I Need Your Hand

Kahdeksantoista- Lumoutunut

Puhdistan lumilaudastani, tai siis siitä laudasta, jonka olen vuokrannut tälle aamulle, lumet pois ja vien sen sitten takaisin vuokraamoon. Ulkona Anna ja Tim jo odottavat minua, sillä heillä on omat välineet mukana, joten heidän ei tarvitse vuokrata.

"Oli kyllä hyvät mäet", Tim toteaa, kun olemme palanneet takaisin mökillemme. Sekä Anna ja minä olemme samaa mieltä hänen kanssaan.

"Varsinkin ne metsäreitit", Anna lisää, "Oikein sellaista koskematonta lunta, ai että!"

"Jep, mä en itseasiassa olekaan käynyt varmaan vuoteen laskemassa", muistelen ja katson vahingoniloisena, kuinka he eivät millään jaksaisi kantaa kamojaan portaita ylös.

"Vielä kymmenen porrasta, jaksaa jaksaa!" kannustan ja juoksen itse portaat ylös nopeasti, jotta pääsen lämpimään sisälle. Sekä myös ehkä hieman sen takia, että haluan nähdä Gabrielin, mutta vain hieman, niinhän?

Vaihdan vähän edustavammat vaatteet päälleni ja lähden sitten hissillä heidän kerrokseensa. Onneksi hissi ei ole reistaillut enää, sillä muuten olisin varmaan jäänyt sinne loukkuun jo sata kertaa. Mietin hetken hänen ovellaan, pitäisikö minun koputtaa vai ei, mutta lopulta päätän vain mennä huoneeseen, sillä sieltä ei edes kuulu mitään ääniä. Voihan tietysti olla, että hän on mennyt jonnekin muualle.

Avaan oven ja näen heti Gabrielin, joka sulkee äkkiä läppärinsä kannen kiinni. Naurahdan hänen käytökselleen ja kysyn: "Mitäs sä oikein olit tekemässä, kun noin kiire tuli?"

Hän kääntää päänsä alas punastuneena ja pudistaa päätään hitaasti, "E-en mitään"

"Okei, ihan varmasti..." virnistän ja istahdan hänen vierelleen sängylle. Huomaan heti jonkin vaivaavan Gabrielia, sillä hän on jotenkin erityisen hiljainen ja alakuloinen. Hän ei edes teeskentele nauravansa huonoille vitseilleni.

"Kaikki hyvin?" kysyn, mutta hän vakuuttaa olevansa kunnossa, "Mm..."

"Ei vaan oikeasti, sattuiko täällä jotain sinä aikana, kun me oltiin poissa?" kyselen ja käännyn istumaan kunnolla häntä vastapäätä. Hän vain näprää sormiaan ja pudistelee päätänsä, "Ei kai.."

"Kai? Eli jotain siis tapahtui", huokaan ja otan hänen käsistään kiinni tiukasti, "Gabriel, me ollaan puhuttu tästä jo monesti, sä voit kyllä kertoa mulle kaiken"

"Niin, mut..." Gabriel on hetken hiljaa ja sulkee vihreät silmänsä. Nostan varovasti toisen käteni hänen poskelleen ja silitän häntä. En tiedä, miksi haluan olla niin paljon hänen lähellään ja halia häntä koko ajan, jos vain voisin. Enkä edes halua aloittaa siitä, kuinka meinasin suudella häntä...

Hän aukaisee silmänsä tuntiessaan kosketukseni ja hän katsoo minua pitkien ripsiensä alta. Toisen käteni vedän hänen vaaleiden hiuksiensa läpi. Ne ovat niin tuuheat ja pehmeät, toisin kuin omat melko lyhyet ruskeat hiukseni.

"S-sä teet sitä ta-taas", hän kuiskaa, ja hymyilen hänelle hieman, "Mitä?"

"Katsot mua noin", Gabriel vastaa, punastuen hieman ja yllättäen minutkin, siirtää omat kätensä olkapäilleni. Hän ei yleensä ollut näin rohkea ja kosketteleva, kuin nyt. Huomaan hänen silmiensä katselevan lihaksiani ja virnistän saavutukselleni. Tai siis en tietenkään myönnä, että pidin melko tiukkoja t-paitoja hänen lähellään vain tämän takia. En tietenkään, pyh!

