Rude Boys

- 23 -

Taas samassa autotallissa, kolmekerroksisen talon kellarissa. Täältä minä lähdin Jaeminin kyydissä kohti kotia. Puhuimme Taeyongin kanssa paljon matkalla tänne, tai oikeastaan Taeyong puheli enimmäkseen yksin, mutta hän ei kysynyt sanaakaan karkaamisestani tai Jaeminista. Voiko olla, että hän ei tiedä Jaeminin päästäneen minua, vaan olettaa minun karanneen yksin? Vai onko hän jo kuullut kaiken? Itse en ainakaan aio ottaa asiaa puheeksi, joten jos hän haluaa kuulla, hän saa myös luvan kysyä itse. Hän ei vain ole osoittanut minkään laista kiinnostusta minua tai tunteitani kohtaan yställisessä mielessä, toisin kuin ennen pakoani.

Taeyong nousee autosta ja minä seuraan esimerkkiä. En kuitenkaan pääsisi minnekään vain istumalla ja mököttämällä paikallaan. Taeyong menee harjoitushuoneen ohi (sen, mistä minulla ei ole mukavia muistoja), ja avaa oven käytävän päässä. Huoneeseen syttyy valot, mutta siellä on silti hämärää. Himmeässä valossa näen kyllä kävellä, mutten erota mitä huoneen toisella reunalla on. Kun kävelemme lähemmäs, huomaan kalterit. Jo paremmin tottuneilla silmillä alan erottaa, miten pitkälle ne jatkuvat. Olin luullut, että pikkukellari oli talon ainut selli, mutta tämä näyttää aivan oikealta vankilalta.

Sydämeni sykkii, kun kuulen jostain pimeydestä ääniä. Täällä siis on joku muukin. Hakeudun vaistomaisesti lähemmäs Taeyongia, joka napsauttaa käteeni käsiraudan. "Sä et ole jättämässä mua tänne!" huudan pakokauhun vallatessa minut. "Et vitussa!" huudan ja riuhdon kättäni. Vastaukseksi saan vain huutavan kivun ranteeseeni. "Minulla ei ole juuri nyt aikaa sinulle", Taeyong vain sanoo. "Jäät tänne, kunnes olen vähemmän kiireinen", hän jatkaa ja vie minut yhteen pienimmistä selleistä.

"Et sä voi tehä näin. Mä luotin suhun! Ja sä sanoit, että sä rakastat mua", sanon hädissäni, kun käsirautojen toinen pää loksahtaa kalterin ympäri. Taeyong nauraa niin, että koko kolkko tila kaikuu. "Ole huoleti, Minji. Kyllä minä lupaan hankkia aikaa sinun rakastamisellesi", hän sanoo, lukitsee sellin ja kävelee pois. Ei kulu kauaa, ennen kuin valot sammuvat taas, ja jään yksin pimeään, itkien. Olin ajatellut, että minä selviän. Olin ajatellut, että pystyn elämään sen kanssa, että olen vankina tässä talossa. Luulin tosissani, että minua kohdeltaisiin yhtä hyvin kuin viimeksi. Tämä ei kuitenkaan ole se Taeyong, joka pystyy siihen, osaa kohdella minua hyvin.

"Minji?" kuuluu jostain parin sellin päästä. Hätkähdän niin, että unohdan itkeä. En muistanut, että täällä oli joku muukin. "Sinunko nimesi on Minji?" ääni kysyy taas. "Et taida tietää kenen kanssa olet tekemisissä. Mitä enemmän myötäilet tuota tyyppiä, sitä pitempään pysyt hengissä", ääni jatkaa. "Haista paska, sinä et taida tietää aivan kaikkea", sanon. Ääni nauraa. "Kivittelisitko oikeasti, että joku mafian pomo voisi rakastaa jotain pikkutyttöä?" ääni kysyy. "Haista paska, johan minä sanoin", vastaan ja hakkaan käsiraudalla kalteria. "Tuo on viimeinen mies, jonka sanaan kannattaa luottaa."

"Lee Taeyong tule takaisin vitun pelkuri! Sulla on kuitenkin joku, millä sä kuulet meiän puheet! Äänitin tai mikrofonillinen kamera tai joku!" huudan pimeyteen. "Mistäs sinä hänen nimensä tiedät?" muukalainen kysyy. "Miten minä en sitä tietäisi, jos kaikki häntä sillä kutsuvat? Etkö muka itse tiennyt?" kysyn. "Ahhh. Minä tiedän kyllä Dragonin... Mutta tämäpä mielenkiintoista", toinen sanoo. "Ketkä kaikki? Taidatkin tietää enemmän kuin kuvittelin", hän jatkaa. Jostain syystä kuitenkin hälytyskelloni alkavat soida. Älä kerro mitään, sanoo ääni päässäni.

Koko mafia lähti kostamaan jollekin petturille samana päivänä, kun minä lähdin. Taeyong kertoi minulle voittaneensa 'ne kusipäät' ja saaneensa hyvän tiedonlähteen vangiksi. Sen täytyy olla tuo. Vaikka olen itsekin vankina, olen enemmän kuitenkin Taeyongin puolella. "En tiedä... Ainakin se, joka tuli vihaisena Taeyongin luokse, kun olimme juuri tavanneet. En ymmärtänyt, mistä ne puhu, mutta nimen kyllä erotin ja kun kysyin sitä, hän sanoi sen pitävän paikkansa", sanon.

