Rude Boys

- 5 -

Istun pöydän ääreen, mutta minulla ei ole ruokahalua. Minua pelottaa. Taeyong on enimmäkseen ollut mukava, fiksun oloinen mies, mutta hänessä on myös toinen puoli. Se, miten hän raivosi... Sen ajatteleminenkin nostaa kylmiä väreitä ja saa minut jännittymään. Ja 'meillä on tulossa pitkä yö'? Mitä se tarkalleen tarkoittaa? Miksi meillä? Muutos Taeyongin katseessa saa minut ajattelemaan vain yhtä asiaa "Syö", Taeyong sanoo, kun en tee elettäkään ottaakseni ruokaa. Hän tulee aivan lähelle ja tökkää mahaani. "Minä en ole kuuntelemassa tuon kurinaa koko yötä", hän sanoo.

"Ei sun tarviikkaan", sanon. "Hyvä", hän sanoo ja työntää lautasen eteeni. Huokaisen, mutta tiedän, että kadun sitä muuten myöhemmin. Otan lautaselle syötävää. Se on yllättävän, melkein liiankin hyvää. Yritän olla ahmimatta, kun toinen kävelee pöydän toiselle puolelle katsoen minua koko ajan arvostelevalla katseellaan. "Maistuuhan se", hän sanoo. Itselleen hän kaivaa pullon kaapista ja kaataa viinilasiin pohjallisen tummanpunaista alkoholia. Hän pyörittää sitä lasissaan ja hörppii pienen pieniä kulauksia kerrallaan. Koko ajan hänen silmänsä ovat nauliutuneina minuun. Mietin, mitä hänen päässään liikkuu, mutta tulen nopeasti siihen tulokseen, etten halua tietää.

Kun olen syönyt, Taeyong kerää pöydältä tavarat pois ja kävelee sitten luokseni. "No? Mitä haluat tehdä?" hän kysyy. Kysymys yllättää minut. "Öh... nukkua", vastaan, koska olen oikeasti väsynyt. "Ai jo? Käyhän se minulle", hän vastaa ja katsoo minua silmiin. Hän selkeästi yrittää pitää kasvonsa peruslukemilla, mutta huomaan hänen silmiensä kapenevan ja huulien puristuvan hieman yhteen. Valitsin siis väärin. "Mutta mä haluisin nähä tän rakennuksen ensin loppuun. Ja sä unohit esitellä kaikki", sanon nopeasti. "Eikö sua väsytäkään?" hän kysyy ja virnistää ilkikurisesti. "Ne voi aina tehä huomenna. Ellet sitten halua mennä katsomaan miehiä iltatouhuissa", hän sanoo.

Pudistan nopeasti päätäni. "Millon se kaukosäädin viedään?" kysyn, että saan lisää aikaa ajatella. "Sitä ollaan todennäköisesti viemässä koko ajan", hän vastaa. "Eihän ne tee mun porukoille mitään?" kysyn huolestuneena. Toinen naurahtaa. "Ei toki, jos ne osaa pysyä pois jaloista", hän sanoo. Rukoilen mielessäni, että he osaavat vaikka nukkua hiljaa ja liikkumatta, kuulematta mitään tai ketään. Tai että he eivät olisi vielä kotona. Ei ennen kun ne murhaajat ovat tulleet takaisin.

"Mitä mietit?" Taeyong kysyy. Huomaan tuijottaneeni pöytää ilmeettömänä. "Mun vanhempia", vastaan. "Hei, ne on paremmassa turvassa kun sinä tällä hetkellä", hän sanoo. "Jos ne käyttäytyy hyvin, niille ei käy mitään. Sun käytöksellä taas ei ole niinkään väliä. Minä teen mitä mieli tekee", hän sanoo. "Toki se, mille tuulelle sinä mut saat, voi vaikuttaa siihen mitä mun tekee mieli tehä sinun kanssas."

"Jos mä käyttäydyn hyvin, pääsenkö mä pois?" kysyn. Toinen huokaisee. "Riippuu siitä, tekeekö mun mieli päästää", hän sanoo. "Mutta sillon ei ole kukaan sun tutuista turvassa. Kun kerran sekaantuu mafiaan, takaisin ei ole pääsyä. Ainoastaan, jos liittoudut toisen mafian kanssa tai saat kokonaan vaihettua henkilöllisyytesi niin, että sinua ei saa enää jäljitettyä. Mutta se on mahdotonta. Sinua nimittäin pidettäis silmällä kunnes kuolet", Taeyong sanoo. Eli toisin sanottuna, en pääse.

"Miten Jeno pääty tänne?" kysyn. Vastaamisen sijaan mies vain kohottaa kulmakarvojaan. "Onko ikävä?" hän kysyy pilkkaavaan sävyyn. "Mä kysyin kysymyksen", sanon ärtyneenä. Pilkka taisi osua liian lähelle. "Niin kysyin minäkin", Taeyong vastaa. "Mä kysyin ensin", jatkan väittelyä. "Mutta mä olen meistä ainut, jonka kysymykseen pitää vastata", Taeyong sanoo ja näyttää nauttivan pelleilystä kanssani. "Ja säkö luulet, että mulla ois jotain syytä vastata sun kysymyksees?" sanon melkein huutaen.

