Rude Boys

- 17 -

Hiljaisia kyyneliä tipahtelee miehen poskille. Hän ei päästä ääntäkään, mutta hänen suunsa on vääntäytynyt irveeseen ja hän tärisee itkun tahtiin. "Taeyong?" kysyn ja astun varovasti häntä kohti tietämättä, mitä tehdä. "Mitä nyt?" kysyn hiljaa. Taeyong näyttää siltä, kuin ei kuulisi minua. Hän vain seisoo keskellä lattiaa, kädet sivuillaan ja pää painuksissa. "Anteeksi, jos se johtuu jostain mitä olen tehnyt tai sanonut", sanon.

"Ei", hän sanoo. "Minä vain...", hän jatkaa ja niiskaisee. "Minä käskin Xiaojunin tehdä niin sinulle", hän sanoo. "En tiennyt... Minä luulin, että se auttaisi... Minä nimittäin vihasin sinua", hän sopertaa. "En ymmärrä", sanon. "Voitko rauhoittua?" kysyn ja yritän viedä häntä sohvalle. "Minji, minä vihasin sinua, koska teit minusta heikon. Olin avuton, enkä pitänyt siitä. Koska halusin pitää sinut turvassa, aivan alusta lähtien... Luulin, että se helpottaisi, jos satuttaisin sinua, mutten voinut tehdä sitä itse", hän sanoo.

Minä olen ilmeisesti kadottanut puheenymmärrykseni. Tai sitten Taeyong puhuu vahingossa väärin. Hän tarkoittaa, että minä olin heikko. Ja avuton. Ja minä halusin olla turvassa häneltä. "Taeyong?" kysyn taas. "Miksi yrität huolehtia minusta?" hän kysyy. "Koska sinäkin teit niin minulle", sanon. "Koska minä aiheutin sen kaiken sinulle", Taeyong sanoo melkein huutaen. "Minäkin aiheutin tämän. Koska olen heikko, etkä pidä siitä", sanon. Taeyong ottaa paidan kauluksestani kiinni. "Sinä et ole heikko", hän sanoo. "Kaikkea muuta."

"Suutele minua", sanon. Taeyong vain tuijottaa minua punaisilla silmillään. Enää uudet kyyneleet eivät valu hänen poskiaan pitkin. "Oletko tosissasi?" hän kysyy. Nyökkään, ja vastaan: "Olen." Taeyong vetää minut lähelleen ja painaa kyynelistä kosteat huulensa omiani vasten. Suljen silmäni ja annan hänen viedä kätensä selkää vasten. Hän oli oikeassa. Minä luotan häneen. Luotan, koska pidän hänestä, eikä siinä ole tilaa järjelle. Jos minulta kysyttäisiin järki vai tunteet, sanoisin järki, mutta samalla valehtelisin. 

Tämä on paljon enemmän, mitä edes osaan haluta. Vahva mies pitään minut käsillään pystyssä, vaikka oikeastaan pinun pitäisi olla se joka tukee toista. Silti minusta tuntuu, jos tuo päästäisi irti, jalkani pettäisivät. Kiedon käteni Taeyongin niskaan ja painaudun vielä lähemmäs häntä. Enää hän ei ole murhaaja, ei valehtelija eikä vaaralllinen mafian pomo. Hän on mies, josta minä tykkään, jonka minä haluan. Ja hän on mies, joka sai minut kaikista pakenemisyrityksistäni huolimatta kiedottua pikkusormensa ympärille.

"Minä olen tottunut saamaan sen, mitä haluan", hän sanoi minulle. Silloin hän halusi saada minut. Nyt hän on onnistunut siinä. Tiedän, että mies on tunteeton, ajattelee vain itseään ja omaa etuaan, leikkii minulla, kuten kaikilla muillakin naisilla ennen minua. Tiedän, mutten välitä. "Minji", Taeyong sanoo huuliani vasten. "Rakastan sinua", hän kuiskaa. Mutta se ei ole totta. Ei kukaan rakastu niin nopeasti, varsinkaan tuollainen mies. Hän työntää minut kauemmas, kun ei kuule vastausta.

"Minji?" hän kysyy ja rypistää otsaansa. "Oletko varma?" kysyn. Toinen naurahtaa. "Luuletko, ettei minulla olisi kokemusta... Etten tunnistaisi tunteita toisistaan. Ei tämä ole vain pientä ihastusta, vaan minä oikeasti rakastuin sinuun", hän sanoo puhuen niin vakuuttavalla äänellä, että hän taatusti valehtelee. Hän painaa kädellään pääni rintaansa vasten ja halaa minua. Tunnen sydämeni tykyttävän. Johtuuko se suudelmasta? Vai hänen sanoistaan? Vai tästä läheisyydestä?

