Suljen makuuhuoneemme oven takanani, suunnaten kohti olohuonetta. Hiukseni ovat varmaan aivan sekaisin, mutten välitä siitä.
"Nico!" Olly huutaa väkijoukosta, "Missä jätkä on ollu?"
Virnistän hänelle, kävellen hänen luokseen, sillä hän on aivan Gabrielin pyörätuolin lähellä.
"Vähän tuli jotain hommaa", naurahdan Ollylle, joka huudahtaa innoissaan: "Oho oho, joku tais saada"
"Hys, ei tarvi kertoa kaikille!" sanon kurtistaen otsaani, Gabriel ei varmasti pitäisi, jos kaikki saisivat tietää meidän yksityisistä asioistamme.
"Okei", hän pudistelee päätään, mutta kysyy sitten, kumartuen minua kohti: "No, oletko sä se, joka panee, vai kenties paneeko se-"
"Olly!" huudan ja lyön häntä kyynärpäälläni kylkeen.
"Auts!" Olly huudahtaa, kiroten hiljaa, vaikkei se varmasti edes sattunut, "Sori että kysyin"
"Ei kuulu sulle, kuka panee ja ketä", mumisen pyöräyttäen silmiäni.
"Miksei? Kyllähän säkin tiedät, ketä mä panen", Olly väittää, mutta kun luon häneen katseen, hän tajuaa ja naurahtaa: "Aivan, sua ei kiinnosta"
"Niin, sä vaan kerrot ne kuitenkin", virnistän ja taputan häntä sitten selkään, "Mun pitää mennä nyt, Gab odottaa"
----------------------------------------------------------------------------------------
Olen juuri makuuhuoneen ovella työntämässä tuolia, kun Julle tulee hädissään luokseni.
"Nico! Tuolla on joku oksentamassa teidän alarapussa, varmaan ihan kännissä", hän kertoo hengästyneenä, varmaankin hän on juossut juuri alhaalta tänne.
"Autoitko sä sen pihalle?" kysyn, mihin hän pudistelee päätään. Jätän tuolin aivan huoneen eteen, ilmoittaen: "Mä en voi huolehtia siitä, mun täytyy viedä tää Gabrielille"
"Mä vien sen tuolin, mene vaan ennen kuin joku naapureista tulee valittamaan", Julle kohauttaa hartioitaan. Katson häntä vähän oudoksuen, mieleni tekisi viedä itse tuoli, mutta nyökkään kuitenkin, lähtien nopeasti ihmisten läpi ovelle ja käytävään portaita alas.
Muutaman kerroksen alempana on joku tyttö, pitäen jotain pussia leukansa alla, mutta hänen vieressään on joku toinen tyttö.
"Kaikki okei?" kysyn heiltä, jolloin he nostavat katseensa minuun.
"Juu, sillä vaan tuli vähän huono olo", toinen tytöistä selittää.
"Jos pääsette, niin menkää mieluumin pihalle, niin naapurit ei raivostu", huikkaan juuri, kun puhelimeni alkaa soida. Heilautan kättäni tytöille ja astun hissiin samalla vastaten puheluun.
"Gabriel?" kysyn, mutten kuule mitään. Kurtistan otsaani painaen hissin nappia uudestaan, hiton hidas...
"Gab? Oletko sä siellä?" toistelen uudestaan, mutta sitten tuttu ääni saa minut vaikenemaan.
"Nico ei ole tulossa, etkä sä pääse karkuun noilla jaloilla", Jullen ääni naurahtaa, jolloin pujahdan äkkiä sulkeutuvien hissinovien välistä takaisin rappukäytävään ja alan juosta portaita ylös niin nopeasti kuin pystyn.
"Sä olet jo valmiiksi alasti, niin me voidaan olla oikein nopeita", hän jatkaa, saaden vauhtini kiihtymään. Lopussa hyppään jo muutaman portaan kerrallaan ja pian olen jo asuntoni ovella, joka on onnekseni auki.
