~I need your hand~
Tarina kahdesta pojasta, joista toinen on syntynyt kuin kultalusikka suussa ja toinen, jota elämä on koetellut vähän liiankin kovaa. Mitä tapahtuu, kun nämä kaksi vastakohtaa törmäävät toisiinsa? Luvassa on itkua, naurua ja kaikke...
Oops! Ang larawang ito ay hindi sumusunod sa aming mga alituntunin sa nilalaman. Upang magpatuloy sa pag-publish, subukan itong alisin o mag-upload ng bago.
"Oletko sä ihan varma tästä?" isä kysyy kurtistaessaan kulmiaan, kun kerron hänelle suunnitelmistani. Nyökkään päätäni, "Olen, ja sä tiedät, että mä olen halunnut muuttaa jo kauan" Hän hieroo leukaansa, jota koristaa lyhyt sänki.
"Et kai sä sen takia muuta, kun mä huusin niistä avaimista?" hän vilkuilee minua epäilevästi, istuen viereeni sängylleni. Naurahdan, "En tietenkään, ja mähän saan ne takaisin, Tim aikoo palauttaa ne mulle tänään"
"Oho, sekö oli löytänyt ne?" isä katsoo minua ihmeissään, ja pudistan päätäni, otsa kurtistuen, kun tajuan, etten edelleenkään tiedä pojan nimeä, "Ei, se tuntee yhden pojan, joka oli löytänyt ne sieltä puistosta. Mä kävin juttelemassa sen kanssa, niin ne varmaan tipahti sinne sen lähelle"
Isä nyökkää ja nousee sitten seisomaan, "No, jos sä kerta olet tästä varma, mutta muista, sä olet aina tervetullut tänne takaisin"
"En kyllä muuta takaisin, ikinä", vannon ja hän virnistää, "Never say never"
Parkkeeraan autoni clubin parkkipaikalle, Timin hopeisen Audi A5:sen viereen. Olimme päättänyt mennä juhlimaan porukalla muuttoani, minä, Tim, Anna ja Julian.
"Heyy man!" Julian virnistää ja taputtaa selkääni, kun saavun heidän luokseen. Musiikki pauhaa kovalla, ja osa ihmisistä on jo vallannut tanssilattian. Huomaan Jullen vieressä jonkun blondin naisen, jolla on punainen mekko päällään, mistä hänen rintansa suorastaan pursuavat yli. Mieleni tekisi nyrpistää naamaani, mutta en ole koskaan ollut kova kohtelemaan toisia ilkeästi, ainakaan ilman mitään todellista syytä, joten päädyn vain hymyilemään hänelle ja tervehtimään muitakin pöydässä olijoita.
"Sä sitten päätit vihdoin kerätä kamas", Tim naurahtaa ja hörppää kaljaansa, toinen käsi Annan ympärillä, joka vain hymyilee kaikille iloisesti. Nyökkään ja istahdan tyhjälle paikalle, hänen viereensä, "Niin päätin, eikä kukaan voi enää estää mua"
"Paitsi jos sä kadotat sun avaimet", Anna muistuttaa ja kaikki rämähtävät nauruun. Pyöritellen silmiäni otan koskemattoman vesipullon pöydältä, "Ettekö te ikinä anna mun elää siitä ohi?"
"Jätkä, kai sä nyt omissa juhlissas juot?" Julle kohottaa kulmaansa ja ojentaa kaljaansa. Pudistan päätäni, "Mun pitää ajaa kotiin, en mä voi juoda"
"No vähän vaan", hän jatkaa ehdotteluaan ja Anna moittii häntä kovaan ääneen: "Anna sen olla juomatta jos haluaa! Ei muutenkaan kännissä saa ajaa!"
"Pitäisit sen muijas kurissa", Julle sanoo Timille, joka puolestaan luo vihaisen katseen häneen, "Se ei oo mikään mun muija, ja sitä paitsi se on ihan oikeassa"
"Babe, mä haluan tanssimaan", blondi aukaisee vihdoin suunsa, ja yllättäen olen kiitollinen hänen seurastaan, kun hän lähtee vetämään kaveriani tanssimaan. Julle oli tainnut juoda jo vähän enemmänkin kuin pari kaljaa, sillä hän kyllä yleensä oli ihan kohtelias muille, varsinkin Annalle.
