Rude Boys

- 29 -

Juttelemme illan, niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Aivan kuin emme olisi lähteneet kiireellä jostain Seoulin laitamilta aivan maan toiseen päähän sillä välin, kun toiset ammuskelevat poliiseja vastaan. Haluaisin tietää, mitä siellä tapahtuu, mutta en uskalla kysyä, vaikka Jaemin on taatusti perillä asioista. Olen edelleen väsynyt monen tunnin ajon jäljiltä, mutta olen silti paljon paremmalla tuulella. Ja kaiken lisäksi tuntuu mukavalta olla taas Jaeminin kanssa.

"Meillä muuten on vain kolme huonetta", Sungchan sanoo vilkaistuaan kelloa, joka näyttää melkein kahtatoista illalla. "Mutta voidaan vaikka olla Shotaron kanssa samassa, niin voitte saada omat...", hän sanoo, mutta Jaemin keskeyttää hänet. "Minä menen Minjin kanssa", hän sanoo. Katson häntä kysyvästi ja Shotaro kohottaa kulmiaan. "Että pystyn pitämään sitä silmällä. Minji on joutunut kokemaan kaikenlaista", hän selittää. "Etkös olekin?" hän kysyy vielä minulta ja taputtaa päätäni kevyesti. 

Meille näytetään huone, ja sen lattialle tuodaan ylimääräinen patja, jolla Jaemin tarjoutuu nukkumaan jättäen minulle sängyn. Menen siihen makaamaan, mutta minua ei väsytäkään enää. Jaemin on puhelimessa huoneen nurkassa, mutta oikeastaan langan toisessa päässä oleva huolehtii puhumisesta, ja Jaemin vain vastailee lyhyesti jotain epämääräistä. Joko aihe on salainen, eikä sovi puhuttavaksi kaikkien ymmärtämällä kielellä, tai sitten hän on vain tottunut tekemään niin, elettyään riittävän kauan mafian kanssa ja käytyään sen kanssa keskusteluja puhelimen välityksellä.

"Tietääkö Taeyong?" kysyn, kun hän lopettaa puhelun hyvästelemättä. "Mitä tietääkö?" hän kysyy. "Että sinä vapautit minut?" Jaemin huokaisee. "Yleensä salaisuuksia ei puhuta ääneen", hän sanoo ja istuu sängyn reunalle. "Mutta luulen että tietää. Hän esittää, ettei tiedä, mutta hän ei ole tyhmä", Jaemin jatkaa. Heitän peiton päältäni ja nousen itsekin istumaan. "Mitä sinä sitten sanoit sille?" kysyn. "Minulla oli toinenkin salattava asia takataskussa. Jos haluaa peitellä jotain, pitää olla joku toinekin, jonka voi tarpeen tullen paljastaa, jotta voi jatkaa salailua toisen huomaamatta", Jaemin kertoo. "Minä kerroin, että suutelin sinua", hän sanoo pienen tauon jälkeen.

"Muuten, miksi sinä teit niin silloin?" kysyn. "Niin kun jo sanoin, se oli osa suunnitelmaa. Minun on helpompi valehdella ja olla jäämättä kiinni, jos minulla on kaksi juttua, joita salaan, mutta joista toisen voin kertoa", Jaemin vastaa, ja se käy järkeen. "Mutta voisin kyllä tehdä sen uudestaankin, jos vain haluat", hän jatkaa silmät suurina, kulmat hieman koholla ja huulillaan hymyntapainen. "Miksi?" kysyn. "Miksi?" Jaemin toistaa. "Minua hieman hämmästyttää, miten noin fiksu ihminen voi olla joissain asioissa noin tyhmä", hän sanoo. En tiedä mitä sanoisin, joten jään tuijottamaan häntä hämmentyneenä.

"Koska minä tykkään sinusta", Jaemin sanoo, kun hiljaisuus on venynyt riittävästi. "Mitä?" kysyn uskomatta sanaakaan. "Että minä tykkään sinusta", Jaemin sanoo uudestaan. Pudistelen päätäni. "Etkä tykkää." Jaemin nostaa turhautuneena kätensä otsalleen. "Kim Minji! Hitto sinun kanssas! Onko se niin vaikea käsittää? Miksi minä muuten uhraisin itseni ja pettäisin mafiani jonkun tytön takia? Minä tykkään sinusta ja sillä selvä!" Jaemin huutaa niin, että se varmaan kuuluu toisiin huoneisiin asti. "Ai", vastaan hiljaa. "Ai? Siinä kaikki?" hän vielä kysyy.

