Rude Boys

- 31 -

Kun menen takaisin huoneeseeni Jaemin makoilee sängyllä. Tuijotan häntä hetken äkäisesti, mutta marssin sitten hänen luokseen. "Mitä sinä siinä teet?" kysyn. "Sinun sänkysi on lattialla." Jaemin katsoo minua niin kuin minulla ei olisi mitään syytä olla pahalla päällä. "Ei sinua viimeyönä tuntunut haittaavan", hän sanoo. "Mitä sinulle on tapahtunut?" hän kysyy sitten. "Ai mitä minulle on tapahtunut? Kidnapattiin pari kertaa, nukuin luurangon kanssa, uhattiin ampua, pahoinpideltiin muutamasti, todistin murhan, ja feikkasin itsemurhan, että te saatte kohdella minua miten itse haluaa ilman häiriötekijöitä", listaan Jaeminille.

"En minä sitä tarkoittanut. Ja tiesinkin jo kaiken paitsi sen itsemurhajutun", Jaemin sanoo. Tottakai hän tiesi. "Mutta sinun hiukset? Ja meikki?" hän kysyy. Siristän hänelle silmiäni. Hän on oikeasti enemmän kiinnostunut ulkonäöstäni kuin siitä, miten minä voin kaiken tuon jälkeen. "Sinäkin olet loppujen lopuksi vain mies", vastaan hänelle ja käperryn sitten kyljelleni lattialla olevan koskemattomaan petiin.

Olen juuri nukahtamassa, kun kuulen Jaeminin nousevan. Hän käveree viereeni ja kyykistyy siihen huokaisten. "Luulisi sinun tietävän, että naama kannattaa pestä ennen nukkumaan menoa", hän kuiskaa luullen minun nukkuvan. Sitten hän laskee kätensä olkapäälleni ja hieroo sitä peukalollaan. "On paljon mitä haluaisin tehdä, mutta kaikki ei ole minun käsissäni. Haluaisin että ymmärrät, mutta vaikka yrittäisin selittää, et kuitenkaan ymmärtäisi", hän sanoo, ja minun tekisi mieli tiuskaista, että ymmärränpäs. Ja että selitä silti. 

"Mutta huomenna lähdetään. Mennään takaisin ja ehkä Taeyong selittää sinulle syyn ammuskeluun. Minulla ei ole lupaa tehdä niin. Hän oikeastaan kielsi sanomasta yhtään mitään", Jaemin jatkaa vielä. Minä taas tunnen yhtäkkiä myötätuntoa häntä kohtaan. Hänellä on rajoitteita, joita hänen pitää noudattaa ellei halua päästä huonoon jamaan mafian kanssa. Vaikka hän onkin hyvissä väleissä Taeyongin kanssa, hänellä ei ole paljoa varaa sooloilla ennen kun se loppuu ikuisesti. Hänhän sanoi, että on hengenvaarassa Taeyongin lähettyvillä. Sen takia hänen kannattaa pitää pomonsa tyytyväisenä.

Pyörähdän selälleni. "Sinun pitää nukkua, jos me ollaan huomenna menossa", sanon Jaeminille. Hän näyttää yllättyneeltä huomatessaan minun olevan hereillä. "En ole menossa kyydilläsi minnekään, jos olet valvonut koko yön", sanon. Jaemin pudistaa päätään. Hän nousee sanaakaan sanomatta ja palaa takaisin sänkyyni nukkumaan. Minä käännyn takaisin kyljelleni selkä Jaeminia kohti. Nukahdan ja näen paljon unia, joista en muista mitään kun herään.

"Minji, aika nousta", Jaemin sanoo ja sytyttää valot huoneeseen. Siristelen silmiäni ja piiloudun hetkeksi peiton alle kirkkaalta valolta. Lopulta työnnän pääni taas esiin. Jaemin katsoo minua huvittuneen näköisenä. Hiukseni taitavat olla upeasti pörrössä, koska ovat vaalennusaineiden jäljiltä vielä karheat. Harmittelen sitä hetken, mutta muistan sitten, ettei minun tarvitse huolehtia itse ulkonäöstäni. Nainen sanoi laittavansa minut kuntoon.

"Olisit voinut kyllä itse pestä ja harjata hiuksesi", nainen sanoo kun hän käy varovasti hiuksiani läpi. "Minä taas ajattelin, että hyvä kun ei tarvitse itse selvitellä päätäni", vastaan ja haukottelen päälle. Puhelemme niitä näitä turhuuksia kun minä muutun taas eiliseksi minäkseni. "No, mitä sanot?" nainen kysyy lopulta. "Upeaa! Kiitos. Näyttää kuin olisin menossa jonnekin juhliin", vastaan. Nainen pidättelee kuitenkin hymyä. "Epäilen, että et ole", hän sanoo ja näyttää vaatteeni.

