Rude Boys

- 8 -

Xiaojun painaa kaikkein alinta nappia. Sitä, jota kuuluu painaa hätätilanteissa. Hissi lähtee kuitenkin alaspäin. Ohitamme toisen ja ensimmäisen kerroksen ja pysähdymme niiden alle. Ovi aukeaa pieneen aulaan, josta lähtee käytävät molempiin suuntiin. Luulin, että pieni tila, johon pääsee rappusia pitkin olisi talon ainoa kellari. Xiaojun vie minut yhteen huoneeseen, jossa on taisteluharjoituksiin kuuluva nukke, pari ampumarataa sekä katosta ja seinästä roikkuvia ketjuja, joille en edes halua tietää tarkoitusta.

Katson pelokkaana Xiaojunia, joka on taas jostain repäissyt saman veitsen, mitä ensimmäisellä tapaamisellamme. "Nyt meillä on sitä aikaa, mitä halusin", hän nauraa. "Eikä kukaan huomaa, että sä puutut", hän jatkaa. "Tai varsinkaan, että mä puutun. Eikä täältä ihan ensimmäisenä etitä", hän sanoo. Hitaasti hän lähtee minua kohti. Tiedän, että minun kuuluisi juosta, mutta en halua antaa hänelle sitä iloa. Tiedän nimittäin senkin, että hän haluaa minun juoksevan. Hän haluaa saalistaa minut, osoittaa heikkouteni häntä vastaan.

"Sä oot heti valmis?" hän kysyy ja tulee ihan lähelle. "Tää saattaa sattua", hän sanoo ja viiltää nopeasti käsivarteeni. Henkäisen, kun kipu lävistää käteni kyynärpään yläpuolelta. "Haluutko lisää?" hän kysyy ja huitaisee tällä kertaa ylemmäs. Väistän, eikä lyönti onneksi osu. Tosin, se näyttää innostaneen Xiaojunia entisestään. Hän naurahtaa epämiellyttävästi ja huitaisee taas minua kohti. Pakenemisvaisto käskee minun juosta, mutta tiedän sen olevan väärä valinta. 

Seuraava lyönti osuu poskeeni. Kiljaisen ja otan vihdoin jalat alle. Juoksen kohti huoneen toista päätä, mutten näe mitään pakoreittiä. Hädissäni katson taaksepäin, mutta pystyn huokaisemaan. Xiaojun ei ole lähtenyt perääni. Menen jämäkän oranssin nuken taakse ja nojaan siihen. Pystyn piiloutumaan sinne, jos hän aikoo heittää minua. Katson kättäni. Haava ei ole kovin syvä, mutta siitä tulee silti verta. Poskeani kirvelee, mutta yritän olla välittämättä ja keskittyä edessä olevaan vaaraan.

"Aiotko jäädä sinne piiloon, likka?" mies huutaa. Hän kävelee nyt minua kohti, mutta huomaan hänen hoipertelevan hieman. Hän on pahemmassa humalassa kun tajusin. Se voi olla myös ainoa mahdollisuuteni paeta häntä. Hyödyntämällä hänen kömpelyyttään. Siirryn nuken toiselle puolelle, että voin kohta paeta sen takaa käytävää karkuun. Yritän rauhoittaa itseäni laskemalla Xiaojunin askeleita minua kohti. Vielä kymmenen, ajattelen.

Kolme, kaksi, yksi... Lähden juoksuun. En tiedä mitä tapahtuu, mutta kohta tajuan makaavani lattialla mahalleen. Xiaojun pitää minut tiukasti maata vasten. Hän oli ilmeisesti toimintakykyisempi, mitä antoi ymmärtää. "Ootit pikkasen liian pitkään", hän sanoo ja hakkaa pääni betonilattiaan. Näen salamoita. "Mutta mikäs siinä", mies jatkaa. Tunnen puukon selälläni paidan läpi. "Ei se mua haittaa", hän sanoo, ja kuulen repeävän äänen. Sitten tunnen, että selkäni on paljas. Xiaojun on vetänyt puukolla paitani rikki.

Yritän pitää paidastani kiinni, mutta Xiaojun pakottaa minut selälleen ja repii paitani pois. "Minne menisin ensin?" mies kysyy ja kuljettaa käsiään paljaalla ihollani. "Lopeta!" huudan hänelle itku kurkussa ja yritän päästä pois. Yritykseni keskeytyy kuitenkin heti, kun Xiaojun huitaisee minua uudelleen puukolla. Tällä kertaa veri alkaa valua kyljestäni lattialle. Minuun sattuu ja paljon. Kyyneleet virtaavat, kun otan vastaan uusia lyöntejä, tällä kertaa ilman puukkoa. "Itke lapsi!" mies huutaa. "Rukoile ja anele mua lopettamaan!" hän huutaa ja nauraa.

Minusta tuntuu, että olen monta tuntia miehen rääkättävänä. Eikö tämä koskaan lopu? Olen nyt täysin alasti, kivuissa, täynnä mustelmia ja vertavuotavia haavoja jossain kellarissa. Olen polvillani lattialla, yrittäen peittää itseäni käsillä. Mies edessäni seisoo, odottaa että nostaisin katseeni. Tuijotan hänen kenkiään toivoen, että hän vain katoaisi edestäni. "Katso tänne, niin olen hellempi", mies sanoo kärsimättömänä, melkein vihaisena. Hän on juuri ottamassa askelta eteen, kun kuulen aseen laukeavan.

