Rude Boys

- 7 -

Taeyong katsoo meitä, ei mitenkään vihaisesti tai syyttävästi, vaan täysin ilmeettömänä, mikä on vielä pelottavampaa. Olen varma, että tämä on kiellettyä. Ettemme olisi saaneet olla täällä, mutta Taeyong ei näytä reaktiotaan. "Täällähän sinä olet", hän vain sanoo ja laskee kätensä hartioilleni takaa päin. Kuulen takaani pienen muksauksen ja "Hei!", kuiskauksen, kun hän kuljettaa minua hisseille. Se taisi olla Haechanin tapa sanoa, että siitäs sait.

Hississä Taeyong laskee leukansa olkapäälleni. Olen hyvin tietoinen hänen tuijotuksestaan vain muutaman sentin päässä kasvoistani, mutta pidän katseeni vakaasti suoraan eteenpäin. Hissin ovet sulkeutuvat, mutta Taeyong ei tee elettäkään painaakseen nappia. Sen sijaan hän kietoo kätensä vyötärölleni ja painautuu lähemmäs minua. Tämäkö on rangaistukseni? Siitä, että menin toisten mukana tutustumaan paikkoihin?

"No, oliko mukavaa?" hän kysyy lopulta. "E-en tiedä", vastaan. Mies naurahtaa korvani juuressa niin, että tunnen ilmavirran poskeani vasten. Yhtäkkiä huomaan, että pulssini kiihtyy. Pian minusta tuntuu kuin joku olisi säätänyt sydämeni tuplakierroksille. Ja Taeyong varmasti huomaa sen. Hän on niin lähellä minua, kädet ympärilläni, joten hän vain ei voi olla tuntematta, miten veri sykkii suonissani. "Mitä te teitte?" hän kysyy.

Te. Siis me. Ihan kuin olisin yksi heistä, kuuluisin siihen porukkaan. "Ei me", sanon, koska en kulu tänne. "Ne vaan vei mut sinne... ja väitteli keskenään", jatkan. Taeyong vain rutistaa minua vielä tiukemmin. "Kyllä te. Ei kukaan sinua pakottanut, vai pakottiko?" hän sanoo. Pudistan päätäni. Hän on oikeassa. Minä pidän Jaeminin huumorista, tuttavallisesta olemuksesta ja jatkuvasta virnistyksestä. Haechanin lapsekas ripustautuminen ja Markin käden huitaisu, kuin lyödäkseen leikillään, saivat oloni tuntumaan melkein kotoisalta. Minä viihdyin heidän kanssaan.

"Se on hyvä", hän sanoo. "Oikeastaan minun pitäisi rankaista heitä sooloilusta, mutta... jos tykkäsit, niin se on okei", hän jatkaa ja painaa huulensa korvalleni. "Taidat pitää tästäkin", hän kuiskaa. Väristykset kulkevat selkääni pitkin, mutta pakotan itseni pudistamaan päätä. Taeyong painaa vasemman kätensä aivan rintojeni yläpuolelle. "Valehtelija", hän naurahtaa tuntiessaan sykkeen kätensä alla. Vihaan sydäntäni tällä hetkellä enemmän kuin koskaan. Minä en nimittäin pidä tästä. En vain ole tottunut tällaiseen läheisyyteen miehen kanssa. Viimeksi Jeno halasi minua kunnolla yli kaksi vuotta sitten. Sen jälkeen en ole päästänyt ketään näin lähelle.

Aion juuri yrittää irrottautua hänen otteestaan, kun hän astuu taaksepäin ja ottaa kätensä ympäriltäni. Toisen käden hän jättää hartioilleni, toisella hän painaa hissin kolmoskerroksen nappia. Ylhäällä hän vie minut kohti huonettaan, mutta kääntyy vähän sitä ennen toiseen huoneeseen. Biljardipöytä seisoo keskellä lattiaa ja valaistus on himmeä. Huoneen perällä on baaritiski, jonka takaa kuuluu hiljaista musiikkia, vaikka ketään ei ole huoneessa.

"Nyt illalla on Lee Boran synttärit", Taeyong sanoo. Hänestä en ole vielä kuullut mitään. "Olet tietääkseni tavannut hänet", Taeyong jatkaa, mutta pudistelen päätäni. "Kyllä olet", hän väittää päättäväisenä. "Kuka se on?" kysyn. "Äiti", Taeyong vastaa yllättävän hellästi. On siis olemassa joku, joka on hänelle tärkeä. Joku, josta Taeyong osaa välittää oikeasti. Hymyilen huomaamattani. Mafiapomo järjestää äidilleen syntymäpäiväjuhlat. Kuulostaa ironiselta. En silti ole tavannut häntä.

"Paljonko se täyttää?" kysyn. "45", Taeyong vastaa. Aika nuori. Arvioni mukaan Taeyong lähestyy kolmeakymmentä, joten hänen äitinsä on täytynyt olla hyvin nuori synnyttäessään. Ehkä he ovat läheisiä, koska heidän ikäeronsa on niin pieni. Nostan katseeni ja näen Taeyongin tuijottavan minua oudosti. "Mitä?" kysyn. "Mitä mitä?" Taeyong vastaa ja ottaa kaapista pari viinapulloa pöydälle. "Haluaisikohan joku tulla tekemään juomia?" hän pohtii ottaessaan kaapeista lisää pulloja ja 6-packin tölkkejä.