Telineeseen on laitettu odottamaan mustat nahkashortsit sekä musta, vähän peittävä toppi. Vaatetelineen vieressä odottavat paksupohjaiset buutsit. "Saat pukea nämä tässä välissä", nainen sanoo ja ojentaa minulle vaatteen kerrallaan. Kun olen pukeutunut, minusta tuntuu kuin olisin hypännyt kokonaan uuteen hahmoon. Katson peiliin, mutta joku toinen katsoo sieltä takaisin. Jopa äitillä kestäisi hetki ennen kuin hän tunnistaisi minua. Tämä on niin kaukana minun tavallisesta tyylistäni.

Puku ei ollut edes kaikki. Nainen piirtelee paljaaksi jääneisiin käsivarsiini feikkitatuoinnit ja kohta näytän oikealta katujengiläiseltä. Melkein heti, kun olen valmis, Jaemin ilmestyy ovelle. "Mennään", hän sanoo. Hän nyökkää naiselle, joka vastaa tuttavallisella hymyllä. Vaikuttaisi, kuin nämä kaksi tuntisivat toisensa. En ehdi kuitenkaan jäädä miettimään asiaa, kun menemme jo Jaeminin kanssa kovaa kyytiä kohti ulko-ovea.

"Aja sitten varovasti. Minulla ei ole mitään suojavälineitä tämän lisäksi", sanon ennen kun laitan kypäräni päähän. "Ja voitko pitää jossain välissä tauon?" kysyn muistellen puuduttavaa tulomatkaa. "Pakko ainakin tankilla käydä", Jaemin vastaa ja odottaa, että kiipeän hänen taakseen. "Pidä sitten kunnolla kiinni. Minua ei huvita noukkia veristä lihaa tienposkesta", hän sanoo, ja minä kiristän otettani hänen vyötäröltään. Jaemin painaa kaasua, ja minä tajuan, etten ehtinyt hyvästellä Sungchania ja Shotaroa.

Jaemin ajaa paljon rauhallisemmin kuin viimeksi. Asuni on huono moottoripyöräilylle, joten paikkani puutuvat vielä viime kertaa nopeammin, vaikka nyt en jännitäkään jokaista lihastani tippumisen pelossa. Onneksi käännymme tankille jo pian sen jälkeen, kun minä olen alkanut haaveilemaan jalottelutauosta. Jaemin tankkaa, ja minä livistän sillävälin vessaan huoltoaseman sisälle.

Olen menossa takaisin pihalle, kun tunnistan aivan oven vieressä istuvan porukan. Käännyn nopeasti ympäri ja jään istumaan kahvipöytään selkä ovellepäin. Kohta Jaemin tulee sisälle ihmettelemään, mihin minä jäin. "Mitä sinä siinä istut?" hän kysyy. "Mennään", hän käskee. Pudistelen päätäni. "Minusta tuntuu, että se olisi aika huono idea", vastaan matalalla äänellä. Jaemin kumartuu minua vastapäätä tajuten, etten voi puhua kovin lujaa. "Minä tiedän nuo ovella istujat", selitän.

"Tietääkö ne, että olet kadonnut?" Jaemin kysyy valpastuen. Kohautan harteitani. "Muista en tiedä, mutta yksi noista on paras ystäväni. En ole ollut häneen yhteydessä pitkään aikaan, vaikka ennen juteltiin joka päivä", kerron. "Nyt on paha", Jaemin sanoo ja istuu alas miettimään. "Ja sinä varmaan ymmärrät, ettei ystäviäsi kannata sotkea tähän mukaan", Jaemin sanoo, etten vain keksi päähäni nousta ja kipitää heidän luokseen. Pyöräytän silmiäni. "Siksihän minä tässä istunkin", vastaan.

Keksimme suunnitelman, jossa Jaemin kerää huomiota toisella puolella ja minä livahdan sillävälin ovesta pihalle. "Saako täältä kaljaa?" Jaemin huutaa tistillä. Huomaan kassaneidin pudistelevan päätään vastatessaan. Jaemin ei tyydy vastaukseen, vaan antaa minulle tilaisuuden poistua. Kun porukka katsoo muualle, harpon kohti ovea. Sitten katseeni kohtaa No Hanbyeolin, parhaan ystäväni kanssa.

Hän ei tunnista minua. Se on pelkkä mulkaisu tällaisia häirikköjä kohtaan. Hän vilkaisee toiseen suuntaan, mutta kun hän kääntää katseensa takaisin olen jo turvallisesti ulkona. Hän ei tunnistanut minua. Hän ei tunnistanut minua, toistan mielessäni. Jaemin juoksee minut kohta kiinni. "Miten meni?" hän kysyy. "Se katsoi hieman väärällä hetkellä, muttei näyttänyt, että olisi tunnistanut", vastaan. "Sinulla ei ollut turhaa nuo vaatteet päällä", Jaemin vastaa ja laittaa kypärän taas päähänsä. "Nyt pitää liueta, ennen kun joku ottaa vielä rekkarin ylös", hän sanoo.