Rude Boys

- 46 -

Luulin, että "minulle jotain" olisi ollut Taeyongin huoneessa, mutta vaihdettuani vaatteet lähdemmekin autolla kohti Seoulia. Taeyong pysäyttää hieman keskustan ulkopuolelle jäävälle asutusalueelle kadun varteen. Ympärillä on lähinnä vanhoja harmaita kerrostaloja, ja muutama matalempi rakennus, joiden kattoterasseille pääsee vain rakennuksen kylkeä pitkin kiipeäviä portaita pitkin. Avaan oven astuakseni ulos, mutta Taeyong tarttuu käteeni ja vetää takaisin penkille.

"Mitä?" kysyn, "Luulin, että ollaan perillä." Taeyong hymähtää. "Nimen omaan. Mihin sinä aijoit mennä?" hän vastaa. Kohautan olkiani. "Ulos autosta kai", sanon. Huomaan Taeyongin tarkkailevan kasvojani nappisilmillään, mutta puren hammasta ja yritän olla kuin en tietäisi. "Mitä me sitten täällä tehdään?" kysyn, kun toinen on vain hiljaa, pää minua kohti kääntyneenä. "Haluatko varmasti tietää?" Taeyong kysyy härnätäkseen, mutta katselee sitten ikkunoista ympäriinsä.

On yö, himmeät katuvalot eivät juurikaan valaise sammutetun auton sisätiloja. Silti Taeyong tarkistaa, ettei ketään ole näkyvissä ennen, kun kaivaa esiin kiikarit. Hän tähtää niillä yhden kerrostalon seinään, tarkentaa ja katsoo sitten minua voitonriemuinen virne kasvoillaan. "Hah, tiesin sen!" hän sanoo ja ojentaa kiikarit minulle. En kuitenkaan tartu niihin. En voi kuvitella, mitä voi tähän kellonaikaan näkyä kerrostalon ikkunasta, joka saa Taeyongin kaltaisen miehen virnuilemaan minulle.

"Kolmas kerros. Tuo, jossa on valot", hän neuvoo ja työntää kiikarit syliini. Ei kai hän laittaisi minua mitään kovin kyseenalaista katsomaan? Tosin koko homma on kieltämättä melko kyseenalaista, mutta ehkä ikkunassa ei näy mitään vaarallista. Otan kiikarit käsiini ja katson miestä vieressäni, joka nyökkää. Nostan kiikarit silmilleni ja joudun etsimään hetken, että saan haluamani ikkunan näkyviin.

Ikkunalla on vanhempi nainen, kädet suuren mukin ympärillä. Hän katselee yötä tietämättä, että joku katsoo takaisin. Nainen heijaa itseään hitaasti puolelta toiselle ja kallistelee hieman päätään heijauksen tahtiin. Hän ei varmaan itse edes huomaa tätä, mutta minä en voisi olla huomaamatta. Juuri noin äitillä oli tapana käyttäytyä, kun hän oli huolissaan jostain. Katsella ulos, kuitenkin mitään näkemättä, ja heijata itseään vasemmalle ja oikealle.

Lasken kiikarit, mutten käännä katsettani. "Äiti", sanon tuskin kuuluvalla äänellä. Vasemmasta silmästäni vierähtää yksinäinen kyynel. Minua sattuu katsoa häntä tuollaisena varsinkin, kun tiedä aiheuttaneeni sen itse. "Ne on vasta tänään muuttanut takaisin Suomesta", Taeyong sanoo, "Lähin heti hakemaan sinua, kun Jeno sai selville osoitteen." Käännyn häneen päin. "Onko Jeno vielä täällä?" kysyn. Taeyong nyökkää. "Voidaanko käydä sen luona?" kysyn ja laitan turvavyön jo valmiiksi kiinni. "Mitä aisaa sinulla sille on?" Taeyong kysyy, mutta käynnistää auton.

"Hei, pomo", Jeno tervehtii sävyttömästi hypätessään auton takapenkille. Olemme ajaneet parin korttelin päähän ja sammuttaneet auton uudestaan. "Onko äiti ollut koko ajan tuollainen? Entä onko isää näkynyt?" kysyn antamatta Taeyongille aikaa vastata tervehdykseen. Jeno huokaisee. "Isäsi kävi äsken antamassa hyvänyönsuukon äitisi poskelle, muuten samaa. Huomaatko, mitä olet aiheuttanut vanhemmilles?" hän vastaa turhan äkäiseen sävyyn. Ymmärrän, että hän on väsynyt tehdessään tähän aikaan töitä, ja vielä juhlien jälkeen. Ja hän tuntee vanhempani.

"Älä puhu Minjille tuohon sävyyn. Varsinkin, kun se ei ole hänen syy", Taeyong sanoo. "No anteeksi. Luuletko, että jaksan yrittää olla ystävällinen? Sinä tiedät, että vihaan näitä hommia kaikkein eniten. Vahtia jotain vanhaa pariskuntaa, joka ei ole lähdössä minnekään, ihan vain koska kyseessä on mun ex-tyttöystävän vanhemmat? Sen, jonka ilmeisesti olet adoptoinut nuolemaan varpaitasi Suhon edessä", Jeno sanoo. Puren huultani.

