Rude Boys

- 16 -

"Hei, avaa se ovi", sanon Xiaojunille. Miksi juuri hänen piti sattua tähän? Vai oliko hänkin osa Taeyongin juonta? Siksikö minun piti lähteä nopeasti, koska hän tiesi Xiaojunin tulevan sisälle aivan kohta. Minun ei olisi pitänyt luottaa häneen yhtään. Ei missään vaiheessa. "Uskallatko tehdä vasten pomosi käskyä?" kysyn, mutta toinen vain pudistaa päätään. "Ei pomo ikinä antaisi tuollaisia käskyjä", hän vain sanoo. "Tai varsinkaan laittaisi tuollaista likkaa sitä kertomaan", hän jatkaa.

Hänen hymynsä kuitenkin hiipuu yhtäkkiä. "Mutta onneksi satuin varmistamaan, että käskyni ymmärrettäisiin", Taeyong sanoo takaani. Käännyn ja näen hänen kävelevän tyynenä aulan poikki. "Siis minunko pitää oikeasti päästää tuo likka menemään?" Xiaojun kysyy. "Aivan, pojanalku. Sinun kuuluisi avata ovi, kun minun naiseni niin sanoo", Taeyong sanoo ja hymyilee. Xiaojun pudistelee päätään, mutta avaa oven.

"Miksi tuo on vielä täällä?" kysyn Taeyongilta. Hän katsoo minua hetken ennen kuin vastaa. "Hän sattuu olemaan luottomieheni", hän sanoo. Ei voi olla. Se on niin suuri ristiriita, ettei voi olla totta. Tosin, kummalle hän valehtelee, jollekin kidnapatulle tytölle vai omalle alaiselleen, joka on ilmeisesti hoitanut hommansa enimmäkseen hyvin. En halua jäädä miettimään vaan astun ovesta ulos.

Lähden juoksuun heti portaista päästyäni. Juoksen pihatietä niin pitkälle kuin jaksan ja hyppään sitten pusikkoon. Lähden rämpimään kohti Seoulia, kotiani. Yuta olisi voinut valehdella, mutta osaan onneksi lukea karttoja sen verran hyvin, että tiedän hänen näyttäneen oikein. Tämä on nopein mahdollinen reitti pois täältä. Vain muutama kilometri pusikkoa, ja sitten minun pitäisi päästä taas tielle. Ja jos siellä sattuu kulkemaan autoja, voisin liftata edes osan matkaa. Nyt minulla on sellainen olo, että se on ohi. Pääsen kotiin.

Olen hengästynyt ja väsynyt, kun pääsen vihdoin tielle. En odottanut tuollaisen matkan vievän niin paljon energiaa. Levähdän hetken pusikossa ennen kun jaksan jatkaa. On hiljaista, joten autoja tuskin on ihan heti tulossa. Ja kuulen varmasti riittävän ajoissa, kun sellainen sitten ilmaantuu. En edes tiedä, kumpaan suuntaan tietä pitäisi kulkea. Vaistoni käskisi mennä oikealle, mutta se kaartaa siellä takaisin menosuuntaan, kun taas vasemmalla se johtaa pois päin mafian talosta.

Minun ei onneksi tarvitse päättää. Kuulen auton lähestyvän, joten pomppaan ylös ja kipitän tien reunaan. En luota pelkkään peukaloon, vaan huidon käsilläni, että kuski tietää minun tarvitsevan apua. Auto lähestyy niin lujaa, että luulen hänen vain ajavan ohi, mutta hän painaakin jarrut pohjaan ja saa pysähdyttyä vähän matkan päähän minusta. Huomaan peruutusvalon syttyvän, mutta kipitän auton kiinni ennen, kun se ehtii liikkua metriäkään. Avaan oven ja hyppään autoon. 

"Anteeksi", sanon huohottaen ja käännyn sitten katsomaan kuskia. "Mihinkä neidillä on noin kova hoppu?" mies kysyy. Hän näyttää hämärästi tutulta, mutta toisaalta koreassa on paljon ihmisiä, jotka muistuttavat toisiaan. En vain saa päähäni, ketä tämä muistuttaisi. "Jonnekin hiiteen täältä", sanon. "Ketä oikein pakenet?" hän kysyy ja katsoo minua uteliaasti. "Yhtä kusipäätä. Parempi ettet kysy", sanon.

"Hendery, et varmaan tarvitse tuota jäljittäjää enää", sanoo joku takapenkiltä. Silloin tajuan, että autossa on kolmaskin. "Aivan", mies sanoo. Sitten vasta huomaan auton ohjausnäytössä olevan kartan, jossa vilkkuu punainen piste. "Eikös olekin modernia. Halusin välttämättä kokeilla sitä", Taeyong sanoo kumartuen aivan korvani juureen. "Sinä. Et. Ole. Tosissasi!" huudan. Hendery nojautuu yllättyneenä taaksepäin ja katselee minua silmät suurina. Nyt muistankin, että näin hänet ohimennen juhlissa.

