Rude Boys

- 26 -

Minä asuin mukavassa kerrostalokaksiossa, kunnes minut kaapattiin typerän harkitsemattomuuteni takia. Minut tuotiin upeaan, moderniin taloon, jossa minut ensin vietiin pieneen, pimeään selliin ja sitten laitettiin asumaan mafian pomon kanssa samaan huoneeseen. Hän oli pelottava, mutta ei kuitenkaan täysin tunteeton mies. Hänen käskystään kuitenkin Xiaojun vei minut kellariin, satutti ja rikkoi fyysistä koskemattomuuttani, kunnes Taeyong tuli pelastamaan minut. Ystävystyin Jaeminin kanssa, joka päästi minut pois täältä.

Ei edes puolta vuotta myöhemmin, kun asuin Suomessa vanhempieni kanssa Taeyong tuli taas hakemaan minua. En tiedä, miten hän minut löysi, mutta joka tapauksessa päädyin takaisin tähän taloon. Juuri, kun luulin oikeasti olevani vapaa. Minut vietiin suureen, pimeään tyrmään, jossa oli monta selliä, ja toverini siellä oli tällä kertaa hengissä. Asun taas pelottavan mafiapomon huoneessa, mutta nyt hän ei ole osoittanut mitään merkkejä tunteiden olemassaolosta. Ja nyt päädyin taas Taeyongin käskystä Xiaojunin kanssa kellariin. Ainut merkittävämpi poikkeus viime kertaan on vain se, että Xiaojunin tehtävä on jo hoidettu. Ja Taeyong meni siinä edellistä tekijää vielä paljon pidemmälle.

Katson ilmeettömänä lattiaa seuratessani Xiaojunia kohti autotallia. Hän painaa seinässä olevaa nappia, enkä jaksa edes hämmästyä, kun lattiasta nousee betoninen valeseinä niin, että vaikka poliisit menisivätkin autotalliin, he eivät voisi mitenkään tajuta, ettei autotalli kata koko kellaria. "Vittu", Xiaojun sanoo itsekseen ja haroo hiuksiaan. "Mitä ne nyt oikein täältä hakee?" hän  kysyy. "Minua", vastaan, vaikka tiedän, että ensinnäkin hän ei kysynyt sitä minulta ja toisekseen olen väärässä. Minun luullaan olevan Suomessa kuolleena. Nostan vihdoin katseeni häneen, ja tällä kertaa hän ei näytäkään vampyyriltä.

"Tai sitten ne käy tarkistamassa onko Taeyongin äiti miten hyvässä hapessa", heitän muistaessani hämmästyttävän hyvin säilyneen ruumiin talon pienessä kellarissa. "Ei hitto, kiitti", Xiaojun sanoo ja kaivaa puhelimensa esille. Hän näppäilee nopean viestin puhelimellaan ja alkaa sitten kävellä ympyrää nopeaan tahtiin. Pitikin sanoa, koska ei minua olisi haitannut, jos poliisi veisi sen pois, ja tekijä laitettaisiin vastuuseen. "Siittä saattais joutua vaikka vankilaan. Jos ne menee löytämään sen", Xiaojun puhelee. Hän on ihan eri ihminen, mitä aiemmin minun seurassani. Ehkä hän ei jaksa hermostuksissaan pitää roolia yllä. 

"Kuka sut muuten oikeen vapautti?" Xiaojun kysyy pysähdyttyään ensin äkisti eteeni. Katson häntä kulmiani rypistäen. "Etkö sinä muka tiedä?" kysyn ja päättelen että ei. Parempi olla paljastamatta mitään, jos vaikka Jaemin ei ole jostain syystä jäänyt kiinni. "Ei täällä ollut ketään. Kaikki lähti. Ja niin lähdin minäkin ja liftasin Seouliin", valehtelen. "Niinpä niin. Ja varmaan hakkeroit valvontakamerat tai puit näkymättömyysviitan. Ja kävelit vielä lisäksi oven läpi, joka oli lukossa", Xiaojun sanoo ja tiirailee minua epäillen. 

