Rude Boys

- 18 -

"Minä kuulin ja näin, kun annoit Taeyongille sen myrkyn", sanon. Jeno seisoo edessäni jalat hieman harallaan ja tavoittelee varmaan mielessään uhkaavaa olemusta. "Olisit edes hankkinut jotain, mikä ei haise", jatkan, kun Jeno on vain hiljaa. "Minä halusin, ettet sinä vahingossakaan juo sitä", hän sanoo. "Miksi sitten edes hankit mitään myrkkyjä?" kysyn. "Halusit tehdä vaikutuksen Taeyongiin? Halusit näyttää, ettei sillä ole merkitystä, että me joskus seurusteltiin?" sanon ja huomaan ärtymistasoni nousevan.

"Jos et tiedä, niin voitko olla vetämättä omia johtopäätöksiä", Jeno sanoo. "Anteeksi, mutta mitä vittua? Sinä olit kuollut. Minä kävin sinun muistotilaisuudessa ja itkin sun perään! Ja oikeasti olit vain täällä nauttimassa elämästä, välittämättä paskaakaan siitä, miten mulla menee! Ja sitten sinä yrität vielä sanoa, mitä saan tehdä ja mitä en?" huudan hänelle. "Koska sinä et tiedä", Jeno vastaa. "Luuletko minua noin tyhmäksi?" kysyn. "Kun on pari vuotta katsellut sun naamaa töihin lähtiessään, ja saa tietää sun valehelleen joka kerta, niin tunnistaa kyllä millon toinen valehtelee ja millon ei", sanon.

"Ja miten minä nyt muka olen valehdellut?" Jeno kysyy. "Sanoit ettet välitä, kun annoit myrkyn. Ja käskit käyttämään sen hyvin", sanon. "Valehtelit molemmilla kerroilla." Jeno pudistaa päätään. Hän avaa suunsa sanoakseen jotain, mutta sitten Taeyong ilmestyy viereeni. "Kuulostikin siltä, että joku on saanut Minjin suuttumaan", hän sanoo kietoessaan kätensä harteilleni. "Älä esitä, että olisit joku Minjin poikaystävä", Jeno sanoo. Hänellä siis taitaa olla yhä tunteita jäljellä. "Taeyong ei esitä mitään", sanon ja painaudun lähemmäs häntä.

"Mikä on riidan aihe?" Taeyong kysyy. "Minusta tuntuu, ettei se ehkä kuulu sinulle", Jeno sanoo. Yllätyn, miten kärkkäästi hän vastaa pomolleen. "En tiedä, mitä luulet, mutta olet eksä. Minjin entinen poikaystävä. Et enää mitään", Taeyong sanoo tyynenä. "Ja sinähän sen tiedät", Jeno sanoo. "Kyllä", vastaan. "Vaikka sinä et selkeästi ole vielä päässyt yli, niin minä olen. Ja minä luotan Taeyongiin. Kiitos muuten, sinun takia olen täällä ja olen tähän mieheen päässyt tutustumaan", sanon. 

"Riittäisikö jo?" Taeyong kysyy. "Mene Jaeminin mukaan, äläkä enää riitele Jenon kanssa", hän sanoo. Käännyn katsomaan häneen. "Nytkö alat leikkimään äitiä?" kysyn. "Muuten vaikka, mutta minulla taitaa olla väärä sukupuoli sitä varten", hän sanoo ja hymyilee. Sitten hän kääntyy Jenon puoleen. "Ja sinä voisit mennä tekemään töitäsi", hän sanoo, puristaa minua olkapäästä ja menee. Jeno mulkaisee hänen peräänsä, vilkaisee minua ja lähtee toiseen suuntaan. Minä taas koputan Jeminin ja Jisungin huoneen oveen.

"Minä olen menossa auttamaan Renjunia ja Chenleä. Saat tulla mukaan, mutta et sitten koske mihinkään", Jaemin sanoo. "Miksi minä koskisin?" kysyn. Jaemin virnuilee minulle oudosti. "Sittenpähän näet", hän sanoo. Hän vie minut hisseille ja painaa kellariin vievää hätäpainikkeeksi naamioitua nappulaa. Tunnen palan nousevan kurkkuuni. En mielellään menisi sinne uudestaan, mutta mitäpä minulla on pelättävää, kun Jaemin on mukana.

Menemme ovelle, joka näyttää pomminkestävältä. Jaemin avaa avaimellaan pienen luukun, jonne voi syöttää koodin. Tämä on ilmeisesti hyvin suojattu huone, jos sinne ei pääse pelkällä avaimella. Jaemin näppäilee koodin ja ovi aukeaa napsahtaen lukosta. Hän työntää raskaan oven auki ja menee sisään. Minä seuraan häntä uteliaasti perässä. Huone ei ole kovin iso, mutta siinä on yksi työpöytä ja sen takana kaksi koodilla varustettua ovea. Pöydän ääressä istuva mies nostaa katseensa meihin papereistaan.

