Rude Boys

- 24 -

Yritän saada kädet irti, mutta ne ovat paljon omiani vahvemmat. Onnistun jotenkin hakkaamaan toisen irti käyttämällä käsirautojani, mutta mies tarttuu itse käsiraudasta kiinni ja vääntää kättäni luonnottomaan asentoon. Kirkaisen kovempaa kuin luulin olevan mahdollista. Haparoin kädelläni kaltereiden välistä ja onnistun tarttumaan toisen pitkinä rehottaviin hiuksiin. Kiskaisen voimieni takaa ja saan hänet lyömään päänsä kaltereihin. "Ai sinä tappelet vastaan?" mies kysyy. Yritän päästä mahdollisimman kauas reunasta, mutta käsiraudat estävät pakenemasta mieheltä kokonaan. "Tule tänne! Haluan vain tutustua lähemmin", mies sanoo ja alkaa kiskomaan minua kädestä lähemmäs.

"Vaikka en sinua näekään, niin taidat olla melkoinen namupala, jos saat koko mafian kiinnostumaan sinusta", mies sanoo ja tarttuu kiinni jalasta kun yritän potkia häntä. "Olisipa joku keino saada valot...", mies unelmoi ja nostaa housunlahjetta hyväilläkseen paljasta ihoani. Tunnen inhonväristyksiä ja kyyneleet, jotka pyrkivät ulos silmistäni. En pysty olla muistamatta Xiaojunia ja sitä, mitä hän teki minulle. Huudan ja yritän ravistella itseäni irti miehen käsistä, mutta en onnistu. En mahda sille mitään, että karhean kuivat sormet repivät minua yhä lähemmäs.

Ovi huoneeseen aukeaa taas ja valot syttyvät. "Siinä valoja sinulle", murahdan ja yritän potkia toisen kädet irti. Hän onnekseni irrottaa otteensa ja hiippailee pois päin. Sitten vasta tajuan, että hän on koko seinän levyisessä päätysellissä. Siksi kuulosti, että hän olisi ollut toisella puolella käytävää parin sellin päässä. Mies sulautuu hämärään nurkkaan ja jää sinne. Joku ei pidä kiirettä astellessaan meitä kohti. "Kris Wu, taidat olla valmis", Taeyong sanoo, avaa hänen sellinsä ja kävelee nurkkaan, jossa mies on. Johnny ja Kun seuraavat tiiviisti hänen kannoillaan. 

"Etkö uskaltanut tulla yksin?" mies härnää. "Minä en ole tyhmä", Taeyong vastaa. En näe mitä hän tekee, mutta mies ainakin rääkäisee eläimellisesti. "Haista...", mies huutaa, mutta lopettaa päästääkseen suustaan uuden huudon. "Ai mitä minun pitää haistaa?" Taeyong kysyy. "Vastaa!" hän huutaa, kun mies ei sano heti mitään. "Ah! Anteeksi", mies sopertaa. "Mitä sinä pyydät anteeksi?" Taeyong kysyy. "Kun puhuin sinulle siihen sävyyn", mies vastaa ja huutaa taas. "Väärin", Taeyong sanoo. "No, no, no... minä.. en tiedä", mies änkyttää. "Vaikka tappaisin sinut sata kertaa, et siltikään tulisi viisaammaksi", Taeyong vastaa, ja ääni, jolla hän puhuu pelottaa minua enemmän, kuin mikään miehen tuskanhuudoista.

"Onko sinulla jotain anteeksi pyydettävää?" Taeyong kysyy. "On, varmasti, on kyllä", mies sanoo, ja kuulen hätäisen hengityksen hänen sanojensa välistä. "Aivan. Kerro sitten", Taeyong sanoo. "Minä, minä h-hiippailin... tuota juttelin tytön kanssa, ihan vähän..." mies sanoo. Hän henkäisee, mutta tällä kertaa huudon sijaan kuuluu surkeaa kurlutusta. "Miten tyhmänä sinä minua pidät? Sinä teit mitä?" Taeyong suorastaan murisee. "Minä... ah-öh-adistelin... hieman. Mutta tyttö ei ole kovin tärkeä.. eihän... sinähän vangitsit sen... joten", mies sopertaa, kunnes Kun ja Johnny repivät hänet lattialta ja lähtevät kuljettamaan häntä mukanaan käytävää pitkin. 

"Jos hankin jotain itselleni, en todellakaan jaa sitä likaisten läskikasojen kanssa. En minä häntä yritä suojella, vaan haluan olla ainut, joka häneen koskee", Taeyong sanoo nyt rauhallisella, mutta sitäkin vaarallisemmalla äänellä. "Tulitko ajatelleeksi?" Taeyong sanoo miehen korvaan. "Vai oletko sinä niin saatanan tyhmä, että et osaa ymmärtää miksi pahat miehet tykkäävät pitää naisia vankeina?" hän kysyy ja vääntää miehen päätä hiuksista vetäisemällä. "Veikkaisin, että tätä koiraa saattaisi odottaa kotitekoinen sterilisaatio", Taeyong sanoo. Kun ja Johnny nyökkäävät, mies niiden välissä alkaa riuhtomaan ja minä yritän unohtaa, mitä äsken kuulin.