"Tässä muuten nämä avaimet", Tim sanoo ja ojentaa tutun esineen käteeni. Kiitän häntä, mutta hän vain pudistelee päätään, mustat hiukset heiluen, "En se mä ollut, joka ne löysi. Sun pitäs kiittää sitä"
"No miten muka? En mä edes tiedä sen nimeä, puhumattakaan jostain numerosta", huomautan ja hän näyttää hämmentyneeltä, "Etkö sä tiedä sen nimeä? Miks?"
"Kyllä mä kerroin sille omani, mutta jotenkin tuntui väärältä pakottaa se kertomaan omansa, kai se kertoo, kunhan on valmis", kerron ja hän nyökkää ymmärtäväisenä.
"Entä jos te ette nää enää koskaan?" Anna kysyy, ja tämä ajatus jostain syystä kuulostaa täysin mahdottomalta. "Kyllä me vielä nähdään", sanon, ja lisään pääni sisällä: "Toivottavasti"
"Hei, nyt tehdään niin, että mä annan sulle sen numeron, ja sä voit kysyä sitä kahville, sanot että se on kiitokseksi", Tim ehdottaa ja kaivaa jo puhelintaan. Pian hän kirjoittaa pöydällä olevalle sarjan numeroita ja ojentaa sen sitten minulle. Katson hetken numeroita hymyillen, kunnes taittelen sen tarkasti taskuuni.
"Ja nyt sitten pannaan nää bileet pystyyn kunnolla!" Tim huudahtaa nostaen kaljansa ylös.
Sitten alamme pitämään hauskaa ihan kunnolla. Nauttien vain tästä hetkestä, mutta jostain syystä en pysty unohtamaan esinettä taskussani koko iltana.
Tuijotan puhelinta vieressäni, sekä numeroa, joka on kirjoitettu sekavalla käsialalla lautasliinaan. Se on hieman ryppyinen, sillä olen hypistellyt sitä jo varmaan puoli tuntia. En edes ymmärrä, miksi olen niin hermostunut tästä, se on vain yksi poika.
Lopulta kurotan kädelläni puhelimen ja tallennan numeron. Katson nimikenttää mietteissäni, minkä ihmeen mä laitan, ei mulla ole mitään hajua sen oikeasta nimestä, eikä Tim muka jostain syystä ala kertomaan sitä.
"Argh! Miksi tämän pitää olla niin hiton vaikeaa", huokaisen ja lysähdän selälleni sängylleni. Huoneeni ei edes näytä enää huoneeltani, sillä suurin osa tavaroista on jo laatikoissa. Isä ei antanut minun kuitenkaan viedä sänkyäni, sillä hän halusi pitää huoneen ennallaan, jos joskus tulisin käymään.
"Mikä on vaikeeta?" Ethan kurkkaa ovelta, pieni otsa kurtussa.
"Elämä", naurahdan kuivasti, ja veljeni näyttää entistä hämmentyneemmältä. Hän heilauttaa päätään ja sanoo sitten: "Isi sano että sulla on naishuulia ja siksi Nico tuijottaa puhelinta"
Kohotan toista kulmaani hänelle ja naurahdan, nyt oikeasti, "Se on naishuolia, ja isi on väärässä, mulla ei ole naishuolia"
Ethan kiipeää sängylle viereeni ja ottaa liinan käteensä, "Mikä tää on?" Nousen istumaan ja kerron, että se on yhden pojan numero.
"Sillä ei oo nimeä", hän huomauttaa katsoessaan puhelintani. Pudistan päätäni, "Mä en tiedä sen nimeä" Ethan vilkaisee minua ja ottaa sitten puhelimen käteensä.
"Ethan! Älä laita sille mitään!" huudahdan paniikissa ja vedän puhelimeni takaisin, tosin näen nyt nimikentässä hymiön, joka iskee silmää.
"Sitten sun pitää kysyä", hän toteaa ja lähtee sängystä hymyillen. Heilautan hänelle kättäni, kun hän sulkee ovensa perässään.
"Niin pitäis", huokaisen ja alan kirjoittamaan viestiä nimettömälle pojalle.
Saitte vielä toisenkin luvun tänään, koska en pystynyt eilen laittamaan, koska en ollut kotona koko päivänä :) Kertokaahan mitä piditte, ja iso kiitos teille, jotka niin jo olette tehneet! Te oikeasti piristätte mun päivää ihan sikana!
