Rude Boys

- 32 -

Pääsemme jonkun ajan kuluttua takaisin Seoulin laitamilla sijaitsevan luksustalon pihaan. Polveni ovat tunnottomat ajelun jälkeen. Tuuli otti koko matkan paljaisiin jalkoihin ja käsivarsiini ja nyt hytisen kylmästä. "Eikö minulle voitu antaa pitkiä vaatteita?" kysyn. "Se on liikaa sinun vanhaa tyyliäsi. En ole ikinä nähnyt sinua noin paljastavissa vaatteissa", Jaemin sanoo. Se saa korvani kuumottamaan, joten huolehdin nopeasti hiukseni pois korvan takaa, jotta hän ei huomasi.

Menen Jaeminin käskystä hissillä kolmanteen kerrokseen. Hän tulee kohta perässä, mutta hänen on käytävä ensin huoneessaan. Koputan varovasti mafian pomon oveen, mutta painan sitten kahvan alas. Ovi on auki luokosta, joten astun sisään. Samassa eteiseen syöksyy joku, joka aikoo hyökätä kimppuuni. Säpsähdän ja hypähdän taaksepäin valmiina juoksemaan karkuun, mutta tajuan sen olevan Eodum. Huokaisen ja annan hänelle käteni nuuhkittavaksi. Hän nuolaisee minua ja katsoo sitten pentuja, jotka ovat kasvaneet paljon viimenäkemästä.

"Hei kullat!" tervehdin niitä väsyneenä. Sitten kohotan katseeni huoneen nurkkaan, josta Taeyong katselee minua sanaakaan sanomatta. "Jaemin sanoi, että minun pitää tulla tänne", sanon. Taeyong ei vieläkään puhu vaan skannaa minua katseellaan. "Missäs kävitte, kun tuollainen muodonmuutos?" hän lopulta kysyy hieman hymyillen. "Tankilla", vastaan. Taeyong nyökkää. "Pääsin tapaamaan myös ystävääni pitkästä aikaa", lisään. Se saa Taeyongin kohottamaan ryhtiään ja katsomaan minuun kiihkeämmin. "Siis...", hän sanoo ja näyttää hieman huolestuneelta.

"Älä huoli, ei antanut ymmärtää että tunnisti, vaikka meillä kohtas katseet", sanon ja pyöräytän silmiäni. "Uusi tyyli, uusi luonne", Taeyong sanoo ja nousee seisomaan. "Se nainen oli melko kätevä käsistään", vastaan ja heilautan lyhyitä vaaleita hiuksiani."Se nainen", Taeyong sanoo ja kävelee lähemmäs. "Ei ole se nainen. Sinä et puhu siitä, onko selvä? Sinä et tavannut sitä", hän sanoo painokkaasti ja katsoo minuun kunnes nyökkään. Rapsuttelen jaloissani pyörivää Eodumia. "Kuka se on?" kysyn.

"Mitä minä juuri sanoin?" Taeyong kysyy. "Että minä en tavannut sitä. Se sopii, jos kerrot kuka se on. Ja miksi se on niin salainen", sanon. Minua ei huvita tanssia enää kenenkään pillien tahtiin. On totta, että uusi ulkomuoto antaa minulle tietynlaista rohkeutta, mutta eniten päättäväisyyteeni vaikuttaa muu. Se, että ensin Jeno, sitten Taeyong ja nyt vielä Jaemin ovat osoittautuneet välinpitämättömiksi huijareiksi. Kaikki ovat ensin niin huolehtivaisia, mutta lopulta käy aina ilmi, että he ovat esittäneet jotain ja jättäneet minut kärsimään yksin.

"Aiotko oikeasti asetella ehtoja minulle?" Taeyong kysyy. "Jeno oli täydellinen poikaystävä. Sitten kävi ilmi, että hän eli toista elämää mafiassa, jonka takia hän lopulta lähti, eikä välittänyt kertoa minulle, ettei aio enää palata kotiin. Sinä olit niin huolehtivainen, kun Xiaojun satutti minua. Veit jopa näitä pentuja tapaamaan, mutta sitten sinä kerrotkin, että olit itse syypää Xiaojunin käytökseen. No, Jaemin on ihana ja huomaavainen, vaikka kukaan muu ei ole, mutta sitten se kertoo, että on koko ajan tiennyt kaiken mitä sinä teit minulle", sanon. Taeyong katsoo minua hämmentyneenä.

"Minua ei kiinnosta enää! Tee mitä teet, mutta yhdenkään miehen mukaan en aio enää elää. En luota enää yhteenkään teistä. Ja mitä sinä teit minulle...", sanon ja annan vihan kuulua äänestäni, mutta se päätyykin kyyneliin. "Se on viimeinen asia, mitä minulle koskaan tulet tekemään", sanon ja yritän niellä itkuni. Taeyong katsoo minua hölmistyneenä, mutta kokoaa nopeasti itsensä. "Sinä yrität edelleen sanella minulle ehtoja", Taeyong huomauttaa silmät sirissä. "Minä olin aina oikeassa. Sinä esitit vahvaa. Sinä esitit pahaa miestä, mutta oikeasti olet vain tyhmä lapsi, joka on katunut kaikkea alusta lähtien. Näet varmaan vieläkin painajaisia äitistäsi", sanon tietäen osuvani arimpaan paikkaan. Mikään ei voi enää pelastaa minua. 