"Aivan. Miten te tapasitte?" toinen kysyy. Hän selkeästi onkii tietoja. "Seoulissa. Olin siellä ostoksilla, kun huomasin Taeyongin pudottavan lompakon. Annoin sen hänelle ja sitten se vihainen tyyppi ilmestyi paikalle", selitän. "Ja sittenkö te vain tutustuitte? Miten se tapahtui? Nimittäin tuolle tyypillä ei kyllä ole tapana tutustua ylimääräisiin heppuihin", pimeydestä kuuluva ääni kysyy. Minua häiritsee, miten selkeästi hän vain janoaa uutta tietoa Taeyongista. "Ehkä se ei kuulu sinulle. Miksi sinua ylipäätään kiinnostaa?" kysyn. "Koska olen utelias. Ja samasta syystä olen täälläkin", mies vastaa ja haukottelee sitten kovaan ääneen.

"Kauanko sinä olet oikein ollut täällä?" kysyn. "En osaa sanoa. Ei minulle aikaa kerrota, ja on hieman hankala sanoa, milloin vuorokausi vaihtuu. Epäilisin kuitenkin useampaa kuukautta", toinen sanoo ja ravistelee kaltereita. Niistä kuuluu melko kova ääni, joten sen täytyy olla sellin ovi. "Oletko sinä vapaana?" kysyn. "Anteeksi mitä? Olen vankilassa", toinen vastaa. "Mutta pystytkö sinä kävelemään?" kysyn. "Tietty", toinen vastaa ja askelista päätellen juoksee varovasti ympyrää, kuin todistaakseen pysyvänsä siihen. 

Emme puhu vähään aikaan mitään. Minä yritän kiskoa kättäni vapaaksi, koska se alkaa puutumaan, mutta rauta vain porautuu syvemmälle nahkaan. Oliko sen pakko laittaa tämä näin kireälle? En olisi saanut sitä pois, vaikka se ei painaisikaan kipeästi luutani vasten. "Aaaaarg ottakaa tämä pois!" huudan lopulta turhautuneena. Yllättäen ovi aukeaa ja valot syttyvät. Joku kävelee käytävää pitkin ja pysähtyy kohdalleni. "Jeno?" kysyn. Toinen hymähtää. "Päästä mut pois. Ole kiltti", pyydän häntä. "En voi", Jeno sanoo, heittää minulle vesipullon kalterien raosta ja jatkaa sitten matkaa toisen vangin luo.

"Ota edes tämä irti ennen kun se irrottaa minulta käden!" huudan. "Kukas tuon teki? Pomo? Viimeksi kun nähtiin puolustit sitä ja sanoit luottavasi siihen. Kumpikos meistä oli silloin oikeassa? Häh?" Jeno sanoo tullessaan takaisin. "Taeyong on vain vihanen... Mä aion luottaa siihen edelleen. Se osaa olla kiltti, eikä anna mun virua täällä kovin pitkään", vastaan. En tiedä, mikä saa minut uhoamaan. Ehkä se, kun en halua myöntää valehtelijan olevan oikeassa. En ole vieläkään pystynyt antamaan hänelle anteeksi.

"Sinä olet sokea. En usko, että hän pyysi sinua ystävällisesti astumaan huoneeseesi ja ojentamaan kättä, että saa laitettua raudat. Se on paha mies, tappaa ihmisen yhtä helposti kuin itikan, ellei helpomminkin. Hän jopa nauttii toisten kiduttamisesta, usko pois. Et sinäkään helpolla ole päässyt sen miehen takia. Vai oletko?" Jeno sanoo. Hän on oikeassa vaikka haluaisinkin kiistää sen. "Mikä sinä olet sanomaan noin? Ihan kuin sinä sitten olisit joku enkeli. Sinä valehtelit minulle monta vuotta. Muka rekkakuski? Vittu sinä varmaan harrastit sarjapettämistä joittenkin lutkien kanssa, kun minä huolehdin, että pysyt hengissä!" huudan.

Nyt Jeno näyttää siltä, että voisi avata oven ja tulla luokseni, ei siksi että päästäisi minut vapaaksi, vaan että hakkaisi minut henkihieveriin. "Etpä sinä minuakaan niin vitun hyvin tunne", Jeno sanoo, kerää kaiken itsehillintänsä ja häipyy. Hetken on hiljaista. "Tämäpä mielenkiintoista. Oletko sinä rakastellut kaikkien tämän mafian jäsenten kanssa?" toinen vanki kysyy. "Anteeksi mitä? Jeno oli poikaystäväni jo varmasti kauan ennen kuin hän liittyi koko mafiaan. Enkä minä ole rakastellut edes Taeyongin kanssa", sanon. "Hän vain puhui ja minä uskoin kaiken", sanon. "Kiva juttu", toinen sanoo. Sitten hän kietoo kätensä kaulani ympärille.