Rude Boys

- 28 -

Taeyong on tyhjentänyt puolikkaan pullollisen viiniä. Joko hän ei kestä alkoholia, tai sitten aine pullossa on jotain vahvempaa. Joka tapauksessa se on noussut hänelle päähän. "Miksi sinä teet töitä ja juot samaan aikaan?" kysyn, kun mies hoippuu lähemmäs. "Koska", hän aloittaa ja kyykistyy eteeni. "Pitää saada ajatukset pois. En mä, vittu oo mikään ihmemies", hän selittää. "Mitä?" kysyn. En ymmärrä mitä hän tarkoittaa. "Kun tekee jotain... Niin. Kun tekee nii pitää tyhjentää pää että pystyy jatkaa", hän sanoo.

"Ai sinun pitää juoda, että pystyt taas tappamaan muita?" kysyn. Taeyong nyökkää. "Kyllä. Juurikin", hän sanoo. Sitten hän heristää sormeaan. "Mutta minä juon myös sinun takia", hän sanoo syyttävästi. Aivan kuin se olisi minun vikani, että hänellä on vaikeaa. "Onko se minun syy?" kysyn. Taeyong miettii hetken. "Ei. Ja siksi minä en tykkääkään sinusta", hän sanoo. "Vaikka... olethan sinä aika ihana", hän jatkaa irvistäen ja kumartuu lähemmäs. Istun seinää vasten, joten en pääse nojautumaan kauemmas. 

"Sinä pelkäät minua", Taeyong toteaa. "Olet tainnut oppia jotain", hän sanoo. Pudistan päätäni. "Ei. Minä vain en halua sinua lähelleni", sanon. "Mutta sinä katoit minua", Taeyong sanoo ja vilkaisee paljasta yläkroppaansa kuin korostaakseen tarkoituksensa. "En minä sinua katsonut", sanon. "Tatuointeja." Toinen tuijottaa minua ilmeettömästi, varmaan sumuisten aivojen turruttamana, kun hän yrittää keksiä lisää sanottavaa. Lopulta hän poimii käteni ja laskee sen punamustan lohikäärmeen päälle.

"Isäsi?" kysyn. Taeyong pudistaa päätään. "Koko mafia", hän korjaa. "Ja kaikki. Koko mun elämä", hän lisää. Taeyong näyttää surulliselta. "Et taida pitää siitä", sanon. "Mitä? Minähän suorastaan nautin elämästäni. Etkö ole huomannut?" Taeyong vastaa hieman äkäisesti. Pudistan päätäni. "Taeyong, sinä olet vielä siellä. Minä tiedän. Ja odotan, että annat sen tulla esiin", sanon. "Se Taeyong, joka ei satuta ketään. Se joka hymyilee, kun minä puhun. Se, joka sitoi haavani ja näytti minulle koiranpentuja", sanon ja Taeyong kuuntelee keskeyttämättä.

Hetken hän näyttää siltä, kuin häneltä olisi mennyt pasmat sekaisin. Aivan kuin olisi unohtanut miksi edes nousi tuolistaan. "Se Taeyong... oli valetta. Näyttelyä, pilailua sinun kustannuksella. Olen aika hyvä siinä. Harjoittelin sitä koko elämäni, kunnes molemmat vahempani kuolivat. Ja nyt hyödynnän sitä, koska voin. Mafian pomona olisi toisinaan aika tylsää, jos ei pysty naruttamaan ihmisiä ja vetelemään heitä haluamaansa suuntaan", hän sanoo, ja tekstiä ilmestyy hänen suustaan kiihtyvää tahtia. 

En pysty vieläkään uskomaan häntä. Ei sitä voi esittää. Ja vaikka voisikin, hän ei ikinä menisi niin pitkälle, että keksisi kunnon tarinan ja kertoisi sen vielä minulle. Tai itkisi. Ei kukaan mafiapomo itke tarkoituksella, ja saa itseään näyttämään heikolta toisen silmissä. Ei vaikka se olisikin esitystä. Minä vain pudistan päätäni ja suljen silmät. "Sinä et vain ymmärrä, että et saa vedettyä takaisin sitä, minkä olet paljastanut minulle", sanon. Taeyong nousee seisomaan ja potkaisee minua. "Tyhmä lapsi", hän sanoo ja hoippuu takaisin pöydän ääreen. Minä taisin voittaa.

Myöhemmin kun alkoholi on laskeutunut, Taeyong on ilmeisesti saanut päähänsä jotain. Hän käskee minut mukaansa ja menee ensimmäiseen kerrokseen. "Pomo!" Yangyang huudahtaa tullessaan valvontahuoneesta. "Poliisi on taas tulossa", hän sanoo huolestuneen näköisenä. "Vittu!" Taeyong huutaa. "Kutsu kaikki", hän sanoo sitten Yangyangille, joka kiiruhtaa takaisin huoneeseensa. "Paskan paska", Taeyong mutisee itsekseen, kun porukkaa alkaa kerääntyä aulaan.

"Jaemin, vie Minji hittoon täältä", Taeyong sanoo kun ovikello soi. Jaemin ilmestyy jostain luokseni ja alkaa viemään minua käytävään. "Tässä ei hyvin käy", hän sanoo huolestuneen kuuloisena. Ovi avataan ja kolme sinipukuista miestä astuu sisään. Taeyong kiskaisee aseensa esiin ja ampuu. Muut tekevät samoin, mutta Jemin vetäisee minut nurkan taakse. En ehdi nähdä keneen osuu. Kuulen vain aseiden laukauksia ja huudot: "Liivit! Tähdätkää kaulaan!" 