"Mitä sinä sitten kuvittelet pystyväsi tekemään? Tarkka-ampujako? Tiedät, että siihen hommaan et ikinä pääse takaisin. Ole tyytyväinen, että minulla ylipäätänsä on sinulle vielä käyttöä!" Taeyong sanoo vihaisena. En tiedä ärsyttääkö häntä se, että Jeno puhuu hänelle noin epäkunnioittavasti vai se, miten Jeno alentaa minua käytännössä päin naamaa. "On vitusti muitakin hommia, mihin pystyisin ihan hyvin! Sinä tiedät, mutta et vain luota minuun", Jeno sanoo. "Niille hommille sattuu olemaan jo paremmat tekijät", Taeyong vastaa.

"Olitko sinä tarkka-ampuja?" kysyn väliin, mutta kukaan ei vastaa. "Mitä sinä teit? Miksi et ole enää?" kysyn. "Etkö oikeasti kertonut?" Taeyong kysyy hieman ivallisella äänellä. Jeno puree huultaan. "Oliko sinulla muuta asiaa?" Taeyong kysyy hetken hiljaisuuden jälkeen minulta. On, joten nyökkään. "Saatte jutella hetken", hän sanoo ja nousee autosta kaivettuaan ensin tupakka-askin ja sytkärin esille. 

"Miksi ne tuli takaisin? Ja miten paljon niitä seurataan? Ei kai niille tehdä mitään?" kysyn. Jeno pyörittää silmiään. "Mihin haluat vastauksen?" hän kysyy. Mulkoilen häntä, kunnes hän avaa taas suunsa. "Ne varmaan viihtyy täällä paremmin. Sinun takia ne muutti pois, mutta nyt kun olet kuollut, niillä ei ole enää syytä pakoilla. Toinen kysymys: Toistaiseksi niitä seurataan vain kauempaa, tarvittaessa asennetaan kamerat ja äänityslaitteet asuntoihin, puhelimia tuskin aletaan vahtimaan. Ja viimeiseksi, ei tehdä mitään ylimääräistä", Jeno sanoo monotonisesti, kuin lukisi kaiken paperista.

"Minji, mä tiedän, että vaikutan aika kusipäälle, mutta usko tai älä, mä olen edellen se ihminen, jonka oot joskus tuntenu", Jeno sanoo yhtäkkiä. "Mulla ei enää ole sua kohtaan tunteita, mutta mä tiedän miten hyvä tyyppi sä olet. Ja mä oikeasti rakastin sua. En olis halunnut vaan jättää sua sillon, mut en voinu enää palata. Sä uskot sitten ku tiedät syyn. Joka tapauksessa, mä en halua tätä sulle. En halua, että joudut kärsimään täällä. Taeyong on mun pomo, mutta sillä ei silti ole oikeutta pakottaa sua tähän kaikkeen. Jos haluut... voin auttaa sut tapaamaan sun vanhempia", Jeno sanoo. Hän on tosissaan.

"Miksi?" kysyn. "Koska mä tunnen sut. Mä tiedän sun ilmeestä millon sulla on vaikeaa, milllon oot oiseasti iloinen. Ja mafian luona sä et näytä onnelliselta. Ja kun sä puhut sun vanhemmista... näyttää, kun olisit muurin takana, jonka toiselle puolelle haluisit kaikin keinoin, mutta et pysty kiipeämään", Jeno vastaa. "Tiedätkö mitä. Sinä et todellakaan tunne minua. Minä olen niin eri ihminen, mitä sillon kun tunnettiin, ettet uskokaan. Kyllä, haluisin nähä mun vanhempia, mutta näin on parempi. Sitä paitsi... Minä rakastan Taeyongia", sanon.

Jeno näyttää yllättyneeltä. "Sinä... Seurusteletteko te?" Jeno kysyy. Pudistan päätäni. Emme ole puhuneet asiasta ollenkaan, minkä tajuan vasta nyt. Ehkä minä olen vain mafiapomon rakastaja, mikä ei taida olla näissä maailmoissa harvinaista. Onhan aina elokuvissakin rikkailla rikollisilla rakastaja tai useampikin. Huomaan samaan aikaan tuntevani pettymyksen, mutta myös helpotuksen. Miten olen päätynyt tällaiseen rooliin? Toisaalta, minua sentään arvostetaan ihmisenä. Ja rakastetaan.

Taeyong palaa autoon tupakantuoksuisena. "Mennään nukkumaan. Jeno, saat jatkaa vielä hetken kunnes Mark tulee", hän sanoo ja käynnistää auton. "Mark? Sä päästät sen paperihommista?" Jeno kysyy yllättyneenä. Hän näyttää jo unohtaneen äskeisen kiukuttelunsa pomolleen. "Niin meinasin. Se ansaitsee päästä joskus ulos. Ne sen hommat osaa olla vielä vituttavampia kuin sinun", Taeyong sanoo. "Kieltämättä", Jeno myöntää. Sitten hän poistuu autosta antaen meidän jatkaa matkaa.