Yhtäkkiä hän tulee hyvin lähelle. "Mitä 'ai' tarkoittaa?" hän kysyy matalalla äänellä. "Että... en tiedä", vastaan hämilläni. "Niin haluatko vai et?" hän kysyy. Kun en vastaa mitään, hän siirtää kasvonsa muutaman millimetrin päähän omistani ja antaa minulle hetken aikaa perääntyä. Sitten hän suutelee minua. Vastaan suudelmaan, jolloin Jaemin pujottaa kätensä vyötärölleni ja vetää lähemmäs. "Haluat vai et?" hän kuiskaa kekeyttäen suudelman. "Haluan", vastaan. Jaemin suutelee minua aggressiivisemmin ja vetää minut syliinsä. Painaudun häntä vasten  ja annan hänen kuljettaa käsiään selkääni pitkin. Hän on minun turvapaikkani. Minun suojelijani. Ainut, joka ymmärtää minua.

Jaemin nojautuu selälleen sängylle ja vetää minut mukanaan viereensä. Hän pitää toista kättä kaulallani ja silittää peukalolla poskeanj, ja toisella hän ottaa minua kädestä. Katson häntä silmiin ja hän katsoo minua. Hänen pitkät tummat ripsensä saavat hänet näyttämään enkeliltä. "Jaemin", kuiskaan hiljaa. "Minä haluaisin sanoa kaikenlaista... Haluan, että tiedät miten paljon sinä olet tehnyt, mutta... En tiedä mitä sanoisin", soperran. Nyt väsymys painaa minua taas. "Ei sinun tarvitse sanoa mitään. Olen hyvä lukemaan ilmeitä", Jaemin vastaa hymyillen.

"On yksi juttu minkä haluaisin tietää", kuiskaan hetken hiljaisuuden jälkeen. "Sinä ja Taeyong. Miksi te olette läheisiä? Miksi et kutsu sitä pomoksi vaan Taeyongiksi?" kysyn. Jaemin naurahtaa. "Se tuntuu vaivaavan sinua", hän sanoo. "Sanotaanko vaikka, että oikeastaan minä olen sen lähellä aina hengenvaarassa, koska tiedän jotain mitä voisi periaatteessa käyttää häntä vastaan. Mutta hän ei tekisi minulle mitään. Siksi hän katsoi sinun vapauttamisesi läpi sormien. Hän on nimittäin minulle kiitollinen."

Jaemin on hetken hiljaa kuin miettisi kertoisiko enemmän. Hän kuitenkin päätyy jatkamaan: "En saisi kertoa tätä, mutta kun hän lukitsi äitinsä kellariin, tarkoituksena ei ollut tappaa häntä. Taeyong vain pelkäsi, että jos hän päästää äitinsä vapaaksi, häntä pidetään heikkona, tai että hänen äitinsä murhaa hänetkin. Hän ei uskaltanut edes käydä kellarissa, koska pelkäsi kohdata äitiään. No, sitten näin kun hän yhtenä päivänä tuli rappukäytävästä, eikä vaikuttanut omalta itseltään. Arvasin heti mistä oli tulossa, joten kävin kellarissa. Hänen äitinsä oli kuollut. Juuri kun Taeyong uskaltautui käymään siellä. Sen keho ei ollut vielä täysin kylmä, joten se oli tapahtunut aika vasta."

Jaemin antaa minun sulatella kuulemaani. Yksi kohta tarinassa häiritsee minua. "Mutta sinähän et tietääkseni ollut silloin vielä osa mafiaa?" ihmettelen ääneen. Jaemin nyökkää. "En niin. Pyörin mafian luona kuitenkin aina välillä, koska olin läheisiä kavereita Jenon kanssa", hän sanoo. Sen jälkeen hän kertoo tarinan siitä, kuinka hän etsi käsiinsä nuoren Taeyongin ja auttoi häntä selviämään asian kanssa. Sen, että oli juuri tappanut ensimmäisen ihmisensä, ja että se ihminen oli hänen viimeinen elossa oleva rakastamansa ihminen, äiti.

Olemme molemmat tarinan loputtua niin pitkään hiljaa, että silmäni painuvat kiinni ja kehoni valmistautuu uneen. Olen nukkunut useaan kertaan Taeyongin vieressä. Niitä hyviä öitä, jolloin olen herännyt pirteänä aamulla, sekä öitä, jolloin en ole päässyt pientä torkahdusta pidemmälle, kun taas pelko, inho ja epätoivo ovat taas kiskoneet minut todellisuuteen. Tällä kertaa nukahdan Jaeminin käsiin, jossa koen olevani turvassa. Vaikka makaan hyvin lähellä Jaeminia, tässä minä pystyn hengittää.