"Hei, Renjun", Jaemin tervehtii. Toinen nyökkää vastaukseksi ja katsoo minuun. "Vieläkö pelkäät pomoa yhtä paljon?" hän kysyy hymyillen. Hän ilmeisesti muistaa ensimmäisen tapaamisemme. Silloin olin kokoushuoneessa, ja kaikki tuijottivat, kun kävelin huoneen läpi vihaisen Taeyongin luo varmasti hyvin pelokkaan näköisenä. Pudistan päätäni. "Hyvä", Renjun vastaa. "Se on pohjimmiltaan hyvä ja rento tyyppi", hän jatkaa, siirtää paperit sivuun ja nousee ylös. Hän menee vasemmalla olevan oven luo, näppäilee koodin ja työntää oven auki.

Menemme Jaeminin kanssa huoneeseen Renjunin jälkeen. Se on pitkulainen, sen keskellä on pöytä ja seinillä katosta lattiaan aseita. Pienempiä pistooleita ja suurempia kivääreitä on ripustettu pienen armeijan tarpeiksi. Lisäksi on granaatteja, savupommeja ja erlaisia heitto-, lyömä- ja teräaseita omissa hyllyissään. Tämän takia en saanut koskea, mutta en kyllä uskaltaisikaan. Kävelen varovasti huoneen poikki toisten luo, jossa Renjun kaivaa jonkunlaisen listan pöydän laatikosta.

"Tämän pitäisi olla kunnossa", Renjun sanoo tökätessään listaa. Jaemin katsoo sitä hetken ja auttaa sitten Renjunia, joka on alkanut lastaamaan seinältä aseita jonkinlaiseen pehmustettuun arkkuun. Kun ensimmäinen arkku on täynnä, Renjun kirjoittaa jotain paperiin ja laittaa sen arkkuun. Sitten hän sulkee arkun ja laittaa säpit lukkoon. "Sinä saat auttaa minua kantamaan", Jaemin sanoo ja ottaa kiinni pitkulaisen arkun toisesta päästä.

Aseilla täytetty arkku on yllättävän raskas kantaa. Viemme sen avonaisesta ovesta autotalliin ja suuren ja tukevanoloisen maasturin lavalle. Kun seisoo jonkun hujopin kanssa auton vieressä vahtimassa tekemistämme, ja minusta tuntuu, ettei minun kuuluisi olla täällä. "Hei, Minji", Jaemin sanoo. "Oletko vielä tavannut Kunia ja Johnnya?" hän kysyy. "Kunin olen", vastaan. Jaemin nyökkää. "No, tuo toinen on Johnny. Ne on meidän vartioita, vaikka enemmän ne kyllä tekee muuta", hän sanoo.

Menemme Jaeminin kanssa takaisin sisälle. "Haluatko muuten nähdä toisenkin huoneen?" Renjun kysyy. Nyökkään, vaikken tiedä yhtään mitä odottaa. "Chenle!" Renjun huutaa yhtäkkiä niin, että säikähdän. "Vain se tietää koodin oveen, mutta ei tietenkään ole paikalla, kun sitä tarvitaan", Renjun sanoo äkäisen näköisenä. "Chenle!" hän huutaa vielä aiempaa kovemmin. Sitten Chenlen pää ilmestyy oviaukkoon. "Sori, oli muuta tekemistä", hän sanoo hengästyneenä. "Moi Jaemin!" hän tervehtii sitten iloisesti. "Ja Minji", hän lisää.

Renjun osoittaa oikeanpuoleista ovea. "Viitsitkö näyttää?" hän kysyy, ja Chenle nyökkää. Hän näppäilee koodin oveen. En olisi osannut odottaa, mitä oven takana on. Siellä on paljon arvotavaraa. Ei pelkästään rahaa pinoittain ja koruja ja arvometalleja, vaan myös arvokkaan näköisiä patsaita ja maalauksia. Jopa upea sapeli roikkuu seinällä. "Vau", sanon. "Niimpä. Vau", Chenle vastaa ja ottaa avonaisesta arkusta kultaisia kolikoita. "Täältä edes hakkerit ei vie meidän kultaa", hän sanoo ja antaa minulle yhden. Se on suuri ja epätasainen. Taatusti ikivanha ja todella arvokas.

"Nämä on parhaassa turvassa täällä", Jaemin sanoo. "Vain Renjun voi avata asevaraston, ja vain Chenle voi avata tämän aarrekammion oven. Ja aiemman oven koodi vaihtuu viikon välein, ja se kerrotaan vain niille, jotka sitä tarvitsee", hän jatkaa. "Vau", sanon uudestaan, kun en pysty muutakaan. "Tänne ei vissiin ihan kuka vain murtaudu", sanon. "Ei", Chenle sanoo hymyillen. Hän näyttää olevan ylpeä saadessaan työskennellä täällä. Vahtia näitä rikkauksia ja olla ainut, joka niihin pääsee käsiksi. 

"Eikö edes Taeyong tiedä ovien koodeja?" kysyn. "No, se on meidän lisäksi ainut", Chenle sanoo. "Mutta se myös oikeastaan omistaa kaiken", hän lisää. Minä oikeastaan jo tiesin, että hän on rikas. Sen kertoo talo, jossa hän asuu, huippuhienot, uudet autot joilla minäkin olen päässyt hieman kulkemaan sekä jo pelkkä hänen olemuksensakin, mutten ikinä osannut arvata, miten paljon hän voisi omistaa. "Rikas ja rakas", Chenle sanoo. "Mitä?" kysyn. Hän vastaa virneellä. "Menkää naimisiin, niin saat osan tästä", hän vihjaa.