Rude Boys

- 11 -

Kävelen baaritiskille ja istun tuolille puhelimen päälle. Näin Yuta ei ainakaan huomaa sitä, ja minulla on mahdollisuus ottaa se. Jaemin tulee perässä ja istuu viereeni toiselle tuolille. "Kuka täällä siivoaa?" kysyn ja katson pöydälle kaatunutta alkoholia. "Vaikka sinä", Jaemin vastaa. "En todellakaan", sanon ja sujautan puhelimen taskuuni, kun hän katselee Yutan perään. "Yuta siivoa sinä samalla, niin saatat löytääki täältä jotain", hän huutaa. 

"Ootteko te aina kaikki täällä?" kysyn. Tuntuu, että kukaan ei tee töitä. Jaemin kohottaa kulmiaan. "Yllättyisit, miten tyhjä tämä on ollut koko viikon. Oikeastaan nyt pari päivää on ollut paljon porukkaa liikkeellä", hän sanoo. "Yleensä kaikki tekee töitä huoneissaan tai käy muualla, kuten sillon kun sut tuotiin", hän jatkaa. Nyökkään. "Mitä töitä ne sitten tekee?" kysyn. Huomaan kiinnostuneeni ehkä hieman liikaa.

"En varmaan saisi sanoa, mutta nyt on iso keikka menossa", Jaemin kuiskaa hiljempaa, ettei Yuta kuule. "Jos onnistutaan, saadaan kuule voittoa", hän sanoo ja virnistää. "Entä jos ette onnistu?" kysyn. "No, ei ole vaihtoehto", Jaemin sanoo. "Tai saadaan vittu kaikki kirjotella testamentteja." Minua värisyttää. En osaa edes kuvitella, mihin he ovat ryhtymässä. Olenko minäkin vaarassa? Jos vastassa on toinen mafia, minut lasketaan taatusti viholliseksi.

Nousen seisomaan. "Oikeastaan en jaksa enää istua", sanon ja lähden biljardihuoneen ovelle. Huomaan kiertäväni Yutan kauempaa, kun olisin aiemmin tehnyt. "Sori", Yuta sanoo huomatessaan sen ilmeisesti itsekin. Hän ei kuitenkaan näytä pahoittelevalta. En katso häneen vaan tuijotan kenkiäni. En ainakaan vielä pysty antamaan anteeksi. Jaemin kiiruhtaa perääni ja nappaa minut käsikynkkään. "Mitäs haluat tehdä?" hän kysyy. 

Hymyilen. Hänen innokkuutensa saa minut hyvälle tuulelle. "Ehkä sä teidät paremmin, mitä täällä voi tehä", vastaan. Jaemin miettii hetken. "Tule", hän sanoo ja kipittää käytävän perälle ja sieltä, viimeisestä ovesta, rappukäytävään. Samaan, mistä pääsee pienempään kellariin. Kurkistan alas ja näen vain pimeää. Jos täältä tippuisi, se tarkoittaisi suunnilleen neljän kerroksen pudotusta. Tai enemmänkin, koska tässä talossa kerrosväli on paljon normaalia isompi.

Menemme portaita ensimmäiseen kerrokseen asti. Jaemin kävelee oikealla puolellani ja liu'uttaa kättään kaiteella. Ainut valo tulee pienistä himmeistä seinälampuista, sillä ikkunoita ei ole ollenkaan. Kun pääsemme aulaan, joudun siristelemään silmiäni auringon paistaessa sisään ikkunoista. Jaemin vie minut käytävään ja tanssahtelee mennessään. Hän on ilmeisesti hyvällä tuulella. "Tässä", hän sanoo pyörähtäen yhden oven eteen. "Mun huone", hän sanoo.

Miksi hän veisi minut huoneeseensa? Toinen avaa oven ja minä seuraan häntä peremmälle. Huoneessa on kaksi sänkyä ja pienehkö olohuoneen ja keittiön sekoitus. Tämä on huomattavasti pienempi kuin aiemmat. Suurin piirtein Tayongin kylpyhuoneen kokoinen. "Jaa", Jaemin sanoo. "Jisung on ilmeisesti heränny", hän sanoo katsoessaan tyhjää sänkyä pienessä syvennyksessä. "Ja sinä olisit tuonu minut tänne, vaikka se olisikin ollut nukkumassa?" kysyn. Toinen vain nyökkää, kuin siinä ei olisi mitään outoa.

Istumme sohvalle ja silloin vessan ovi aukeaa. Jisung tulee huoneeseen pelkässä pyyhkeessä. "Hitto!" hän sanoo huomatessaan minut. Hän pomppaa takaisin sinne, mistä tulikin ja kurkistaa niin, että vain pää näkyy. "Jaemin, mitä hiiskattua?" hän kysyy. "Minä voin mennä pois", sanon ja nousen jo ylös, mutta Jaemin vetää minut takaisin. "Ei Minji kato", hän sanoo ja kääntää pääni niin, että näen vain seinällä olevat ikkunat. 

"Luuletko, että Jisung on ainut jota häiritsee?" kysyn ärtyneenä ja huitaisen hänen kätensä pois ohimoiltani. En kuitenkaan käännä katsettani. "Jos ymmärsit, niin veit juuri naisen makuuhuoneeseen jossa on alaston mies", sanon hänelle. "Oli sillä pyyhe", Jaemin puolustautuu. "Oli?" kysyn. En kuitenkaan halua tietää miksi hän käyttää imperfektiä. "Niin, oli", sanoo Jisung, joka ilmestyy eteeni nyt vaatteet päällä. 