"Tai sitten minulla on liittolaisia, joista sinulla, Taeyongilla tai kellään muullakaan ei ole mitään hajua", sanon. "Jos vaikka toinen mafia kävi hakemassa minut sillä välin, kun te tappelitte niitä vastaan. Ja ne olisi sellaisia tekniikkaneroja, että saisi helposti valvontakamerat huijattua", sanon. "Olisi?" Xiaojun kysyy ja nauraa. "Sinulla on hyvä mielikuvitus, mutta jos minun oli tarkoitus uskoa tuo, niin sinun pitäisi parantaa valehtelutaitojas", hän sanoo päätään pudistellen. "Jos yrittäisin oikeasti valehdella, se menisi varmasti täydestä, ettäs sen tiedät", sanon kiivaasti.

Minun on jostain syystä yllättävän helppoa olla Xiaojunin kanssa. Ehkä se johtuu siitä, että tämä Xiaojun on paljon aiempaa mukavampi. "Viimeksi...", aloitan, mutta jään sitten miettimään, onko virhe ottaa sitä puheeksi. Kun Xiaojun vain tuijottaa minua uteliaasti, päätän, että on turvallista jatkaa. "Sinä olit... ihan eri ihminen", sanon. "Enkä ollut. En minä ole vaihtunut kesken kaiken", Xiaojun kieltää. "Tiedät mitä tarkoitan", sanon. Hän näyttää miettivän hetken. "Ei minua haittaisi heitellä puukkoa elävään maaliin nyttenkään, mutta Taeyong käski minun huolehtia sinusta. Jos en tee sitä hyvin, minä olen se, josta tulee maali", hän sanoo ja näyttää revennyttä korvanlehteään.

"Käykö poliisit täällä useinkin?" kysyn. Xiaojun pudistelee päätään. "Sen täytyy olla joku ulkopuolinen, joka on vinkannut ne tänne. Joku joka kantaa kaunaa", hän pohtii. "Mutta ei ne mitään löydä. Pelkkiä toimistoja ja muita työhuoneita. Makkareita. Yksi isompi kokoontumistila. Jopa kuntosali, mutta kaikki oleellinen on täällä. Tuskin poliisi painaa hälytysnappia testatakseen, jos se olisikin keino päästä salaiseen kellariin", Xiaojun selittää. En olisi odottanut tuon kylmäkatseisen, pelottavan miehen olevan noin puhelias hermostuksissaan.

Hissin ovet aukeavat ja Yuta, Hendery ja Ten astelevat luoksemme. "Olivat kuulemma saaneet ilmoituksen ammuskelusta", Ten sanoo kohdatessaan Xiaojunin tiedonjanoisen katseen. "Kukaan vittu ampunu yhtään mitään. Eikä täällä ole edes kuulijoita", Hendery sanoo ja potkaisee ilmaa. "Nyt ne ettii aseita ympäri taloa. Olisi aika kiva juttu, jos joku on jättänyt omansa tai jotain muuta yhtä epäilyttävää lojumaan minne sattuu", Yuta jatkaa hampaitaan kiristellen. Sitten hän kääntää katseensa minuun kohdistaen sanansa minulle: "Ja kiitos, vietiin just ruumista yläkerran kautta hisseille, kun poliisit löys rappukäytävän."

Nyökkään. En haluaisi olla avuksi, ovathan nämä miehet kaikki rikollisia, mutta tunnen silti helpotusta. Ehkä se johtuu siitä, että minäkin piilottelen täällä ja näen tämän tilanteen mafian näkökulmasta. Samalla minä kuitenkin toivon, että hissin ovet aukeaisivat ja poliisit astuisivat sieltä minun pelastajinani. Niin ei kuitenkaan käy, vaikka me kaikki viisi odotamme hiljaa ikuisuuden. Henderyn pää pyörii ympyrää hänen katsellessaan hiljaisuutta ja Xiaojun vaihtelee painoa jalalta toiselle. Yuta polttaa tupakkaa seinään nojaten ja Ten selaa puhelintaan toinen käsi housun taskussa. Minä taas puristan nyrkkiin rautoja, jotka roikkuvat edelleen vasemmassa kädessäni.

Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen Ten yhtäkkiä kipittää hissin ovelle. "Menivät", hän ilmoittaa. Toiset rentoutuvat ja Yuta polkee maahan heittämänsä tupakantumpin. Miehet työntyvät hissiin ja minä jään arpomaan vähän matkan päähän. Hissi ei ole kaikkein tilavin, ja sinne ahtautuminen ei oikein houkuttele minua. Hendery kuitenkin viittoo molemmilla käsillään minua peremmälle pirteästi hymyillen. "Uskallatko tulla vai pitääkö sinut hakea?" Yuta kysyy, ja minä astun heidän keskelleen.

Menemme ensimmäisen kerroksen aulaan, jossa on kokoontuneena koko mafia. "Ja kukaan teistä ei ole ampunut viimeaikoina? Ei sisällä eikä ulkona?" Taeyong kysyy vihaisena. Kun kukaan ei myönnä ammuskelleensa, hän käskee kaikki suureen kokoushuoneeseen. Siellä hän istuu pöydän päähän ja käskee minut häntä lähimpään tuoliin. Vieressäni istuu Xiaojun, vastapäätä minua Yuta ja hänen vieressään Mark. Pohdin hetken, onko hän valinnut luottomiehensä lähimmäksi, mutta sitten hän alkaa puhumaan.

"Yangyang, sinäkään et huomannut valvontakameroista, että kukaan olisi leikkinyt aseilla?" Taeyong kysyy. Vaaleatukkainen mies, joka näyttää iloiselta jopa vakavassa tilanteessa nyökkää. "Kukaan ei ole ampunut viimeisen viikon aikana ainaskaan ulkona. Eikä tietääkseni sisälläkään. Paitsi tietysti harjoitustilassa, joka on äänieristetty", hän vastaa. "Hyvä, siispä joku vain yrittää aiheuttaa meille turhia huolia", Taeyong sanoo. "Kun ja Johnny, käykää hakemassa alakerran kaveri", hän sanoo ja miehet nyökkäävät ja kiiruhtavat ulos ovesta.

En jaksa enää keskittyä Taeyongin sanoihin, vaan tarkkailen pöydässä istuvia. Jaemin istuu lähes toisessa päässä pöytää, eikä hänkään näytä kovin keskittyneeltä. Haluaisin tietää, jäikö hän kiinni minun vapauttamisesta, mutta hän tuntuu välttelevän katsettani. Hän keskustelee äänettömästi Jenon kanssa, ja Chenle seuraa sitä uteliaasti vieressä. Kaikki muut tuntuvat pitävän katseensa tiukasti pomossaan. "Minä autan", Yuta sanoo yhtäkkiä hieman aiempaa keskustelua kovemmalla äänellä. "Kiitos", Taeyong sanoo, ja Mark lähtee huoneesta Yuta kintereillään. 

Kaikki neljä lähtenyttä tulevat takaisin yhtä aikaa. Yutalla ja Markilla on molemmilla papereita pullistelevat kansiot sylissään, Kunilla ja Johnnylla on välissään käsistä ja jaloista sidottu Kris Wu. Hän on paljon huonommassa kunnossa, kuin viimeksi kun hänet näin. Hänen kasvoillaan on punainen jälki, kuin häntä olisi lyöty lujaa monta kertaa. Hänen hihansa on revennyt ja sieltä paistaa röpelöinen haava. Lisäksi hän roikkuu oudosti miesten otteessa, aivan kuin ei hallitsisi keskivartalon lihaksia. "Ahh, Minji, sähän voit hyvin. Ehkä olit sittenki oikeessa, kun kerran istut vielä siellä", hän sanoo tuijottaen minua huoneen läpi suoraan sieluun mielipuolen lailla hymyillen.