Rude Boys

- 9 -

Istun sohvalla ja pidän paidan helmaa ylhäällä, kun Taeyong puhdistaa kyljessäni olevaa haavaa. "Tämä sattuu", hän sanoo, ja minä irvistän, kun tunnen puhdistusaineen kirvelevän. "Miks sä autat mua?" kysyn. Taeyong on hiljaa laittaessaan isokokoista laastaria paikalleen, mutta katsoo sitten minua. "Koska sä tarvitset apua", hän vastaa. Annan paitani valahtaa alas. "Mutta..." aloitan, mutta toinen nousee ylös. "Sulla on nälkä", hän sanoo ja on oikeassa.

Taeyong on edelleen ilman paitaa laittaessaan minulle ruokaa. Pystyn haistamaan ilmassa leijuvan tulisuuden jo ennen, kun saan tteokbokki-annoksen eteeni. Hän ilmeisesti tuntee naiset. Meillä kavereitten kanssa on tapana kertoa surulliset asiat aina tteokbokkin kanssa, koska silloin meillä on hyvä tekosyy itkeä. Katson annosta, mutta en ehdi koskeakaan siihen, kun kyyneleet tulevat. Yritän katsoa pois, mutta Taeyong on jo huomannut. Hän tulee viereeni istumaan ja ottaa toisen käteni omiensa väliin.

Hän ei sano mitään. Odottaa vain hiljaa minun itkiessäni. Kävin suihkussa, mutta silti minulla on epämiellyttävän likainen olo. Kuin Xiaojunin kädenjäljet olisivat syöpyneet iholleni ja vaatteeni olisivat korkeintaan yhtä puhtaat kuin kellarin lattia, jossa makasin vielä hetki sitten. Haluaisin olla yksin. Käpertyä omaan sänkyyni peiton alle ja nukahtaa omaan itkuuni. On vaikea kuvitella, että vielä tänään minä melkein viihdyin täällä. Nyt haluan vain pois. Jättää tämän kaiken.

"Mä haluan pois täältä", saan sanotuksi. Taeyong huokaisee. "Minä voisin melkein päästääkin...", hän sanoo. "Mutten pysty ottamaan sellaista riskiä." Nojaan pääni vapaana olevan käden varaan. "Ei se ole mikään riski. Voisin vaikka leikata mun kielen irti ja polttaa mun silmät, kuhan pääsisin vaan pois", sanon. Itkuni on laantunut, ja tilalle on tullut uupumus. Kun tiedän, että olen edelleen samassa talossa sen miehen kanssa, ja että hän on vielä täysin vapaa kulkemaan missä vain, jos vain on tullut takaisin tajuihinsa, se ei helpota oloani yhtään.

"Onko susta noin kiva kiusata muita?" kysyn. Taeyong vain kohottaa kulmiaan. "Sä hakkasit sen. Sit toit mut tänne suihkuun, hoidit mun haavan, teit mulle ruokaa..." sanon ja pudistan päätäni. "Ihan kun sua oikeesti kiinnostais paskaakaan", sanon. "Hei, minulla ei ole mitään syytä esittää", Taeyong sanoo väliin, mutten kuuntele. "Jos sua kiinnostais, sä lähettäisit mut ensimmäisellä kyydillä mun vanhempien luo!" huudan. En jaksa enää itkeä, mutta jotenkin minun pitää purkaa tunteeni. Taeyong on vain helppo kohde.

"Minä välitän", Taeyong sanoo napakammin. "Ja sen takia en ole lähettämässä sinua minnekään", hän sanoo rauhallisemmin, kun huomaa minun kuuntelevan. "Se olin minä, joka tuli paikalle. Minä näin, missä tilanteessa sä olit. Ei sinun vanhemmilla ole mitään vitun hajua millasen miehen käsissä sä olit. Ja sun ei todellakaan pidä käydä läpi tuota kaikkea uudestaan, kun yrität selittää sun porukoille, mitä on tapahtunu. Mutta minä tiedä yhen jutun, mitä sun porukat ei tajuais vaikka kuinka yrittäisit selittää. Nimittäin sen, että sua ei satu mustelmiin, ei ees kylkeen, vaan jonnekin paljon syvemmälle."

Hetken aikaa Taeyong vain tuijottaa minua purkauksensa jälkeen. Sitten hän jatkaa taas. "Minä tiedän miltä se tuntuu", hän sanoo hiljaa. "En täsmälleen tuota, mutta sen, kun sattuu henkisesti. Niin paljon, että ei pysty hengittämään. Niin paljon, että sen tuntee fyysisenä kaiken muun yläpuolella. Siihen ei auta laastarit tai särkylääke, mutta minulla on yks, mikä auttaa", hän sanoo ja nousee yllättäen melkein innostuneena ylös. "Mennäänpä käymään tuolla." Hän hakee itselleen paidan ja pyytää nousemaan.

Taeyong raahaa minut mukaansa ensimmäiseen kerrokseen ja ovesta ulos. Menemme yhden piharakennuksen ovelle, jossa hän kääntää minut katsomaan itseään silmiin. "Sinulla ei ole allergioita, eikö vain?" hän kysyy. Nyökkään hämmentyneenä. Ei kai minua minnekään vaaralliseen paikkaan olla viemässä? Näen silmissäni, miten ihottumaa ja silmien kutinaa aiheuttavat kaasut leijailevat huoneessa vihreinä pilvinä. Taeyong ei anna minun kuvitella enempää vaan avaa oven.

