Rude Boys

- 2 -

Naisen kuolleet kasvot ovat täsmälleen samalla korkeudella kuin omani. Ruumis nojaa vastakkaiseen seinään pää oudosti vääntyneenä. En pysty järkytykseltäni huutamaan. Haukon henkeä ja kompuroin mahdollisimman nopeasti ylös, mutta tärisen niin, että en meinaa saada jalkoja alle. Yritän riuhtoa ja repiä ovea auki, tönin sitä olkapäälläni ja yritän rikkoa ikkunan, että pääsisin sitä kautta pois, mutta mikään ei onnistu.

Odottaako minua sama kohtalo? Jätetäänkö minut tänne nääntymään tuon muumion kanssa? "Apua! Apua! Joku auttakaa!" huudan, kun saan ääneni taas toimintaan. Mikään ei pelota minua niin paljon kuin kuolema. Olen nähnyt monesti unissani, kuinka löydän Jenon ruumiin, tai kuinka ruumis itse löytää minut ja alkaa vainoamaan minua. Nyt elän pahinta painajaistani, lukittuna pienessä betonikuutiota muistuttavassa huoneessa ruumiin kanssa. 

"Kun! Tule hakemaan minut täältä!" huudan, mutta sitten ikkunaan ilmestyy pää. Lennän kauhuissani taaksepäin. Suljen silmäni, ja kuulen kirkunaa. Pian tajuan, että se olen minä ja tukin suuni. "Ollaankos sitä jo niin hyviä kavereita Kunin kanssa, että voit kutsua häntä nimellä?" mies sanoo ja nostaa minut ylös pitäen kiinni paitani kauluksesta. Hän on avannut oven ja tullut sisälle selliin. Vetäisen hänen kätensä pois ja pystyn taas hengittää. 

Taas uusi mies seisoo edessäni. Sama, joka äsken ikkunasta kurkisti ja säikäytti minut perin pohjin. Potkaisisin häntä haaroihin, jos hänellä ei olisi veitsi kädessä. "Kuinka monta teitä on?" kysyn, mutten saa taaskaan vastausta. "Voitko rauhottua, jos et halua samaa kohtaloa tuon kanssa", mies sanoo viitaten ruumiiseen ja laskee kasvonsa lähelle omiani. Nyt, kun näen hänen kasvonsa kunnolla, hän on yllättävän hyvännäköinen. Säikähdän ajatustani niin, että nojaudun äkkiä kauemmas miehestä.

"Ai olinko liian lähellä?" mies kysyy ja nauraa. Hän kävelee taas minua kohti ja minä peruutan kohti seinää. Minulle tulee mieleen joku saalistava kissapeto, tai kenties vampyyri, kun hän kallistaa päätään hymyillen. Lopulta en enää pääse taaksepäin, mutta mies lähestyy minua yhä. Hänen hymynsä levenee, kun hän pääsee lähemmäs. Hän ottaa kiinni leukani alta ja puristaa niin, että sattuu. "Anteeksi", hän sanoo. "Mutta jatketaan myöhemmin. Nyt ei ole aikaa, nimittäin pomo odottaa."

Mies tarttuu minua kädestä ja raahaa rappusia ylös. "Olisin toki voinut jättää sinut sinne pitempään, mutta miten muut kuvaili sua... tuli vesi kielelle jo ajatuksestakin!" mies selittää. "Mikä vitun vampyyri sä oot?" kysyn ja saan toisen nauramaan. "Ei ihan. Aika lähelle, mutta mut tunnetaan kyllä paremmin nimellä Xiaojun. Hauska tutustua likka. Ja ennen kun sanot mitään, niin en ole kiinnostunut nimestäsi", mies selittää ja tönäisee minut sitten ovesta samaan aulaan, mitä tullessa.

Hän vie minut käytävään ja siellä hissien luo. Olin siis oikeassa niiden suhteen, tosin en odottanut niitä olevan kaksi. Ovet aukenevat ja ulos astuu kolme miestä. Tunnistan niistä Doyoungin, mutta kaksi muuta katsovat minua uteliaasti. He näyttävät muita nuoremmilta, aivan liian viattomilta ollakseen täällä. Toinen hymyilee minulle liioitellun onnellisesti ja toinen vilkaisee nopeasti, ehkä hieman pelokkaasti Xiaojunia ja katsoo sitten maahan.

"Ööö... pomo on vielä nukkumassa, ni sitä ei voi nähä nyt", Doyoung sanoo. "Ahh... aivan", Xiaojun sanoo. "Mutta sittenhän meillä on aikaa", hän jatkaa ja taluttaa minut sitten hissiin. "Aikaa, kuulitko", hän sanoo härnätäkseen. Minä seison hissin kulmassa mahdollisimman kaukana hänestä ja olen kuin en kuulisikaan. "Likka, likka, likka...", Xiaojun mutisee miettivän kuuloisena ja kääntyy sitten innoissaan minuun päin. "Yuta tykkää likoista!" hän huudahtaa ja väläyttää minulle vampyyrin hymyn.

Tuo ei lupaa hyvää. Toisessa kerroksessa minut viedään käytävän päässä olevaan huoneeseen. Suuren ikkunan edessä seisoo pitkätukkainen mies selin meihin. "Kuulepas Yuta-herra. Sinähän tykkäät likoista?" Xiaojun sanoo ja Yuta katsoo meitä ikkunan kautta. "Kiitos. Voi jättää sen siihen", Yuta sanoo. Xiaojun tekee, kuten käskettyä ja lähtee ovelle. "Pomo sitten oottaa sitä", hän vielä huikkaa ennen kun sulkee oven.