Paitsi että se ei olekaan minun sydämeni jonka tunnen. Taeyongin sydän lyö poskeani vasten tiuhaan tahtiin. "Ei kai sinulla muuten ole rytmihäiriöitä?" kysyn ja kohotan pääni. "Ei", hän vastaa hämmentyneen näköisenä. "No sitten sinulla on menossa sydänkohtaus", sanon. "Ei. Eh... Se johtuu sinusta", hän sanoo ja raapii niskaansa. Minusta? "Eli sinä et ilmeisesti valehdellutkaan?" kysyn. Taeyong pyöräyttää silmiään. "Miten sinä pystyt edes ajatella, että olisin muka valehdellut?" hän kysyy.

Kohautan olkiani. "Koska sinulla on tapana tehdä niin", sanon. Taeyong pudistaa päätään ja ottaa kasvoni käsiensä väliin. Hän antaa nopean pusun huulilleni. "Hei, kuka antoi sinulle luvan?" kysyn. Toinen hymyilee. "En tarvitse lupaa", hän sanoo. "Mutta sinä kyllä myöskin käskit minun tehdä noin", hän jatkaa. "Annoin luvan yhteen kertaan", sanon. Taeyong pörröttää hiuksiani. "Sitä paitsi taisit pitää siitä", hän sanoo ja kävelee sohvan luo.

"Miksi muuten pidät oven nykyään lukossa?" kysyn. "Koska haluan pitää sinut itselläni", hän vastaa. "Älä jaksa", sanon. Hän katsoo minua hymyillen suurilla silmillään. "Voin avata sen, jos suostut edes yrittämään Xiaojuniin tutustumista", hän ehdottaa. Se ei ole houkutteleva tarjous. Haluan kuitenkin hetkeksi pois Taeyongin silmistä, että voin edes hetkeksi hengähtää. Minusta nimittäin tuntuu, että minulla on oma valvontakamera, joka tarkkailee minua lakkaamatta.

"Selvä", sanon. "Mutta en tänään", jatkan. "Sovittu", Taeyong sanoo ja heittää minulle avaimet. "Entä jos en palauta näitä?" kysyn. "Se olisi uhkarohkeaa", Taeyong vastaa. Ymmärrän, vaikkei hän täydennäkään. Hän olisi taatusti pelkästään innoissaan, jos saisi rankaista minua. Ja minä olisin hieman vähemmän innoissani. Avaan oven ja heitän avaimet takaisin hänelle. "Jos satut etsimään", Taeyong huutaa ennen, kun ehdin sulkea oven. "Niin olen todennäköisesti toimistossa."

Suljen oven takanani. Muistan ensimmäisen kerran, kun tapasin hänet. Hän vaikutti kärttyisältä, kun Yuta huolehti minusta, mutta teki kuitenkin itse niin sen jälkeen. Myöhemmin hän purki vihaansa minuun kunnes alkoi ahdistelemaan minua. Olin silloin hämmentynyt, miten nopeasti hän lopetti. Nyt ymmärrän, että tuo kaikki käy järkeen, jos hän puhui minulle juuri totta. Joko se on todella hyvin keksitty huijaus tai minä olen vain herkkäuskoinen tai sitten Taeyong oikeasti tunsi jotain minua kohtaan ensimmäisestä hetkestä alkaen.

Kävelen käytäviä pitkin ja tutkin paikkoja, joissa en ole vielä aiemmin käynyt. Suurin ovista on lukossa, joten pääsen näkemään oikeastaan vain tyhjät käytävät. Kun olen kiertänyt, päätän mennä etsimään Jaeminin. Koputan hänen ja Jisungin huoneen oveen. Kestää hetki, mutta sitten Jaemin tulee avaamaan. "Ai katsos!" hän tervehtii minua iloisesti hymyillen. "Jeno luuli jo, ettet ole enää hengissä, kun sinua ei näkynyt eilen", hän sanoo. "Ja kun pomokin oli niin kärttyinen", hän jatkaa.

"Miksi sinäkin nyt sanot, että se oli kärttyinen?" kysyn. "Koska ainakin minun mielestä Taeyong oli eilen harvinaisen hyvällä tuulella." Jaemin kohauttaa hartioitaan. "Ja muuten, Jeno oli se, joka minut aikoi tappaa", sanon palatakseni takaisin aiheeseen. "Mitä?" Jaemin ihmettelee. "Niinpä", sanon. "En minä ketään aikonut tappaa", sanoo Jeno, joka ilmestyy näkökenttäni laitaan. "Teillä taitaa olla puhuttavaa?" Jaemin sanoo huomaavaisesti. "Koputa, kun haluat minut takaisin", hän jatkaa ja palaa huoneeseensa.