Ei kestä kauaa, kun porukkaa alkaa tulemaan paikalle. Xiaojun saapuu ensimmäisenä paikalle perässään Ten ja minulle ennestään tuntematon mies. Tämä on todennäköisesti se tarkkailuryhmä, josta Taeyong puhui saadessaan raivarin. Silloin tuon on pakko olla Hendery. Heidän jälkeensä tulee Kun, joku pitkä mies sekä Doyoung ja Jaehyun heidän perässään. Sitten tulevat Haechan ja Mark Jisungin ja kahden muun kanssa kiivaasti höpötellen. Heidän mukanaan leviää yleinen hälinä, ja joku säätää musiikkia isommalle. 

Lisää tuttuja ja tuntemattomia naamoja ilmestyy paikalle, ja lopulta en erota kuka on kuka. Musiikki hiljenee ja katson ympärilleni. Taeyong on kiivennyt biljardipöydälle seisomaan. "Vitun kusipää Lee Bora!" hän karjuu ja muut hurraavat. Ihmiset ovat repäisseet jostain itselleen maljat alkoholia. Joku huutaa: "Dragonille!" Kaikki toistavat perässä ja musiikki voimistuu taas. Katson hetken, kun Taeyong tanssii pöydällä, mutta sitten huomaan oviaukkoon ilmestyvän Jaeminin ja Jenon.

Lähden puskemaan heitä kohti. Tämä ei ole se, mitä odotin juhlilta, ja tuttu seura on enemmän kuin tarpeen. Lisäksi en ole päässyt vielä puhumaan Jenolle. Yritän pitää heidät silmissäni tunkiessani ihmisten välistä, mutten ole päästä eteenpäin. "Tarviitko apua?" Yuta kysyy. Nyökkään hänelle kiitollisena, ja hän lähtee raivaamaan tilaa eteeni. "Et taida olla tottunut tällaseen?" hän kysyy olkansa yli. "No en tosiaankaan", vastaan hänelle. 

Ovelle päästyämme en näe enää Jaeminia tai Jenoa missään. "Oikeestaan, sun varmaan pitäs tietää yks juttu", hän sanoo ja lähtee käytävää pois päin. "Hei, odota!" huudan hänelle. "Tuolla ei kuule mitään, enkä viitti oikeen huutaa sitä", hän selittää. Häly vähenee mitä kauemmas menemme. Käännymme hissien eteen pienelle käytävän pätkälle ja tuntuu, kuin pystyisin taas hengittää. "Tiiäks sä kuka se on?" hän kysyy. "Lee Bora?" sanon ja pudistan päätäni. "Se on vähän pitempi juttu", Yuta sanoo ja vislaa. 

"Sen ruumis on kellarissa", hän sanoo hetken hiljaisuuden jälkeen. Tuntuu, kuin silmäni voisivat tippua päästä. "Ai, ne juhlii... kuollutta!" henkäisen lopulta. Yuta nyökkää. "Pomon äitiä", hän vielä sanoo, mutta sen tiesinkin jo. "Kuka sen on... tehnyt?" kysyn. Yuta katsoo minua merkitsevästi. "Sen poika, Lee Taeyong", hän vastaa hiljaa. Pudistan päätäni. Tuo mies, pelottava, mutta toisaalta niin hellä, joka tanssii pöydillä ja juhlii kuollutta äitiään, on myös äitinsä murhaaja. "Mutta... miksi?" kysyn. En ymmärrä, miten kukaan pystyisi sellaiseen.

"No siis, entinen tän mafian pomo tunnetaan nimellä Dragon. Hyvin pidetty rikas mies, suurin osa meistä on työskennelly sille sen pari viimestä vuotta. Se sai lapsen kolmisen kymmentä vuotta sitten alaikäisen tytön kanssa, joka ei tiennyt mitään mafiasta. No, Dragon otti parin vuoden päästä lapsen ja tämän äidin mukanaan ja piti niitä täällä noin viisitoista vuotta. Kun lapsi oli riittävän vanha äitinsä mielestä, se tappo miehensä ja yritti karata rahojen kanssa", Yuta selittää. Muistutan itselleni, miten hengitetään.

"Lapsi, joka oli melkein täysi-ikäne, ei tykänny siitä, mitä sen äiti oli tehny, vaan syntymäpäivälahjaksi lukitsi ja hylkäs kellariin, jossa se on vieläki", Yuta sanoo. Kamalaa. Todella kamalaa.  "Ja se lapsi on Taeyong", sanon johtopäätelmäni ääneen toivoen, että olen väärässä, mutta tietäen, etten ole. Yuta nyökkää ja yllätyn, ettei hän korjaa minua sanomaan 'pomo'. Ehkä asia on liian vakava. Tämä mies on todennäköisesti ollut todistamassa tarinan loppuosaa omin silmin.

Nyökkään ja käännyn mennäkseni takaisin muiden luo. En vieläkään luota Yutaan ja minusta tuntuu, että olen paremmassa turvassa, jos paikalla on enemmän ihmisiä. Jos vaikka löytäisin Jaeminin ja Jenon, jota alun perin lähdin etsimään. Edessäni kuitenkin seisoo Xiaojun, joka tukkii tieni takaisin. Käännyn takaisin Yutan puoleen, mutta hän hymyilee oudosti ja lähtee tiehensä. Yritän seurata häntä, mutta Xiaojun ottaa minua kädestä ja vie hissiin. "Nyt sä teet mitä mä haluun", hän sanoo selkeästi humalassa.