"Pois tieltä!" huudan työntäen ihmisiä edelläni, vetäen Timin mukaani keskeltä jotain romanttista keskustelua Annan kanssa.
"Nico?" hän kysyy, mutta kuitenkin juoksee perässäni olohuoneesta käytävälle.
"Julle on Gabrielin luona", selitän hengästyneenä, vielä muutama metri meidän huoneeseen.
"Mitä? Julle?" hän on aivan ulkona kaikesta, kun avaan oveani, mutta se on lukossa.
"Ei helvetti", kiroan, "Mä en tiedä, jotakin se yrittää"
"Meidän pitää soittaa poliisi", Tim ehdottaa, vaikka en edes kuule häntä kunnolla, koska etsin äkkiä taskustani toisen avaimen huoneeseen.
"Soita vaan, mä meen tänne", ilmoitan ja huokaan helpotuksesta, kun lukko naksahtaa auki.
"Gabriel!" huudan avattuani oven, rynnäten äkkiä sisälle. Ainoa, mitä näen, on Julle ilman housujaan Gabrielin päällä, joka itkee ja pyristelee irti hänen otteestaan.
Huutoni saa Jullen pysähtymään, mutta Gabriel pitää silmiään kiinni ilman tietoa siitä, että olen huoneessa.
"Mitä helvettiä?!" huudan Jullelle, joka vain katsoo minua virnistäen. Ryntään ja vedän hänet lattialle sängyltä, Timin ja Annan juostessa huoneeseen.
"Sä joudut maksamaan tästä", uhkaan, "Helvetisti"
"Sun narttus ois tykännyt siitä", hän vain nauraa, ansaiten naamaansa iskun nyrkistäni. En edes tajua enää, mitä teen, isken häntä vain yhä uudestaan ja uudestaan, kunnes Tim repäisee minut hänen päältään.
"Nico! Rauhoitu!" hän huutaa, pitäen minua paikoillaan, ja muistuttaa: "Sun pitää mennä Gabrielin luo"
Sekunnin ajan vain mietin, miten saatoin vain jättää hänet sängylle, jonka jälkeen käännyn katsomaan Annaa, joka halaa itkevää Gabrielia itseensä. En halua kenenkään muun koskevan Enkeliini, joten työnnän hänet hellästi sivuun ja nostan Gabrielin syliini.
"Shh... Mä oon täällä, ei ole enää mitään hätää", kuiskutan hänelle, silittäen hänen vapisevaa kehoaan.
"N-Nico..." Gabriel itkee, mutten saa mitään selvää, mitä muuta hän sanoo, joten nostan varovasti hänen leukaansa ylös.
"Eikai se ehtinyt tehdä mitään?" kysyn, tarkastaen katseellani joka puolelta häntä, ettei hänessä ole mitään haavoja tai mustelmia. Gabriel ei vastaa mitään, vaan painaa kasvonsa paitaani.
"Poliisi", kuuluu voimakas ääni, saaden minut kääntämään pääni muualle huoneeseen, jossa Tim ja Anna pitävät Jullea paikallaan, poliisien astellessa sisälle ilman vastauksen odotusta. Tunnen Gabrielin tiukentavan otettaan minussa, joten käännyn takaisin häntä kohti, koskettaen huulillani hänen otsaansa.
"Kaikki on hyvin", vakuutan häntä, yrittäen saada kasvoilleni edes jonkunlaisen hymyn.
JE LEEST
I Need Your Hand
Romantiek~I need your hand~ Tarina kahdesta pojasta, joista toinen on syntynyt kuin kultalusikka suussa ja toinen, jota elämä on koetellut vähän liiankin kovaa. Mitä tapahtuu, kun nämä kaksi vastakohtaa törmäävät toisiinsa? Luvassa on itkua, naurua ja kaikke...