Taeyong tulee seuraavaksi minun luokseni. Hän ottaa minua sormillaan leuan alta, niin kuin hän on tehnyt aiemminkin, mutta ilkeä katse silmistä ei ole se, mihin olen tottunut. Hän ei sano mitään laskeutuu vain silmieni tasalle. "Se yritti kysellä kaikenlaista. Mutta minä valehtelin. En paljastanut mitään. Se halusi tietää, mistä minä tunnen sinut, kenet kaikki minä tunnen, ja mitä kaikkea tiedän. Mutta minä en kertonut mitään", selitän. Tuntuu, että tuo tieto saattaa pelastaa minut kaikkein pahimmalta pahalta. "Entä sitten?" Taeyong vastaa. "Etkö ole edes kiitollinen? Olisin myös voinut puhua suuni puhtaaksi", vastaan. "Itse sinun pitäisi olla kiitollinen, että tajuat edes yrittää olla mieliksi", Taeyong vastaa.

"Sinulla saattaa silti olla siinä hieman harjoiteltavaa, nimittäin tällä kertaa en aio katsoa sivusta sinun mielenosoituksiasi", Taeyong sanoo. Tuhahdan. Tuskin hän viimeksi kuitenkaan ajatteli, että annanpas hänen osoittaa mieltään. Jos hänen tahdonlujuutensa ei ollut riittänyt silloin, ei se tule riittämään nytkään. "Anteeksi nyt, mutta eikö mennyt perille?" Taeyong kysyy. "Et sinä pysty siihen", vastaan mahdollisimman vakuuttavasti. Taeyong irrottaa käsiraudan kalterista ja kiskoo minut sen avulla ylös. Irvistän, kun kipu lävistää ranteeni. "Niinkö luulet?" Taeyong sanoo hymyillen, mutta ei iloisesti.

Taeyong ei ole mitenkään varovainen kiskoessaan minua perässään huoneeseensa. "Etkö sä ymmärrä, että multa lähtee kohta käsi irti?" huudan hänelle, kun ovi sulkeutuu takanani. "Edes lapsi ei ole niin heikko", Taeyong vastaa. Hän vain vie minut huoneen poikki ja kiskoo sängylle makaamaan. Sitten hän kiertää käsiraudan sängyn päädyssä olevan tolpan ympäri ja kiinnittää myös toisen käteni siihen. "Päästä irti!" huudan. Taeyong kumartuu pääni ylle. "Ajattelin, että makaat mieluummin siinä kuin lattialla", hän sanoo ja sipaisee etusormellaan leukaani.

Hän vain pelottelee, toistan mielessäni. Hän on huomenna erilainen. Hän on huomenna ystävällisempi. Yritän vakuuttaa itseni, ettei mitään hätää ole, mutta kurkkuani kuristaa yhä enemmän. Taeyong hymyilee hieman toisella suun pielellään ja kävelee näkökenttäni kantamattomiin. Kohta kuulen hänen kolistelevan keittiöllä. Hän jopa hyräilee itsekseen tehdessään ruokaa, jonka tuoksu saa jo valmiin nälkäni kasvamaan sietämättömäksi. Aikaa kuluu, ja Taeyong nauttii ruokansa antamatta minulle muruakaan.

Ajattelen äitiäni yrittäessäni unohtaa nälän tunteen. Jokohan hän on huomannut kirjeeni. Jokohan hän on soittanut poliisit etsimään ruumistani, ymmärtämättä, että olen lähtenyt takaisin Koreaan. Taeyongin tuoma tekaistu passi minun kuvallani, mutta väärällä henkilöllisyydellä ei anna mitään vinkkejä siitä, että olisin lähtenyt maasta. Ellei joku tajua tarkistaa kaikkia maasta lähteneitä aasialaistyttöjä valvontakameroista ja laittaa äidille tunnistettavaksi. Se olisi taatusti valtava, ellei mahdoton operaatio. 

Päivä kuluu ja ulkona on jo pimeää, mutta Taeyong on edelleen jossain näkymättömissä. Hänellä on nyt selkeästi aikaa, josta hän mainitsi aiemmin, mutta ei ilmeisesti halua käyttää sitä aikaansa minuun. Tai sitten hän antaa tietämättömänä odottamisen kiusata minua. Tai hän vain ei ole vielä päättänyt mitä tekisi minun kanssani. Yritän kurkistella huoneen toiseen päähän, mutten mitenkään pysty katsomaan nurkan taakse nähdäkseni, mitä Taeyongilla nyt on tekeillä.

Samassa huoneen valot sammuvat. Vain yhdeltä seinältä paistavat himmeät koristevalot, joita vasten näen äänettömän hahmon lähestyvän minua. "Taeyong?" kysyn. Kuten odotinkin, en saa vastausta. Mies vain tulee sängyn viereen ja istuu sille. "Minä todella ajattelin pitää sinut", Taeyong sanoo. "Joten ensikerralla suosittelen harkitsemaan uudestaan ennen karkaamista. Minä en nimittäin pidä siitä", hän jatkaa. Erotan hänen kasvonpiirteensä juuri ja juuri. "Aion kyllä rankaista sinua tästäkin", hän sanoo ja nousee seisomaan. Rangaistukseni ei siis ole vielä alkanut, vaan tulossa on jotain paljon tähänastista pahempaa.