Astun sisään ja ovi menee perässäni lukkoon. Automaattivalot syttyvät valaisemaan kapeaa käytävää, joka levenee nopeasti olohuoneeksi. Suurista ikkunoista näkyy illan hämärtämä metsä. Taeyong käskee minun odottaa olohuoneessa ja katoaa sitten käytävää eteenpäin. Hetken on hiljaista, mutta sitten kuulen askeleita ja kynsien raavintaa lattialautoihin. Suurehko koira pysähtyy käytävän suulle huomattuaan minut ja lähestyy sitten varovaisemmin korvat pystyssä. Ojennan käteni toivoen, ettei se pure.

Koira nuuhkaisee nopeasti kättäni ja painautuu sitten jalkojani vasten. Rapsutan sitä kunnes huomaan seuraavan koiran tulevan huoneeseen. Se on vähän pienempi, mutta selkeästi saman rotuinen. En ole uskoa silmiäni, kun näen sen perässä kipittävät pennut. "Voi!" huokaisen ja laskeudun polvilleni. Pentuja on seitsemän ja ne vinkuvat ja pomppivat ympäriinsä. Yksi kiipeää etutassuillaan syliini ja yrittää nuolla naamaani. "Hei, rakas", sanon ja silitän sitä kuonon päältä.

Katson kun Taeyong kävelee hymyillen luokseni. "Niin suloisia!" sanon ja katson kun pentujen emo hyppää sohvalle makoilemaan ja katselemaan kahden pikkuisen välistä leikkiä. "Mikä nimisiä nämä on?" kysyn, kun seuraava pentu puskee kainalooni. Taeyong istuu eteeni lattialle. "Tämä on Eodum", hän sanoo ja rapsuttaa ensimmäisenä tullutta koiraa korvien takaa. "Näitten isä. Ja tuo on Haneul", hän sanoo ja osoittaa sohvalla makoilijaa. Eodum ja Haneul. Pimeys ja taivas. Kuin vastakohdat.

"Entä pennut?" kysyn kun Taeyong ei jatka. Hän vain  kohauttaa olkiaan. "Niitä en ole velä nimennyt. Enkä usko, että olisi kukaan muukaan", hän sanoo. Nyökkään ja katson, kun ruttukuonoinen, muita hieman pienempi pentu painaa päänsä tassujensa väliin ja sulkee silmänsä. Kohta alkaa kuulua tuhinaa siihen malliin, että se on varmasti nukahtanut. "Tuotako katsot?" Taeyong kysyy ja nyökkää pentuun päin. "Se on muita heikompi, joten jäi helposti vähille maidoille", hän selittää. "Siksi se on pienempi ja muutenkin hieman jälkeenjäänyt", hän jatkaa hymyillen.

"Raukka", sanon. "Mutta se on todella sulonen!" sanon. Kainalossani oleva pentu tökkii minua kuonoillaan siihen malliin, että olen ilmeisesti unohtanut rapsuttaa sitä. Se nappaa hihastani hampaillaan ja alkaa kiskomaan sitä. "Hei, tämä on uusi paita!" sanon koiralle. Se katsoo minua hämmentyneenä. Se vaikuttaa kuitenkin ymmärtäneen, koska päästää hihani ja pomppii sitten ympyrää. "Semmonen juttu", Taeyong sanoo. "Nämä ovat broholmereita. Herkkä rotu, jolle ei kannata yhtään korottaa ääntä", hän sanoo.

Katson miestä loukkaantuneena. "En minä korottanutkaan", sanon. "Mutta tulevaisuuden varalle. Nämä aistii varmasti millä tuulella olet", hän sanoo ja katsoo huvittuneena muualle. Ärtymiseni ilmeisesti on hauskaa. Taeyong tulee lähemmäs minua ja katsoo minua syvälle silmiin. Hänen silmänsä ovat muutenkin suuret, mutta nyt hän on avannut ne vieläkin isommalle. Yritän pakottaa itseni vastaamaan katseeseen, mutta katson silti nopeasti pois. Kukaan ei ole koskaan katsonut minua noin uteliaasti, mutta viattomasti. Mieleeni tulee koiranpentu, mikä sopii hyvin tilanteeseen. 

"Joko mennään nukkumaan?" hän kysyy. Muistan taas, että ilta on jo pitkällä. Sitten muistan myös jotain, mitä oli ihmeen kaupalla onnistunut unohtamaan. Kaikki vyöryy takaisin mieleeni. Kipu, pelko, alistaminen. Miehen hengitys, puheet ja nauru sekä oma itkuni. Taeyong tiesi, miten saan ajatukseni pois ja se toimi, mutta kun kävelemme sisälle, pimeys saa kaiken tuntumaan todelliselta. Olemme molemmat hiljaa, mikä ei auta yhtään päässäni pyöriviin ajatuksiin. Kun pääsemme huoneeseen, Taeyong menee sanaakaan sanomatta vaatehuoneeseen ja tuo minulle pyjaman. "Ajattelin, että haluaisit ehkä yöpuvun", hän sanoo. 

Hän menee sänkyyn istumaan ja pitää peittoa, että voi peitellä minut, kun seuraan häntä. Menen makaamaan, mutten uskalla sulkea silmiäni. Taeyong näyttää huomaavan jännittyneisyyteni. "Minji, yritä nukkua", hän sanoo ja etsii käteni peiton alta. Meinaan vetää käteni pois, mutta huomaan tarvitsevani sitä. Jonkun tukea. Minua vain hieman häiritsee, että tällä hetkellä se joku sattuu olemaan mafian pomo. Ja minun eilisiltainen ahdistelijani. Ja se, joka tappoi äitinsä. Ja kidnappasi minut.