"Kyllä sinun pitäisi tietää, etten aio päästää sinua niin helpolla", Taeyong sanoo. "Minun piti vain luottaa, että kannat uskollisesti sitä rikkinäistä puhelinta, johon Winwin asensi jäljittimen", hän jatkaa. Kaivan puhelimen taskustani ja heitän ikkunasta pihalle. "Olisi pitänyt arvata, ettet sinä minua mihinkään päästä", sanon. "Kuulepas", Taeyong sanoo. "Ajattelin oikeasti, että voisin päästää sinut", hän sanoo. "Mutta sitten muistin jäljittimen, enkä voinut vastustaa kiusausta."

Laitan käteni puuskaan. "Mutta sinä valehtelit taas", sanon. Sen jälkeen on hetken hiljaista. "Tehän näytätte olevan läheisiä", Hendery sanoo minua vilkuillen. "En ole usein nähnyt jonkun kiukuttelevan noin huolettomasti pomolle", hän jatkaa. "Etkä varmaan ole myöskään nähnyt ketään, jota pomosi olisi kohdellut samalla tavalla kuin minua", sanon. "Ai? Miten se on sitten kohdellut sinua?" Hendery kysyy. "Älkää unohtako, että minäkin olen täällä", Taeyong muistuttaa.

"Ensin se huolehti minusta, sitten raivosi niin, että sylki lensi. No sitten ollaan taas erittäin takertuvaisia, sen jälkeen se alkaa huolehtimaan minun psyykkisestä hyvinvoinnista. Sitten tyyppi flirttailee taukoamatta, mutta muutaman tunnin päästä melkein tappaa minut. Ja sen jälkeen vielä esittää oikein ystävällistä ja nyt tämä!" selostan. "Hetkinen hei!" Taeyong yrittää. "Oikeastiko?" Hendery kysyy. "Minä luulin, että sinä suututit sen eilen, kun oli niin pahalla päällä", hän sanoo.

"Eikä ollut. Sehän hymyili enemmän, kun edes ehti", sanon. "Kuulepas!" Taeyong sanoo ja tukkii suuni kädellään. "Kaikki ei kuulu kaikille", hän sanoo. Hendery naureskelee itsekseen, eikä näytä keskittyvän ajamiseen ollenkaan. "Varo, ettet aja tieltä", sanon hänelle. "Toki", hän vastaa. "On vain mukavaa, että pomokin on vihdoin löytänyt jonkun", hän sanoo. "Löytänyt jonkun?" kysyn. "Sinä tukit nyt turpasi", Taeyong sanoo takapenkiltä ja laittaa kätensä hänenkin suulleen.

"Okei, lopetan", Hendery lupaa. "Tuli muuten mieleen", hän jatkaa kuitenkin. "Kuulin, että sinulla on hieman huonoja kokemuksia Xiaojunin kanssa", hän sanoo. "Mutta sinun kannattaisi tietää, että hän on oikeasti hyvä tyyppi. Ehkä hieman härski ja välillä agressiivinen, mutta hyvällä tavalla." Puren hampaani yhteen, etten sanoisi mitään sopimatonta. "Samaa mieltä. Oikeastaan sinun pitäisi tutustua häneen", Taeyong sanoo takapenkiltä. "Hän on oikeasti eri ihminen, mitä luulet."

Sitten olemmekin taas pihassa. Nousemme Taeyongin kanssa autosta, ja Hendery ajaa auton takapihalle. "Tällä kertaa en aio pyytää anteeksi", Taeyong sanoo. "Olisin kuitenkin jossain välissä hakenut sinut takaisin", hän jatkaa. "Kiva juttu", sanon. Taeyong pujottaa kätensä niskaani. "Minulla nimittäin ehti tulla jo ikävä", hän sanoo hymyillen. "Älä koske minuun", sanon ja huitaisen hänen kätensä pois. "Sinulla ei ole oikeutta tehdä niin", jatkan.

"Sinun ihmisoikeudet ei ole kyllä muutenkaan toteutunut täällä", Taeyong sanoo otsaansa rypistäen. "Miksi olet noin vihainen?" hän kysyy. Huokaisen. "Unohditko, että käskit minun juuri tutustua siihen tyyppiin, joka pakotti minut kellariin ja hakkasi mut siellä?" huudan. "Se ei ole sen vika", Taeyong vastaa. "Ymmärrät, jos vain uskot minua ja tutustut siihen. Riittää, että puhutte. Ei teistä tarvitse kavereita tulla", Taeyong sanoo. Näyttää, että hän haluaisi sanoa muutakin, mutta ottaa minua kädestä ja lähtee sisälle.

"Luuletko, että minulla on enää mitään syytä uskoa sinua?" kysyn, kun Taeyong varmistaa, että huoneen ovi on lukossa. "Sinä et tarvitse syytä, koska luotat minuun", hän vastaa. Pudistan päätäni. "Luotin. Luotin uudestaankin, vaikka valehtelit, mutta en enää. Sinä ammuit sitä paskiaista. Sinä hakkasit sen, minä olin itse todistamassa. Ja vain, koska se kidutti minua siellä. Ja nyt sanot, että se on hyvä tyyppi. Miten minun on muka tarkoitus luottaa?" kysyn. "Miten tuollaisen jälkeen...?" huudan ja käännyn katsomaan Taeyongia, mutta vihani on poissa. "Itketkö sinä?" kysyn.