"Haista kuule vittu!" Taeyong sanoo ja tönäisee minua. Sitten hän puskee minut päin seinää niin nopeasti, että jalkani eivät meinaa pysyä mukana. Hän kiertää sormensa kaulani ympärille ja puristaa niin että sattuu. Alan nähdä tähtiä, mutta sitten Taeyong höllää hieman otettaan. "Minusta tuntuu, että sinä niitä painajaisia näet", Taeyong sähisee irvistäen. "Ainakin sinä kiljuit ja huusit, kun huomasit sellikaverisi", hän sanoo. Sitten hän vetäytyy hieman ja minä saan aikaa hengittää. Tosin alkuun minä vain yskin, kun yritän haukkoa henkeä lyttyyn painetun henkitorven läpi.

Sitten Taeyong on ja taas kimpussani. Hän on loihtinut jostain puukon, jota hän pitelee kaulallani. "Sinä olet ilmeisesti menettänyt itsesuojeluvaistosi, kun et tiedä miten mafialle puhutaan", hän sanoo nyt hymyillen. "Täällä saattaa vaikka henki lähteä." Jotain kuplii kurkussani ja yllätyn itsekin kun päästän suustani naurahduksen. "Minä sanoin, että sinä et tee minulle enää mitään. Minä kuolen nyt ja sinä kadut myöhemmin. Minä kadun vain jos jään henkiin", sanon ja nauran taas. Siitä hyvästä saan puukon tyvestä naamaani.

"Lee Taeyong! Päästä irti siitä!" kuuluu huuto oven suunnalta. Jaemin sanoi tulevansa tänne käytyään huoneessaan, ja nyt hän tuli. Taeyong vilkaisee olkansa yli, muttei hellitä otettaan minusta. "Ehei. Vaikka olisit miten mustasukkainen, niin tämä tyttö on minun", Taeyong vastaa. "Saat tulla tähän lähelle katsomaan, miten paljon minä sitä rakastan. Ja tule vaikka et haluaisikaan, nimittäin tapan sinut heti tämän jälkeen." Hän painaa puukkoa nyt käsivarteeni. Kipu voimistuu jatkuvasti, kun terä uppoaa syvemmälle ihooni, mutta Taeyong saa minut pidettyä hievahtamatta. 

Jaemin tulee lähemmäs varovasti. "Päästä irti. Sinä tapat sen", Jaemin sanoo. "Älä sinä yritä mitään. Mitä rauhallisempi olet, sitä vähemmän kivuliaasti tämä kuolee", Taeyong sanoo ja painaa kätensä takaisin kurkulleni. "Lopeta, Taeyong!" Jaemin pyytää tietämättä mitä tehdä, kun minä yritän haukkoa henkeäni. Ehdin nähdä hänen kääntyvän ja juoksevan pois paikalta pelastaakseen edes oman henkensä, mutta sitten minusta tuntuu kuin kaikki lihakseni lakkaisivat toimimasta yhtä aikaa. Pääni irtoaa seinästä ja kaikki pimenee. En tunne enää mitään.

No Hanbyeol nk.

 Kaksikko kulki moottoripyörällä, aika hienolla sellaisella, ja käyttäytyivät kuin mitkäkin hunsvontit. Turvallisesta varustuksesta heillä ei ollut tietoakaan, saati käytöstavoista. Tyttö häipyi nopeasti, kuin olisi pelännyt jotain. Tai oikeastaan kuin olisi pelännyt meitä. Hän oli tulossa vessoilta, mutta vilkaistuaan ovelle hän yhtäkkiä vaihtoi suuntaa ja istuikin pöytään. Kohta mies tuli hänkin paikalle. Hän lähti tiskille, mutta sillävälin tyttö häipyi. Ja katsoi minua. Tavalla, jota en heti tajunnut. Tavalla, jolla ei katsota tuntemattomia.

Olisiko se voinut olla Minji? Hänen asunsa tai hiuksensa ei ollut Minjin. Hänen seuransa ei ollut Minjin seuraa. Edes hänen olemuksensa ei ollut Minjin. Mutta tapa, jolla hän kohtasi katseeni, hänen peitellyt kasvonpiirteensä, hänen kaikesta huolimatta viaton ilmeensä... Ne olivat Minjin. Hän katosi muutama kuukausi sitten poikaystävänsä muistotilaisuuden jälkeen, aivan kuten poikaystävänsäkin teki muutama vuosi sitten, jälkiä jättämättä. Sitten sain hänen vanhemmiltaan tietää, että hän on tullut takaisin, mutta en ehtinyt edes tavata häntä ennen kuin he lähtivät Eurooppaan. Puhuimme paljon videopuheluita, mutta hän ei suostunut kertomaan katoamisestaan. Sitten hänen vanhempansa löysivät postiensa joukosta itsemurhakirjeen. Poliisi ei ole vieläkään löytänyt ruumista tai pienintäkään vihjettä, minne Minji olisi mennyt.

Mutta jos tuo oli Minji, kuka hänen seuralaisensa oli? Ei ainakaan Jeno. Joku jonka takia Minji olisi piilotellut tämän koko ajan? Tai jonka kanssa? Kun myyjä uhkasi soittaa poliisit, mies lähti nopeasti ja livisti tytön kanssa tiehensä. Ehkä hän on joku etsintäkuulutettu rikollinen. Ajatusteni virta ei anna minun nukkua. Ideat muuttuvat päässäni entistä hullummiksi. "Minji on kuollut", kuiskaan. "En minä häntä enää tapaa", yritän painaa mieleeni, ja kyyneleet virtaavat jo pitkin poskiani. "Minji rakas, mitä kaikkea sinä jouduit kokemaan, että teit niin?"