Katson ylös, ja näen Xiaojunin jähmettyneen paikalleen. Hänen verinen korvakorunsa tipahtaa lattialle. Joku on ampunut häntä takaa päin. Joku, joka lähestyy nopeasti häntä takaa minulle näkymättömissä. Miehet kaatuvat maahan, niin, että Xiaojun jää alle. "Vitun! Paska! Kasa!" Taeyong huutaa samaa tahtia hakatessaan miestä kasvoihin aseen perällä. Kun Xiaojun ei enää pysty nousemaan, Taeyong potkii häntä mahaan ja kylkeen, kunnes mies ei enää huuda ja nytki tuskissaan. Sitten hän kääntyy minun puoleeni.

Hänen kasvonsa ovat raivosta vääristyneet, ja hän näyttää vaarallisemmalta, kuin koskaan. "Minji!" hän sanoo ja tulee luokseni. "Nouse!" hän käskee, mutta minusta tuntuu, kuin olisin jähmettynyt siihen. Olen kykenemätön puhumaan, saati liikkumaan. "Minji, nouse nyt", Taeyong sanoo ystävällisemmin ja vetää minut ylös. Hän tukee minua, kunnes jalkani kantavat. Sitten hän halaa minua, välittämättä verestä, joka tahrii hänen paitansa. Hän vain halaa minua pitkään ja keinuttaa minua itseään vasten.

"Saat itkeä", hän kuiskaa. "Mä oon niin pahoillani", hän sanoo. Varovasti hän silittää selkääni. "Minji, tota ei tapahu enää koskaan", hän jatkaa rauhoittelua. En pysty kuin tuijottamaan eteeni, tuntematta enää kipua. Ainoastaan Xiaojunin kädet kaikkialla. Kuulen hänen inhottavat puheensa ja epämiellyttävän naurun, kun hän saa minut huutamaan ja itkemään. "Älä ajattele sitä", Taeyong sanoo. "Se on ohi nyt." Hän nojautuu taaksepäin ja katsoo minua silmiin. Hän ei yritä hymyillä. En voisi olla kiitollisempi hänelle.

Taeyong ottaa paitansa pois ja pukee sen minulle. Annan hänen tehdä niin. Sitten hän hakee housuni maasta ja auttaa ne minulle. "Mennään minun huoneeseen", hän sanoo ja lähtee viemään minua hissille jättäen Xiaojunin yksin tajuttomana lattialle makaamaan. Taeyong puhuu minulle koko hissimatkan kolme kerrosta ylöspäin. Hän todennäköisesti yrittää pitää ajatukseni muualla. En osaa sanoa, onko siitä mitään hyötyä.

Huoneessa Taeyong ohjaa minut kylpyhuoneeseen. "Peseydy", hän sanoo. Katson häntä, enkä ota askeltakaan suihkua kohti. "Se kirvelee, mutta olosi on varmasti parempi sen jälkeen", hän sanoo. Pudistan päätäni ja painan kasvot käsiini. Taeyong istuu lattialle ja nojaa seinään. "Minä odotan tässä. Ettet vain saa vääriä päähänpistoja", hän sanoo. En aio käydä suihkussa niin, että mies katsoo vierestä. "Minä olen jo nähnyt sinut alasti", Taeyong sanoo ystävällisesti virnistäen, kun seison edelleen keskellä lattiaa. "Mutta lupaan olla kattomatta", hän jatkaa ja kääntää päänsä taakse, silmät kiinni.

Pidän häntä silmällä koko suihkuni ajan. Säädän veden kuumalle ja löydän yllätyksekseni kotona käyttämääni shampoota muiden seasta. Sekin on todennäköisesti tarkkailuryhmän ansiota. Pesen hiukseni kahdesti ja jään sitten seisomaan sateeseen. Koko ajan Taeyong vain istuu liikkumatta, silmät kiinni. Lopulta tuntuu, kuin ihoni olisi tulessa jokaisen haavan kohdalta, enkä enää pysty seisomaan vedessä. Sammutan hanan ja katson kun Taeyong nousee, kävelee hakemaan hyllystä puhtaan pyyhkeen. Takaisin hän tulee vilkaisemattakaan silmistäni alaspäin ja antaa pyyhkeen minulle.

"Kiitos", sanon. Kiedon ihanan pehmeän, valtavan pyyhkeen suojakseni. Nyt Taeyong hymyilee, ja minun täytyy katsoa muualle. Tuntuu, kuin minä en hymyilisi enää ikinä. Menemme vaatehuoneeseen, jossa on hyllyittäin naisten vaatteita. Katson niitä epäileväisenä. "Kenen nämä on?" kysyn. "Sinun", Taeyong vastaa. Katson vaatteita uudestaan. Ne ovat kaikki uusia, täysin käyttämättömiä. "Saat käyttää mitä vain", hän sanoo. Valitsen paksusti topatut urheiluliivit, suuren hupparin ja collarit. Mahdollisimman peittävät vaatteet tuntuvat ainoilta, joita haluan enää käyttää.