Nopeasti Taeyong tulee luokseni, ottaa kiinni leukani alta ja kääntää katseeni niin, että huulemme melkein koskevat. Pystyn maistamaan viinan, jota hän joi. "Niin. Ei sulla varmaan mitään syytä ole kunnioittaa tai totella mua", hän sanoo matalalla äänellä. Sitten hän vetää minut vielä lähemmäs ja puhuu aivan korvani juuressa. "Kun sä kerran et pääse täältä pois, niin vois saman tien alkaa leikkimään tulella. Jos vaikka henkiki menis joku päivä. Ala vielä rikkomaan paikkoja, niin nähään mitä käy", hän melkein kuiskaa.

"Sä et oo neitsyt?" hän kysyy yhtäkkiä, ja tunnen nyt viimeistään pelon ja inhon kasvavan tuota miestä kohtaan. "Mistä sä sen voit tietää?" kysyn hampaideni välistä. "Ai, ai! Varo miten vastaat", Taeyong sanoo ja koskettaa huulillaan paljasta ihoa hartian ja niskan välisessä mutkassa. Jäykistyn hänen kosketuksestaan. "Sinun rakas Jeno-kulta kertoi vähän kaikenlaista, kun tenttasin häntä ensimmäisenä yönä. Siis sinun ensimmäisenä", hän jatkaa ja piirtää nenällään viivaa kaulaani ylös-alas.

En pysty taistella vastaan. Ehkä se johtuu pelosta. Että jos yritän estää häntä, hän vain menee entistä pitemmälle. Tai sitten olen jähmettynyt järkytyksestä, enkä pystyisi liikkumaan vaikka haluaisin. Tai inhosta, jonka kosketus saa aikaan. Mitä vähemmän reagoin, sitä nopeammin hän kyllästyy ja vie inhon väristykset mennessään. "Mä oon kuitenkin varma, että se on korkeintaan keskiverto", hän sanoo ja perääntyy hieman, että voi katsoa silmiini. "Ja minä taas... no, kohtahan sä sen tiiät."

Mies painaa huulensa iholleni ja suutelee minua kaikkialta. Samalla hän kuljettaa minut kohti leveää sänkyä, joka seisoo huoneen perällä. Kompuroin joutuessani astumaan pienen askelman ylöspäin korokkeelle, joka rajaa "makuuhuoneen". Huomaan hengitykseni nykivän ja kyynelten syöksyvän silmistäni poskille. En pysty enää. "Älä", pyydän häntä. "Ole kiltti ja lopeta", sanon itkuni lomasta. "Älä koske muhun noin", jatkan. "Älä." Kohta itken niin, etten pysty puhumaan. Taeyong perääntyy hieman ja katsoo minua.

"Mitä vittua sä nyt itket?" hän kysyy tylysti. Pudistelen päätäni ja yritän peittää kasvoni käsilläni. Hän kuitenkin ottaa käteni pois ja kohottaa kulmiansa sen merkiksi, että odottaa vastausta. "Mua... pelottaa", saan sanotuksi. Katson lattiaa ja yhä uudet kyyneleet kastelevat valuessaan paitani kaulusta. "Hah. Pelottaa?" hän sanoo ja näyttää siltä, että voisi nauraa. Paitsi on liian totinen siihen. "Hiiskatti sun kanssas, mä en ole vielä edes ehtiny olla pelottava", hän sanoo.

Hän tulee taas lähemmäs ja kaataa minut sänkyyn. Tällä kertaa yritän rimpuilla vastaan, mutta jotenkin hän onnistuu pitämään sekä käteni, että jalkani ajoissa yhtä aikaa. Hän riisuu paitani, sitten housuni ja heittää ne lattialle. Hän ottaa paitansa pois, ja ehdin nähdä hänen hoikan ylävartalonsa ennen, kun katson muualle. Tunnen hänen tulevan makaamaan viereeni. Hän kääntää minut kyljelleen häntä kohti ja painaa itseään vasten. Paljaat ihomme koskettavat, ja olen kiitollinen, että hän jätti minulle alusvaatteet.

"Voitko rauhoittua?" hän kysyy kun yritän edelleen töniä häntä pois. Hän ei ole vielä jatkanut suutelemistani. Hän vain rutistaa minua tiukasti itseään vasten. Kastelen hänen tyynynsä kyynelillä, mutta hän ei näytä sen haittaavan. "Mä lopetin jo. Sun vuoro", hän tiuskaisee, mutta ainut mitä minä haluan, on päästä pois tuon miehen lähettyviltä. "Mä en aio päästää sua, vaikka repisit koko yön. Sä teet vaan itelles palveluksen, jos rauhotut ja alat nukkumaan." Sitten muistan taas, miten väsynyt olen. En kuitenkaan usko, että pystyisin ikinä nukahtamaan tähän.