"Tykkäätkö siitä, mitä näet?" virnistän hänelle, kun hän jää tuijottamaan lisää. Gabriel tajuaa tekemisensä ja vetää kädet itselleen takaisin paloauton värisenä. Sitten hän yllättää taas minut näyttämällä kieltä ja virnistää: "Itse sanoit mua kauniiksi"

"Koska sä olet", totean vakavasti, "Se on vaan totuus, jonka sun pitäisi tietää"

"En mä edes ole..." hän huokaisee, "Jotkut tavalliset vihreät silmät ja blondit hiukset"

Hymyilen taas huomatessani hänen änkytyksensä kadonneen hieman ja kerron sitten: "Ihan vaan faktana, vaan 2%:lla on vihreät silmät, kun taas ruskeat, niin kuin mulla, on yli 50%:lla"

"Mistä sä t-tuon muistat?" hän kysyy epäilevänä, mutta hymyilee silti omalla söpöllä tavallaan. Kohautan vain hartioitani, "Muistanpahan vaan, mä luin sen jostain netistä ja se jäi muistiin. Toisin kuin ne koulujutut, joiden ois pitänyt jäädä"

Gabriel nauraa, ja kuuntelen häntä lumoutuneena, kun hän melkein kikattaa ja virnistää sitten: "Ai, eikö H-herra yritysjohtajan poika ollut hyvä koulussa?"

Katson häntä muka loukkaantuneena ja sanon sitten: "Älä naura, kyllä mä kävin silti sen bisneskoulun, vai mikä lie olikaan"

"Ooh, tuleeko susta joku bisnesmies, joka pitää pukua päällä koko ajan?" Gabriel vitsailee, enkä edes jaksa olla loukkaantunut, vain iloinen siitä, että hän kerrankin vitsailee.

"Mm... Saunaa ja suihkua myöten", virnistän ja Gabriel lyö hellästi kättäni, laskeutuen sitten selälleen sängylle. Hän irvistää hieman ja kertoo: "Mä en pysty enää istumaan, s-sattuu liian pa-paljon"

"Sori, mä en yhtään tajunnut", pahoittelen ja yritän asetella hänet paremmin sitten tyynyn päälle, kumartuen hänen yllensä. Hän sulkee silmänsä ja selittää hiljaa: "M-mä en tiedä, mi-miksi tää on niin pahentunut"

Huolestuneena alan kyselemään kaikkea mahdollista, kuten onko tämä sänky liian kova täällä mökillä, tai onko hän varmasti muistanut ottaa kaikki lääkkeet.

"N-Nico, sä voit ra-rauhoittua", Gabriel hymyilee, mutta näen, että häneen silti sattuu, "E-en mä ole tä-tähän kuolemassa"

"No et ehkä, mutta suhun silti sattuu", sanon ja ehdotan: "Pitäisikö sun levätä hieman, mä voin keksiä meille jotain tekemistä sillä aikaa?"

Hän nyökkää ja kaivautuu sitten tyynyyn paremmin. Vaistonaisesti käteni alkaa silittää hänen selkäänsä, mutta kun huomaan sen, en viitsi lopettaa, koska tämä tuntuu niin luonnolliselta ja hyvältä. Menen makuulle hänen viereensä ja jatkan silitystä. Silmäni katsovat lähes lumoutuneena hänen vaaleita kasvojaan, hieman kurtistunutta otsaa kivun takia. Gabriel on niin kaunis, jotenkin enkelimäinen vihreine silmineen ja vaaleine kutreineen.

Puhelimeni värähtää vieressäni ja Timin nimi välähtää näytössä. Huomaan Gabrielin olevan jo unessa, joten nappaan puhelimeni hiljaa ja aukaisen viestin.

Näitkö uutiset? Sun iskäs oli voittanut jonkun palkinnon! :)

Innoissani yritän avata uutissivun puhelimellani, mutta jostain syystä siihen tulee ilmoitus, että tämä sivu ei valitettavasti toimi puhelimella. Meinaan jo pettyä, mutta sitten huomaan sängynpäässä Gabrielin läppärin. Ei kai häntä haittaisi, jos vähän lainaisin sitä?