäämässä hyllyjen takaa kysymään, missä Taeyong on mennyt, kun huomaan, ettei hän ole yksin. "Minä luulin, että haluat pysyä ulkona tästä", Taeyong sanoo. "Niin minä aionkin", nainen vastaa. "No miksi vitussa sinä sitten olet täällä nyt?" Taeyong kysyy hieman kärttyisästi. "Älä kiroile lapsen kuullen", nainen kivahtaa. Kurkistan piilostani, ja näen Taeyongin nostavan nuoren pojan syliinsä. "Anteeksi. En sano enää noin", hän sanoo.

Pidätän hengitystä. Tuo nainen... Hän oli Busanissa. Hän blondasi hiukseni, ja meikkasi minut ennen, kuin lähdin Shotaron ja Sungchanin luota hylätyltä tehtaalta. "Onko ollut vaikeaa, kun vanhemmat eivät asu yhdessä?" Taeyong kysyy pojalta. Lapsi ei sano mitään, kohauttaa vain olkiaan. Suljen silmäni. Onko Taeyong lapsen isä? En mahda itselleni mitään, vaan tunnen vihan, katkeruuden ja pettymyksen polttavan suonissani. Veri kohisee korvissani, mutta kohta erotan askelia. Avaan silmät ja kohtaan yllättyneen pojan suurelle avatut silmät. "Äiti täällä on joku!" poika huutaa.