Menemme hissillä kellariin, mutta minusta tuntuu, etten pysty enää kävelemään. En tiedä mitä tapahtui. Miksi mafia alkoi ampumaan poliisia? Tajuan hämärästi olevani shokissa, kun Jaemin raahaa minua eteenpäin ja pukee minut haalariin. Hän ojentaa minulle kypärän ja pukeutuu itsekin. "Mennään pyörällä. Koita pärjätä", hän sanoo ja kiipeää mustan sulavaksi muotoillun moottoripyörän selkään. "Tule", hän sanoo, mutta minä vain seison. Korvissani soi laukaukset. Ketä minä näen vielä hengissä? Mafian tuleen vastattiin nopeasti. Joku on voinut kuolla.

"Minji, tule nyt! Pitää mennä", Jaemin huutaa vierestäni ja huitoo kättään silmieni edessä. Hänellä toimintakyky on säilynyt paljon minua paremmin järkyttävässä tilanteessa. Kiipeän täristen Jaeminin taakse, joka vetäisee käteni ympärilleen. Sitten hän kaasuttaa ulos autotallista. Hän huristaa kohti pihatietä paljon lujempaa kuin olisi turvallista ja varmistaa toisella kädellään, että minä pidän koko ajan tiukasti kiinni. 

Ajamme niin pitkään, että paikat puutuvat ja ilta alkaa hämärtää. En osaa sanoa monesko tunti on menossa, kun vihdoin käännymme pois valtatieltä. Näen kaupungin valoja jossain edessä, mutta emme selkeästi ole menossa sinne asti. Jaemin ajaa teollisuusalueen läpi rauhallisesti herättämättä ylimääräistä huomiota ja kääntyy unohtuneen näköiselle pusikoituneelle tien pätkälle. Eteen nousee rähjääntynyt tehdas, joka ei ole ollut käytössä vuosikausiin. 

Pienessä katoksessa on parkkeerattuna muutama ei liian arvokkaan näköinen, mutta silti paikkaan sopimaton auto. "Hyppääpäs kyydistä, niin ajan tämän katokseen", Jaemin sanoo, mutta joutuu lopulta nousemaan itse ensin, että voi auttaa minut alas puutuneine raajoineni. Hän tukee minua hetken, että saan jalkani toimintakuntoon ja vie pyörän sitten autojen seuraksi. Jalkapohiani pistelee ja haalari tuntuu painavan minua maan rakoon.

Jaemin auttaa minulta kypärän päästä ja ripustaa sen pyörän sarveen. Omansa hän on jo ripustanut toiseen. Sitten hän vie minut pihan toiseen laitaan ja koputtaa viidesti tietyssä rytmissä. Sähköinen ovi avautuu ja eteen ilmestyy käytävä, jolta lähtevät rappuset ylös ja alas. Menemme alas, ja joudun roikkumaan kaiteessa, etten valahda lattialle joka askelmalla ja päädy laskemaan pyllymäkeä kohti tuntematonta. Alhaalla odottaa sotkuinen keittiön ja olohuoneen risteytys. Kattolappu välkkyy pöydän yllä ja vanha radio soittaa puheohjelmaa, josta ei saa mitään selvää.

Takaa kuuluu yhtäkkiä kaksi pientä klik-ääntä. Aseiden varmistimet. "Hei, Sungcan ja Shotaro!" Jaemin tervehtii iloisesti ja kääntyy heitä kohti. "Jaemin?" kuuluu nuorekas miehen ääni. "Tekö ajoitte koko matkan putkeen?" ääni kysyy. "Koko matka noin neljään tuntiin. Aika hyvä eikö?" Jaemin sanoo. Olen liian väsynyt kääntymään, ja toiset tuntuvat huomaavan sen. "Varmaan rankkaa. Jaemin on pirteä, mutta sinä et ihan niinkään", toinen sanoo kävellessään eteeni ja tökkää minua aseellaan poskeen. Yllätyn taas, miten nuorilta mafian miehet voivat näyttää.

Toinenkin kiertää eteeni ja on nuoresta iästään huolimatta vaikuttava näky. Hän on varmasti yli metri kahdeksankymmentäviisi pitkä ja hänen tummat silmänsä katsovat minua murhaavasti. Muuten hän kuitenkin näyttää rennolta ja nyökkää minulle ystävällisesti. "Tässä Shotaro ja Sungchan", Jaemin sanoo viitaten ensin lyhyempään vaaleatukkaiseen ja sitten pitempään mustapäiseen mieheen. Nyökkään. Minua yhtäkkiä kiinnostaisi tietää heistä, heidän elämästään ja tästä paikasta enemmän, mutta en jaksa avata suuta kysyäkseni. 

"Voitte toki riisua, niin pääsette istumaan", Shotaro sanoo, mutta oletettavasti vain minun takiani. Jaemin on jo kuin kotonaan ja ahtaa haalariaan valmiiksi täyteen naulakkoon. Kun olen riisuutunut hän ottaa haalarini, mutta päätyy vain tunkemaan sen naulakon alle läjään, koska sille ei vain ole enää takkien seassa tilaa. Sitten hän istuu pöytään, ja minä menen hänen viereensä. 

"Sinä siis olet Minji", Shotaro sanoo. Nyökkään, vaikkei se ollutkaan kysymys. "En odottanut, että sinäkin olisit joskus täällä", hän jatkaa ja työntää eteeni lasin vettä. "Siinä hieman totuttelemista", Sungchan sanoo. "Kun sitä kartanoa vertaa tähän läävään", hän sanoo ja naurahtaa. Minulla on silti jo nyt paljon turvallisempi olo. Kukaan näistä tuskin tulee ikinä satuttamaan minua. Se saa minut melkein hymyilemään. Pitkästä aikaa. Niin pitkästä, että joudun pidättämään kyyneliäni. Niin hyvältä se tuntuu.