Olipa hän nopea. "Joo, sori. Ei ollut tarkotus tulla toillein", sanon. Jisung kuitenkin hymyilee. "Tiedän", hän sanoo. "Jaemin tekee mitä huvittaa, eikä aina mieti onko se järkevää", hän sanoo ja näyttää kieltä Jaeminille. Jaemin nauraa hullun kuuloisesti. "Lopeta", Jisung sanoo. "Minjille tulee epämukava olo", hän sanoo. Minua hieman häiritsee, kun hän puhuu kuin en olisi paikalla, mutta olen kuitenkin kiitollinen. Hän ilmeisesti osaa lukea ihmisiä.

Pelaamme kolmestaan jotain korttipeliä. Kun mafia valmistuu tulevaan koitokseen, Jaeminille ja Jisungille ei ole niin paljon tekemistä. Heitä tarvitaan vasta myöhemmin, ja kun muut hoitavat ensin omat osansa, heille jää aikaa pelata. Opin pari uutta peliä ja häviän jokaisen kierroksen. Minulla on silti hauskaa. Jaemin löytää kaapista mikropopcornia ja syömme niitä kilpaa vaikka ne kärähtivätkin hieman.

Lopulta Jaeminin ja Jisungin pitää lähteä jonnekin, joten kävelen yksin takaisin ylimpään kerrokseen. Menen samaa reittiä, mitä tullessa, koska minulla ei ole mikään kiire. Huomaan hengästyneeni portaita kiivetessä. Jään hetkeksi hengittämään oven ulkopuolelle, ennen kun avaan sen ja astun sisään. Taeyong on kadonnut huoneesta. Se ei yllätä minua yhtään. Katselen huonetta, kun saan vihdoin tehdä sen rauhassa.

Löydän itseni nopeasti pienestä kirjastonurkkauksesta. Istun lattialla yhden hyllyn takana toiseen nojaten. Vieressäni on pino kirjoja, joita olen joskus lukenut. Enimmäkseen tietokirjoja ja elämänkertoja sisältävästä hyllystä löytyi myös rikoskirjoja, jotka kuuluvat suosikkisarjoihini. Selailen niitä yksi kerrallaan läpi ja jään lukemaan joitakin kohtia. Huomaan hukkuneeni tarinoihin erilaisiin rikoksiin sotkeutuneista nuorista ja poliiseista, jotka pyrkivät pelastamaan yhteiskunnan, kun Taeyong tulee huoneeseen.

"Aaaaarrgh!" hän huutaa ja heittää perään litanian kirosanoja. Hän ei näytä huomaavan minua paiskatessaan puhelimen kädestään lattialle. Hän potkaisee sohvaa matkallaan parvekkeelle, ja kaivaa taskustaan tupakan. Katson hänen peräänsä. Joku ei tainnut mennä suunnitelmien mukaan. Jätän kirjat ja nousen ylös. Voisin lähteä ja esittää myöhemmin, etten tiedä tapahtuneesta, mutta toisaalta... Kävelen Taeyongin perässä ulos avonaisesta ovesta.

Hän nojaa kaiteeseen ja katselee metsään. Menen hänen viereensä ja yritän olla välittämättä tupakan savusta, jota leijailee päälleni. "Polttaminen on epäterveellistä", sanon, kun en keksi muutakaan. Toinen hymähtää. "Oh shit", hän sanoo. "Siihen voi kuolla", jatkan. Taeyong kääntyy katsomaan minua. "Kuinka monta sinä tiedät, jotka on kuollu tupakkaan?" hän kysyy. Kohautan harteitani. "Se ei silti estä sinua kuolemasta", sanon. Taeyong hymyilee, mutta ei silti näytä kovin iloiselta.

"Huolestuttaako sua?" hän kysyy hetken päästä. "Ei", sanon. "Oikeastaan tulin vaan, koska joku ilmeisesti meni pielen", sanon. "Mä en tiedä, mitä sä suunnittelet, mutta... olenko minäki vaarassa?" kysyn. Taeyong huokaisee. "Älä sitä minulta kysy", hän vastaa ja näyttää yhtäkkiä uupuneelta. "Meidän yhteistyökumppani sano sopimukset irti, ni en tiedä pystytäänkö tehä enää mitään vai etsitäänkö uusi keikka", hän sanoo. 

Kosketan hänen kättään ennen kun ehdin estää itseäni. Hän vetää minut itseään vasten ja painaa pääni hänen rinnalleen. "Haittaako?" hän kysyy. Ihan kuin hän muka välittäisi. En vastaa, vaan kiedon käteni hänen ympärilleen. En tiedä miksi teen niin. Ehkä, koska hän lohdutti minua, ja nyt on minun vuoroni lohduttaa häntä. Taeyong kääntää päätäni käsillään niin, että kasvomme ovat vain muutaman sentin päässä toisistaan. "Sinä haiset", sanon. "Polttaisit sinäkin, niin et edes huomaisi sitä", hän sanoo ja naurahtaa.

Hän sulkee silmänsä ja hengittää hetken kanssani samaa ilmaa. Pian pystyn erottamaan tupakan takaa myös hyväntuoksuisen hajuveden. Jos polttaisin, erottaisinko tuon vahvemmin? Suutelen Taeyongia ja hän vastaa hellästi. Hän painaa kätensä niskalleni ja suutelee kiihkeämmin. En enää usko, että teen tämän mistään velasta. Sen on täytynyt tapahtua todella nopeasti, enkä uskalla vielä myöntää sitä. Mutta minun täytyy pitää tästä miehestä.