Huone on valtava. Yhdellä seinällä on lattiasta kattoon ulottuva ikkuna, toisella lasiseinäinen makuuhuone, jonka ovi on auki. Sohvanurkkauksessa on televisio ja lisäksi on työpiste, jonka seinä on tapetoitu kartoilla. Yuta kävelee parvekkeen avoimista ovista ulos ja sytyttää tupakan. Hän ei ole vielä kiinnittänyt minuun mitään huomiota, joten menen kokeilemaan ovea, joka tietenkin on lukossa.

Kun en keksi muutakaan, menen katsomaan karttoja. Minua pelottaa avata suutani, koska se saattaisi saada hänet kiinnostumaan. Ja tämänpäiväisen perusteella olen mieluummin ilman huomiota. En ehdi kuitenkaan kuin kävellä ruokapöydän kokoisen työpöydän luo, joka on myös täynnä karttoja ja karttakirjoja, kun Yuta tulee sisälle. 

"Ihan vain siltä varalta, että pääset livistämään", Yuta sanoo ja puhaltelee savuja keuhkoistaan. "Me ollaan tossa", hän sanoo ja tökkää sormella yhtä kartoista. "Eli lähin apu on... tuolla", hän sanoo ja tökkää ensin toista kohtaa kartassa ja huitaisee sitten parvekkeen suuntaan. "Voin vaikka mennä parvekkeelle kattomaan, miten kauas ehit, ennen kun joku isoegoinen mafioso ampuu sun aivot pellolle", hän sanoo hymyillen.

"M-mitä?" kysyn. Ei kai hän tarkoittanut mitä sanoi? Yuta kumartuu lähemmäs ja puhaltaa seuraavat savut kasvoilleni. "Eikö kukaan kertonut?" hän kysyy hymyillen. "Ma-fi-a", hän tavuttaa ja katsoo minua hyvin läheltä. Ma-fi-a, toistan mielessäni. Olen mafian kynsissä. Mitä minulle käy? Entä perheelleni? Ystävilleni? Minusta varmaan ollaan jo huolissaan, kun en ole tullut kotiin Jenon muistotilaisuudesta. "Mua tullaan ettimään", sanon Yutalle.

"Ai niinkö?" hän kysyy näyttäen huvittuneelta. "Mun puhelin lähettää koko ajan signaalia, missä mä ikinä liikun", sanon. Se ei näytä toista hätkäyttävän. "Mennäänkö kattomaan?" Yuta kysyy. "Ei mennä, koska en jaksa, mutta Winwin on kyllä pitänyt huolen, että se ei lähetä yhtään mitään", hän jatkaa. "Katsos Winwin meni Jenon avuksi...", hän sanoo, mutta tajuaa sitten sanoneensa liikaa. Hän pudistaa päätään, kun katson häneen valpastuneena, silmät isolla. "Tietäisitpä miten vittuuntunut se on, kun sinä oot täällä."

Katson Yutaa, mutta en näe häntä. Näen vain Jenon kasvot, kun hän tunnistaa minut ja lähtee sitten juoksemaan. En huomaa, että itken ennen kun Yuta pyyhkii tupakalta haisevilla sormillaan kyyneleitä poskiltani. Olen niin väsynyt, että kaikki tunteet tuntuvat juuri nyt liian suurilta. Minulla menee lopulta yli, ja tuntuu että voisin räjähtää. "Älä vittu koske muhun!" huudan. "Ja vittu todellakin kosken", Yuta sanoo rauhallisesti, eikä päästä minua perääntymään.

Yritän potkia ja raapia häntä, vetää häntä hiuksista ja satuttaa mahdollisimman paljon, mutta mistään ei ole hyötyä. Yuta vain hengittää kasvoilleni tupakan hajua ja katsoo hymyillen kun minä itken. Perun eilisiltaiset ajatukset siitä, että nämä miehet eivät olisi pervoja. En olisi ikinä uskonut, että joku voisi nauttia minun itkustani. "Itke pois", hän sanoo. "Itke ittes vaikka kuoliaaks, mutta mä vahin sua."

En ymmärrä, mitä hän höpöttää, mutta en ehkä haluaisikaan. Hänen sanansa saavat minulle kuitenkin muuta ajateltavaa, ja onnistun rauhoittumaan hieman. "Kaikki on hyvin", hän sanoo ja kuulostaa oikeasti huolehtivalta. "Ei se siitä miksikään itkemällä muutu. Kohta varmaan mennään käymään pomon luona. Kannattaa pestä naama ennen sitä, se nimittäin vihaa likkoja", hän sanoo. 

"Mitä vittua", kysyn itsekseni. "Ja tiedoksesi, täällä tommosia sanotaan likoiks. Itkeviä pikkutyttöjä, jotka ei osaa aikuistua pakottamallakaan", Yuta täsmentää ja näyttää tyytyväiseltä saatuaan minut taas katsomaan häntä erittäin kyseenalaistavalla ilmeellä. "Tuolla on kylppäri, pese ittes siellä. Älä hukuttaudu tai mut hukutetaan samaan hanaan", hän sanoo. Sanat kuulostavat vitsiltä, mutta tapa, miten hän ne sanoo, kertovat hänen olevan tosissaan.

Menen vessaan ja pesen kasvoni kylmällä vedellä. Se tuntuu mukavalta itkemisen jälkeen. Katson itseäni peilistä. Puoli vuorokautta sitten tulin tänne. Ja nyt minun on tarkoitus tavata mafian pomo. Olen varma, että hän on vaarallinen mies, mutta enpähän nyt ainakaan näytä 'likalta'. Vedän syvään henkeä ja astun sitten takaisin huoneeseen.